• You are currently viewing ”Heräsin ja luulin synnyttäväni” – kohdun myooma meni kuolioon

    ”Heräsin ja luulin synnyttäväni” – kohdun myooma meni kuolioon

    Sinä karmeana yönä heräsin yhtäkkiä sietämättömän koviin kipuihin. Kokemani kivut olivat niin voimakkaat, että luulin synnytyksen käynnistyneen. Ja mikä pahinta – raskausviikkoja minulle oli kertynyt vasta 17.

    Olin tilanteessa, jonka oltiin aiemmin kerrottu minulle olevan hyvin epätodennäköinen ja harvinainen. Kohdussani oleva myooma oli mennyt kuolioon.

    Pelkäsin, että sinä yönä tulen menettämään vauvani.

     

    Myooma – mikä se on?

    Ennen kuin kerron lisää kokemuksestani, joka oli yksi elämäni pelottavimpia, käydään ensin läpi, mikä se myooma nyt oikein on.

    Eli myooma on hyvänlaatuinen ja yleinen kohdun kasvain. Myooma esiintyy 20-30 prosentilla yli 30-vuotiaista naisista. Myoomat voivat olla täysin oireettomia, mutta toisilla saattaa ilmetä esimerkiksi kipuja, vuotohäiriöitä ja painon tunnetta. (terveyskirjasto.fi)

    Suuret progesteroni- ja estrogeenipitoisuudet stimuloivat myoomien kasvua raskausaikana.

    Lue lisää, miten myoomat voivat vaikuttaa muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsettomuuteen: ”Myoomat ja hedelmällisyys” – duodecim -julkaisu.

     

    Mistä kaikki alkoi?

    Myooma ei ole ollut minulle raskaudenaikainen uusi tuttavuus. Se todettiin jo useita vuosia aiemmin ennen raskautumistani gynekologin käynnillä, jonne olin hakeutunut epämääräisten alavatsakipujen takia.

    Myooma oli silloin kuitenkin melko pieni, noin 3-4 cm kokoinen.

    Tullessani raskaaksi, aloin heti kärsimään melko kovista ja säännöllisistä alavatsakivuista. Minua oltiinkin jo ennalta varoiteteltu siitä, että raskauden aikana myooma saattaa jonkin verran kasvaa, joka voi aiheuttaa erinäisiä kipuja.

    Ja niinhän se totta vie kasvoi! Niskapoimu-ultrassa kätilö totesi myooman olevan jo 10 cm kokoinen. Hän lähettikin meidät huolestuneena suoraan lääkärin luo.

    Lääkäri kertoi meille, ettei myooma voisi enää juurikaan tuosta enempää kasvaa. Se oli jo niin suuri. Hän muisteli, että isoin hänen raskaana olevalla asiakkaallaan oleva myooma oli noin 12 cm kokoinen. Eli melko ääripäässä mekin mentiin.

    Koska raskauden aikana myoomalle ei voida tehdä mitään, ainoa asia, mitä voitiin tehdä, oli seuranta. Kävinkin koko raskauden ajan säännöllisesti äitiyspoliklinikalla kontrollikäynneillä, jossa seurattiin myooman kasvua.

    Tulevien viikkojen aikana kärsin koko ajan aina vain voimakkaammista kivuista, joiden takia soitinkin pariin otteeseen naistentautien poliklinikalle.

    ”Kivut kuuluvat asiaa. Ota Panadolia.”, sanottiin minulle aina puhelimessa.

    Ja niin minä tein. Vaikka usein itsekseni ihmettelinkin tuota kipujen määrää ja voimakkuutta. Oliko se todella normaalia? Varsinkin, kun tiesin, että kipukynnys on minulla keskimääräistä korkeampi.

    Yhtenä yönä kuitenkin se kuuluisa kamelin selkä katkesi.

    Siitä olin aivan varma. Tämä ei voinut olla enää normaalia.

     

    Kotoa synnytysosastolle

    Sinä yönä heräsin yhtäkkiä äärimmäisen kovaan kipuun. Luulin, että synnytys oli käynnistynyt.

    Paitsi että kokemani kipu oli äärimmäisen voimakasta, se tuntui myös siltä, kuin vatsassani olisi ollut jokin työkalupakki. Työkalupakki, jonka sisällä olevat työkalut sinkoilivat puolelta toiselle vaihtaessani asentoa kyljeltä toiselle. Erittäin kummallinen tunne.

    Sietämättömien kipujen lisäksi aloin tuntemaan tuntien kuluessa kovaa ponnistuksen tarvetta. Sanoinkin silloin miehelle, että nyt pitää lähteä. Ja niin me lähdettiin.

    Naistentautien poliklinikan odotustilassa tunsin suurta voimattomuutta ja pahoinvoinnin tunnetta. Kysyin kansliassa olevilta kätilöiltä, pääsisinkö käymään ulkona haukkaamassa raitista ilmaa kätilöä odotellessa. Mutta kätilö oli tulossa kuulemma aivan pian.

