• You are currently viewing Synnytys – positiivinen kokemus

    Synnytys – positiivinen kokemus

    Viime postauksessa kerroin siitä miten synnytys on yhtä odottamista. Toisena päivänä supistusten alkamisesta menimme toista kertaa synnärille viiden aikaan iltapäivällä. Sen jälkeen ei enää paljon odoteltu. Sisäänkirjauksen ja sydänkäyrän jälkeen siirryimme synnytyssaliin. Sali oli melko erilainen mitä 12 vuotta sitten kun sain esikoisen. Oli videotykki johon olisi saanut pyörimään olia kuvia tai varmaan vaikka jonkun elokuvan. Äänentoistojärjestelmä josta sai soitettua omaa musiikkia tai haluamansa radiokanavan. Katossa roikkui liina jota sai käyttää halutessaan hyvän asennon löytämiseen. Aina kahden synnytyssalin välillä oli pienempi huone jossa oli amme. 

    Kätilö esitteli tilat ja kysyi mitä toiveita minulla on. Hän kertoi eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Päädyin veteen sen rentouttavan vaikutuksen vuoksi. Rentoutuminen helpottaa avautumisvaihetta ja näin edistää synnytystä. Kätilö kertoi että osa on vedessä viisitoista minuuttia ja osa useamman tunnin, saisin olla siellä juuri niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Tuntuihan se, hyvältä ja rentouttavalta. Vedessä ollessani join hiukan mehua ja supistusten välissä juttelin miehen kanssa ja supistusten aikana keskityin hengittämiseen ja puristin miehen kättä. Ajantaju katosi täysin ja jossain vaiheessa kun kysyin kauanko olen ollut siellä selvisi että aikaa oli kulunut jo lähes kaksi tuntia. Totesin että vedessä tuntuu niin hyvälle, että voisin ajatella synnyttäväni siellä. Tästä lauseesta meni ehkä kymmenen minuuttia ennen kuin pyysin miestäni soittamaan kelloa että saisin jotain kipuihin. Supistukset muuttuivat niin nopeasti paljon kipeämmiksi.

    Lue myös: Mitä meille kuuluu?

    Ilokaasu

    Kätilö tuli heti kun kelloa oli soitettu ja kertoi taas vaihtoehdoista. Päätettiin kokeilla ilokaasua, vaikka edellisen synnytyksen kokemuksella siitä ei ollut mitään apua. Kätilö meni valmistelemaan ilokaasua ja minä tuskailin etten pääse altaasta pois kun sattuu. Lämpimästä vedestä nouseminen aiheutti myös tärinää, mutta lopulta pääsin pois vedestä. Kätilö neuvoi tarkkaan miten ja missä kohdassa ilokaasua kuuluu ottaa ja sehän toimi. Kihahti päähän niin kuin olisi juonut muutaman siiderin. Edelleen ajantaju ihan hukassa, mutta muistan nauraneeni useaan kertaan.

    Jossain vaiheessa sanoin miehelle että mieli tekee ihan kauheasti tupakkaa. Olen kuitenkin ollut ilman sitä jo seitsemän vuotta enkä ymmärrä edelleenkään mistä moinen mielihalu tuli. Kätilö vaihtui jossain vaiheessa ja kun yövuoron kätilö tuli tervehtimään meitä kerroin että ilokaasu toimii hyvin ja tuntuu siltä että sillä voisi ehkä mennä synnytyksen loppuun saakka. Hän lähti pian tuon jälkeen huoneesta ja siitä meni ehkä viisi minuuttia kun käskin miestä soittamaan kelloa, halusin jotain vahvempaa kivunlievitykseksi. 

    Lue myös: Yllättävä helpotus raskauskipuihin

    Epiduraali

    Vaihtoehtoina oli epiduraali tai spinaali. Kätilö esitteli taas vaihtoehdot ja kertoi niistä tarkkaan. Valitsin epiduraalin. Tässä vaiheessa olimme olleet synnytyssalissa neljä tuntia ja olin kuusi senttiä auki. Supistusten välissä ehdin kehua miten tehokas kätilö oli toiminnassaan ja kellon soitosta siihen että anestesialääkäri oli laittamassa kipulääkettä minulle oli kestänyt vain kolmetoista minuuttia. Hengittelin ilokaasua ne muutamat minuutit ennen kuin epiduraalin vaikutus alkoi kunnolla. Kätilö kehotti soittamaan kelloa heti jos tulee tarve ponnistaa tai muuten tarvetta jollekin. Lääkkeen vaikutus olisi noin kaksi tuntia ja tarvittaessa sitä voitaisiin laittaa lisää. 

    Puolitoista tuntia meni nopeasti miehen kanssa jutellessa ja synnytyssalin mahdollisuuksia ihmetellessä. Yllättäen kuitenkin, jo ennen kuin epiduraalin vaikutus lakkasi tuli vahva tarve ponnistaa. Mies taas soitti kätilön paikalle ja pikaisen tarkastuksen jälkeen sain luvan ponnistella omaan tahtiin. Tuon viimeisen puolentoista tunnin aikana oli kohdunsuu auennut viimeiset neljä senttiä. 

    Ponnistus

    Ponnistusten aikana sain kätilöltä selkeitä ohjeita ja tunsin miten lapsi liikkui sisälläni. Muutama ponnistus ja hän oli jo sylissäni. Jälkeenpäin kysyin miten kauan ponnistusvaihe kesti ja kätilö kertoi sen olleen suunnilleen seitsemän minuuttia. Synnytyksen kokonaiskesto laskettiin alkaneeksi siitä, kun supistukset muuttuivat selvästi kipeämmiksi ja se oli yhteensä 6,5 tuntia. Suunnilleen tunti synnytyksen jälkeen sanoin miehelle että tämän kokemuksen perusteella voidaan tehdä vielä lisää lapsia.

    Esikoisen synnytys ponnistusvaihetta myöten on muistoissani melko sumuista, mutta tällä kertaa ajantajun katoamista lukuunottamatta kaikki oli selkeää, koin tulleeni kuulluksi ja olin läsnä siinä mitä tapahtuu.

    Vastaa