• You are currently viewing Äidillä on kasvukipuja – uskallanko rakastaa?

    Äidillä on kasvukipuja – uskallanko rakastaa?

    Pitkästä aikaa ulkona paistoi aurinko, joten päätimme lähteä ulos poikani kanssa tepastelemaan.

    Kävimme puistossa, mutta jo kylmässä kohmeessa olevat liukumäet ja keinut eivät houkuttaneet. Jatkoimme matkaa pientä polkua pitkin, jossa poikani pysähtyi vähän väliä ihmettelemään maassa olevia erikokoisia kiviä. Hän kokeili niitä jaloillaan, ja tepsutteli aina seuraavan kiven luo sitä tutkimaan.

    Kutsuin poikaani tulemaan luokseni, jotta jatkaisimme matkaa eteenpäin. Yhtäkkiä kuitenkin ymmärsin, että minun oli pysähdyttävä.

    Otin puhelimen taskustani ja aloin videokuvaamaan poikaani. Ymmärsin, että jonain päivä olisin valmis maksamaan mitä vain, jotta näkisin, kuinka pikkupoikani laskeutuu alas koskettamaan pienillä sormillaan maassa olevia käpyjä, kiviä ja oksia.

    Luopumisen tuskaa

    Samaisena iltana olimme pesemässä poikani kanssa hänen hampaitaan. Yhtäkkiä poikani suusta kuului spontaanisti tutun kuuloinen äännähdys. Hän huudahti: ”ä!”

    Ä-kirjain oli ensimmäinen poikamme koskaan ääneen lausuma kirjain. Muutama kuukausi sitten hän hoki tuota kirjainta lähes loputtomasti, ja siitä muodostuikin perheemme kesken pieni kilpaleikki nimeltään ”Kuka jaksaa hokea pisimpään ä-kirjainta peräkkäin”. Sitä kilpaleikkiä ei olla meillä enää aikoihin tehty.

    Yllättyneenä, mutta ilahtuneena katsoinkin poikaani peilin kautta takaisin hymyillen ja vastasin: ”ä!”. Poikani naurahti, ja vastasi minulle vielä kerran: ”ä!”. Sen kuullessani olin iloinen, mutta samalla tunsin haikeutta.

    Tiedostan, että jonain päivänä me emme saa poikaamme mukaan tällaiseen kirjain-vuoroleikkiin enää hetkeksikään. Ymmärrän, että tämä saattoi olla jopa viimeisiä kertoja, kun poikani lähtee tuon kirjaimen sanomista kanssani vuorottelemaan. Ja se tekee minut surulliseksi. Joku päivä, voin enää palata näihin hetkiin videoiden ja valokuvien kautta.

    Kasva jo tai älä sittenkään

    Vaikka pikkulapsiarki on välillä väsyttävää, on vaikea kuvitella sitä päivää, jolloin poikamme ei enää nosta innoissaan maasta löytämäänsä pikkukiveä äidille sitä näyttääkseen tai ojentaisi lattialta löytämäänsä roskaa.

    Kun ajattelen asiaa, tuntuu vaikealta hyväksyä poikani kasvavan. Samalla kaikista pojan oppimista uusista taidoista on silti aina niin iloinen ja seuraavaa kehityksen virstanpylvästä odottaa jännityksellä.

    Välillä sitä miettii mielessään myös aikaa, jolloin poikamme on muutaman vuoden vanhempi. Ajanjaksoa, jolloin aikaa on enemmän omille harrastuksille.

    Kuinka ristiriitaista se onkaan? Kokea kasvukipuja lapsensa kasvusta, ja samalla odottaa myös aikaa, jolloin voi tehdä enemmän niitä omiakin juttuja.Uskallanko rakastaa?

    Joskus on hetkiä, jolloin huomaan myös panttaavani tunteitani. Tarkoitan niitä erityisiä hetkiä, jolloin oman pojan kanssa oleminen tuntuu niin hyvältä, että se lämmön ja rakkauden tunteen määrä on jotain ihan sanoinkuvailemattoman suurta ja ihmeellistä.

    Tunnen, kuinka tunteet huokuvat ylitseni, mutta en silti uskalla päästää niitä täysin valloilleen. Jollain tapaa pelkään tuntea rakkautta ja kiintymystä vapaasti, sillä pelkään luopumista.

    Joku päivä minun pieni poikani haluaa ottaa pesäeroa, elää omaa elämäänsä ja olla tekemisissä kanssani sen verran, kuin se hänestä itsestä hyvältä tuntuu. En halua jarrutella poikaani enkä halua hänen kokevan minun luopumisen tuskaani painolastina.

    Kaikesta luopumisen pelosta huolimatta haluan luottaa ja uskoa äitini antamaan neuvoon: ”Rakasta ja nauti tästä ajasta kaikin rinnoin. Sitten itketään, kun sen aika on.”

    Yhdenlaista luopumista sitä varmaan kaikki vanhemmat tekevätkin lapsensa suhteen koko elämän ajan. Kun huomaa oman pienen vauvansa olevankin jo reipas koululainen ja hetken päästä kavereidensa kanssa viihtyvä nuori, ja lopulta itsenäisen elämän aloittava nuori aikuinen.

    Voin vain toivoa, että olemme siihen mennessä kyenneet antamaan pojallemme riittävän tukevat ja turvalliset siivet tuota elämän suurta matkaa varten.

    Kerran lapsi

    Älä kasva liian nopeaa,

    oot lapsi kerran täällä vaan.

    Paljain jaloin nurmella juokse.

    Älä leikkejä turhaan jätä viel taakses.

    Ei tarvitse olla iso poika.

    Ei reipas tyttö tai mitään noista.

    Itkeä saa kun itkettää,

    ja palata syliin lämpimään.

    -Vauhtipoika ja Villasukka

    Muistithan, että Vauhtipojan ja Villasukan joulukalenteri löytyy Instagramista: @vauhtipoikajavillasukka

    Alla olevalta videolta näet, kuinka jouluiset pikeerikeksit valmistuvat!

    Vastaa