• You are currently viewing Ei kieltoja tai lupauksia, vaan hyvän olon tavoitteita

    Ei kieltoja tai lupauksia, vaan hyvän olon tavoitteita

    Ihana / kamala arki on usein tasapainoilemista velvollisuuksien ja hyvää oloa tuottavien asioiden välillä. Tasapainoa näiden kahden väliin voi olla hankala löytää vaikka haluaisi.

    Mä edelleen itse opettelen sitä tasapainon luomista, mutta pystyn sanomaan olevani matkalla oikeaan suuntaan, sillä yksi, niin valitettavaa kuin se onkin, liikaa voimavaroja vievä osa-alue mun arjessa vielä vuosi – kaksi sitten oli työskentely varhaiskasvatuksessa.

    Mä olen paljon miettinyt omia toimintatapojani ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sen jälkeen kun irtisanouduin ja tätä asiaa, pohdintaa ja oivalluksiani aion tuoda enemmän julki jatkossa myös omalla instagram tililläni. Vertaistueksi / inspiraatioksi, ihan miten jokainen sen haluaa tulkita.

    En sano, että jokainen nyt tältä seisomalta irtisanoutuu töistä, mutta suosittelen pysähtymään ja miettimään omaa arkea, omia tapoja toimia ja ehkä löytää niiden olemassa olevien tapojen rinnalle sellaisia, jotka lisäävät sitä arjen hyvää oloa. Samalla tiedostaa myös ne toimimattomat, ahdistusta luovat tavat ja ehkä hiljalleen löytää niiden tilalle sellaisia, jotka voisivat toimia paremmin. MUTTA MÄ TIEDÄN ETTÄ SE VOI OLLA NIIN HEMMETIN HANKALAA, joten no stress, askel kerrallaan ja ihan niistä pienistä toimintatavoista on hyvä lähteä liikkeelle.

    VUODEN 2022 HYVÄN OLON TAVOITTEET

    Sen sijaan, että aloittaisin tammikuussa sen kuuluisan herkkulakon tai tekisin liian rajuja lupauksia (joissa olen aiempina kertoina aina epäonnstunut ja sen jälkeen potenut huonoa omaatuntoa) en kiellä itseltäni mitään. Aion kuitenkin pohtia mitkä asiat ja toimintatavat tuovat mulle lisää sitä hyvää oloa ja parhaani mukaan lisätä niitä osaksi arkeani.

    LIIKUNTA  – fiilispohjalta edelleen liikutaan, kuitenkin uusimpana innostuksena juoksukunnon harjoittaminen

    UNI – tarvitseeko tätä edes avata enempää? 😀

    ENEMMÄN YHTEISTÄ VAPAA-AIKAA PERHEEN KANSSA – tämä varmasti onnistuu omien työtapojen kehittämisellä, paremmalla aikataulutuksella ja yhteen asiaan kerralla keskittymisellä. 😀 Tämä viimeinen on varmasti se haastavin kun edelleen luulen multitaskaamisen olevan tehokasta vaikka se ainakin omalla kohdallani vain lisää sitä päänsisäistä sekamelskaa.

    Lue myös: työpiste kotiin – viisi vinkkiä

    Mitkä olisi sun hyvän olon tavoitteet? <3

    Vastaa