    Meidät otettiin hetken päästä vastaan huoneeseen, jossa pääsin istumaan keinutuoliin. Kätilö jälleen muistutti, että kohdussa oleva myooma saattaa aiheuttaa koviakin kipuja raskauden aikana – varsinkin, kun myooma kasvaa ja se on suuri. Kätilöllä meni tovi kuumemittaria etsiessä, ja pian se näyttikin jo kainalossani 37,8 astetta.

    ”Kyllä siellä jokin tulehdus on”, kätilö lopulta totesi. Seuraavaksi meidät ohjattiin lääkärille.

    Ultraäänitutkimuksessa lääkäri kertoi epäilynsä: myooma oli mennyt kuolioon.

    Kuolioon. Senhän piti olla äärimmäisen harvinaista. Mutta nyt se harvinainen tilanne oli sattunut osumaan juuri minun kohdalleni.

    Naistentautien poliklinikalta minut siirrettiin synnytysosastolle omaan huoneeseen, jossa sain olla yksin. Syytä sairaalaan jäämiseen en siinä vaiheessa tiennyt. Eikä tuntuneet kätilötkään tietävän – tai sanovan. Kaikki tuntui olevan vähän auki. Sen tiesin, että tulehdusarvot minulta oli tarkoitus ottaa. Ja ne olivatkin hurjat yli 100.

    Lääkäri sanoi minulle, että mitään ei ole tehtävissä.

    Näin jälkikäteen ajateltuna syy osastolle jäämiselle oli varmaankin riittävän kivunhoidon turvaaminen. Minulle tarjottiin monta kertaa päivässä vahvoja kipulääkkeitä, mutta en suostunut kovista kivuista huolimatta niitä ottamaan. Panadolilla ja Buranalla mentiin pahimmat kaksi päivää.

    Ystäväni tuomat kukat minulle sairaalaan.

     

    Aavemaisia tunnelmia

    Välillä tunne sairaalassa ollessa oli aavemainen. Tuntiessani voimakasta ponnistamisen tarvetta, pelkäsin koko ajan, että kohdunsuu lähtee avautumaan ja vauva syntymään. Raskausviikkoja minulla oli siinä vaiheessa niin vähän, että mikäli vauva olisi päättänyt syntyä, olisi hänen eloonjäämismahdollisuutensa olleet varsin heikot.

    Huoneessa ollessani kuulin oven läpi monen vastasyntyneen ensiparkaisut. Tuntui myös kummalliselta käydä hakemassa tarjottimella ruokaa vuodeosaston puolelta, sillä siellä pöytien äärellä söivät tuoreet äidit pienet vastasyntyneet vierellään. Osaan vain kuvitella, millainen olo on niillä äideillä osastolla ollessa, jotka ovat menettäneet lapsensa.

    Joka tapauksessa, sairaalassa vietin seuraavat kaksi päivää, jonka jälkeen tulehdusarvot alkoivat hiljalleen laskemaan ja pahimmat kivut hellittämään.

    Kaikkein tärkeintä oli, että suurin pelkoni ei toteutunut.

    Ja se pelko oli, että olisin synnyttänyt lapseni. Yhä edelleen pidän tietynlaisena ihmeenä sitä, että lapseni on tänä päivänä hengissä. Sen parin päivän ajan tunsin nimittäin niin voimakasta kipua ja ponnistamisen tarvetta. Kohdunsuu pysyi koko ajan silti täysin kiinni.

    Miten sujui loppuraskaus?

    Loppuraskautta kohden kivut hellittivät, mutta eivät loppuneet. Kärsin koko raskauden ajan vatsakivuista, mutta loppuraskautta kohden kivut kuitenkin lievittyivät.

    Jäinkin sairauslomalle tuon sairaalaepisodin jälkeen heti ja olin poissa työelämästä aina äitiyslomaan saakka.

    Miksi koin tämän tarinan kertomisen tärkeäksi?

    Siksi, koska muistan, kuinka kovasti itse etsin raskausaikana tietoa raskausajan isosta myoomasta (tietoa siitä on olemassa aivan liian vähän jos ollenkaan), ja sen vaikutuksesta raskauteen ja synnytykseen.

    Minä toivoin kovasti löytäväni hyvin päättyneitä tarinoita. Sillä pahin mahdollinen skenaario olisi ollut, että iso myooma olisi vaikuttanut jotenkin lapsemme kehitykseen ja kasvuun tai aiheuttanut vakavia komplikaatioita esimerkiksi synnytyksessä.

    Ilokseni voin kertoa, että meille syntyi lopulta terve poikavauva. Ja se on kaikkein tärkeintä.

    Tosin poikamme syntyi alatiesynnytyksen sijaan sektiolla, sillä hän siirtyi aivan loppuraskaudessa raivotarjonnasta perätilaan – luultavasti juuri myoomasta johtuvan tilanpuutteen takia.

    Kaiken kaikkiaan loppu hyvin kaikki hyvin – isostakin myoomasta huolimatta.

    Tämä rohkaisutarinaksi sinulle, joka olet ehkä juuri nyt raskaana ja kohdussasi on isompi tai vähän pienempikin myooma.

    Meidän arkea pääset seuraamaan myös Vauhtipojan ja Villasukan Instagram-tilillä. Siellä pääset esittämään myös halutessasi lisää kysymyksiä aiheeseen liittyen.

    Vastaa