• You are currently viewing Joululoma – introverttiäidin painajainen?
    Depressed frustrated woman wrapping Christmas gift boxes, winter holiday stress concept

    Joululoma – introverttiäidin painajainen?

    Joululoma – introverttiäidin painajainen?

    Lyhyt alustus: olen introvertti. (Jaa mikä?)

    Olen joutunut käymään ihan järjettömän pitkän tien sekä itsetutkiskelun viime vuosien aikana. En voinut mitenkään päin hyvin, enkä osannut olla sinut itseni kanssa. Olin nuorempana hirveän sosiaalinen, ja ylläpidin tätä mielikuvaa itsestäni vielä vanhempanakin. Vuodet ovat kuitenkin muuttaneet minua melkoisesti, enkä todellakaan jaksa enää suuria määriä sosiaalisia kontakteja. Siitä syystä olen häpeilemättömän onnellinen myös etätyöstä jota teen. En jaksaisi nähdä työkavereita joka päivä. Vika ei siis ole heissä, mutta ei kyllä minussakaan. Ei ole vikaa, on vain erilaisia ominaisuuksia. Liiat sosiaaliset kontaktit ja hälinä imevät minusta kaiken energian, ja siitä toipumiseen kuluu jopa viikkoja.

    En hirveästi tykkää kategorioida itseäni tai muita, mutta jos johonkin ryhmään lyön itseni, niin olen varmaankin sosiaalinen introvertti, sillä haluan kuitenkin toisinaan myös tavata ihmisiä. Vaikka vihaan small talkia, taustahälinää yms, tietyissä tilanteissa se on jopa siedettävää. Minulla on myös muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa pystyn puhumaan hyvin intiimeistäkin asioista. Olen kuitenkin huomannut, että vuosi vuodelta olen vähemmän ja vähemmän sosiaalisempi. En koe sen rajoittavan elämääni, vaan olen oikeastaan onnellinen  siitä että pystyn vihdoin olemaan sinut itseni kanssa.

    Mutta sitten asiaan. Millainen lopputulos tulee, kun on sekä vanhempi että introvertti?

    Sanoisin että nyt kun osaan jo käsitellä itseäni, lopputulos on ihan jees jees. Huomautetaan nyt, että en aiemminkaan ole ollut mikään raivohullu tai supersulkeutunut, mutta toisinaan kyllä turhan ärtyisä, kun en ole ymmärtänyt omia rajojani. MUTTA, miten ihmeessä vanhempana pystyy pitämään niistä rajoista kiinni? Vastaus valitettavasti on, että ei aina mitenkään.

    Minä olen ihan hyvä äiti ja minun lapseni ovat huipputyyppejä, mutta silti saatan välillä itkeä pimeän suihkuhuoneen lattialla, koska olen niin poikki. En ole masentunut, en ole uupunut, enkä mitään muutakaan. Se auttaa paljon että lapset ovat nyt niin isoja, että pystyn sanomaan heille että haluan olla pienen hetken rauhassa. Ei sen tarvitse olla iso aika. Tai no, ehkä tarvitsisi, mutta aina siihen ei ole mahdollisuuksia, ja otan sen mitä annetaan. Myönnän että loma-ajat pelottavat minua vähäsen. Olemme koko perhe lomalla kymmenen päivää, jonka päälle lapset lomailevat vielä ainakin viikon. Se tulee olemaan ihanaa, rentouttavaa, muistorikasta ja ihan helvetin raskasta.

    Miten siitä selviää? Imo: vastamelukuulokkeilla, raikkalla ulkoilmalla ja hyvällä kirjalla. Muita aseita minulla ei ole, mutta näihin olenkin ihan tyytyväinen. Olen huomannut, että ihmisähkyn iskiessä TikTokin tai minkään muunkaan somen selaaminen ei ainakaan auta asiaa vähääkään, päinvastoin. Tärkeää on myös muistaa sanoittaa omat tunteet. Puoliso, lapset, ystävät ja muut ymmärtävät tilanteen paljon paremmin, kun kerrot avoimesti että millainen olosi on. Parhaimmassa tapauksessa he voivat jopa auttaa. Jos taas ilman selityksiä vetäytyy mörrimöykkynä pois kerta toisensa jälkeen, se saattaa aiheuttaa melkoista kitkaa ihmissuhteissa.

    Mikä tämän postauksen idea on? Ihan vain omien kokemuksien kertominen ja vertaistuen antaminen, sillä tiedän että meitä on muitakin. Vaikka tietyt tilanteet ovat meille introverteille hankalia, uskon että jokaisella on myös keinot olonsa helpottamiseksi, kun ensin myöntää itselleen mistä ongelmassa on kyse.

    Joululoman ei siis tarvitse olla introverttiäidin painajainen, vaikka välillä raskaaksi kävisikin.

    Vastaa