• You are currently viewing Juoksukuntoon nollasta

    Juoksukuntoon nollasta

    *Sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkit merkitty *merkillä. Yksi mun tämän vuoden tavoite on päästä juoksukuntoon ja ennen kaikkea opetella juoksemaan maltillisesti. Mä olen moneen otteeseen yrittänyt harjoittaa juoksukuntoa, mutta heti harjoittelun alussa lähtenyt liian kovilla panoksilla liikkeelle ja sitten se into on lopahtanut, kun kehitystä ei ole toivotulla tavalla tapahtunut.

    JUOKSUKUNTOON NOLLASTA

    Tähän asti juoksu on onnistunut vain tyhjällä vatsalla heti aamuisin ja matkat ei tosiaankaan ole päätä huimannut. Niinpä lähdin ammattilaisvalmentajan oppiin ja aloitin 8 viikon mittaisen *Kävelystä juoksuun – verkkovalmennukseen jossa tosiaankin aloitetaan ihan nollasta ja aikaisempaa juoksukuntoa ei tarvita. Ekan viikon harjoitukset on tuntuneet helpoilta. Toki myönnän, että mulle tuttuun tyyliin olisi tehnyt taas mieli ryhtyä sooloilemaan ja juoksemaan pidempään, mutta oon saanut pidettyä harjoittelun ohjeiden mukaisena. Jos en ole juoksukuntoa saanut kehitettyä itse, niin silloin jokin on mennyt vikaan ja tarvitsen ammattilaisen apua sen kehitykseen. Tämä on myös todellista mielenhallintaa mulle kun olen vähän joka asiassa se mullekaikkihetinyt ajattelija. 😀

    Takki *RevolutionRace

    Moon Boots *Spartoo

    Täällä siis ollaan luottavaisin mielin tulevista viikoista ja juoksukunnon kehityksestä. Ehkä jonain päivänä menee *helposti 5 – 8 km juosten, joka oliskin mulle sitten tämän käynnissä olevan verkkovalmennuksen *jatkovalmennus. 🙂

    Vastaa