• You are currently viewing EskariUhma onko sellaista?

    EskariUhma onko sellaista?

    Eskarilaisen uhma. Onko sellaista? Meille se ainakin on rantautunut ja kovalla ryminällä. Se ei tullut pikkuhiljaa vaan räjähtämällä yllättäen. Pienestä kuusivuotiaasta on tullut mukamas esiteini.

    Uhma

    Uhmia lapsen kasvaessa tulee siis niin monta, että ei niitä pysty edes laskemaan. Sitten on myös näitä kuuluisia hulinoita, esim. neljän kuukauden hulinat. Näistä varoitellaan aina äitejä ja luodaan oikein kauhu kuvia. Kohta teillä ei nukuta enää ja odotas vain kun tulee se vaihe, että mikään ruoka ei maistu.

    Tää on vain minun mielipide, mutta paljon asiakkaillekkin sanon aina, että ei se uhma tai hulina välttämättä ole mikään kauhun paikka. Aina sitä ei edes huomaa tai se tulee todella pienimuotoisena. Ja sitten on se toinen puoli, että uhma iskee ja oikein kunnolla päälle, kiristäen kaikkien hermoja.

    Jokaisella meidänkin pojalla on tullut vaiheita ja hulinoita. Jokainen on ollut erilainen, esikoisella ei ole vielä tullut huonosti syödään vaihetta (6v.) ja keskimmäisellä taas on ollut, näin esimerkkinä.

    Uhma/hulina vaihe lapsen edessä on mielestäni vain hyvä asia. Se tarkoittaa sitä, että lapsi kasvaa, aivot kehittyvät, opitaan uusia asioita, maailmankuva laajenee jne. Mieti miltä se mahtaa lapsesta tuntua, että yhtäkkiä maailma onkin aivan valtavan kokoinen ja mitä kaikkea se lapsi oppii tekemään/ymmärtämään vaikka ensimmäisen 10 vuoden aikana.

    Vaikka se hermoja aikuisilta välillä vaatii ja jaksamista, on se silti luonnollinen osa ihmisen kasvuprojektia.

    Eskari alkoi

    Eskari alkoi viime vuonna. Eka puoli vuotta meni hyvin. Joulun jälkeen alkoi selkeä muuttuminen käyttäytymisessä. Ja nyt meillä on poika, joka luulee olevansa hyvinkin iso mies.

    On päiviä kun kaikessa laitetaan vastaan, siis ihan kaikessa, sukista lähtien. Kaikki on vaan nuubi (Mikä hitsi on nuubi? Vissiin mälsää, tylsää, tyhmää, noloo?). Vaatteiden pukeminen on todella tarkkaa. Mikä äidin mielestä näyttää hyvältä ei todellakaan näytä pojan silmissä hyvältä. Hiukset, niitä kasvatetaan eikä harjaaminen ole silti kauhean kivaa. Pakko saada rokkitukka.

    Pystytään ihan mihin vain, olemaan yksin kotona, menemään kauppaan/kouluun/kaverille/mummulaan yksin. Kaikki temput pyörällä tai skeittilaudalla on ihan pro, eikä mikään pelota.

    Uusia sanontoja

    En muista onko omassa lapsuudessa tullut uusia sanontoja iän lisääntyessä, vai oonko vaan jo vanha. Mutta ei uhma meidän Tupulla vaan oo rajojen koittamista ja vastaan laittamista. Se on myös uusia sanoja ja lauseita.

    Yks hyvä mitä hän sanoi on: ”Anna äiti mies näyttää, mies hoitaa”. Meillä ei näin puhuta, mutta kyllä pääsi pieni hymy, kun hän minulle näin sanoi. Yritin korjata jotain huonekalua.

    Muita sanoja/sanontoja on:

    • Noobi
    • Cool
    • So what
    • Älä äiti jaksa
    • Joojoo
    • Anna miehen nyt vähän olla

    Jne….

    Pieni poika edelleen

    Ja silti uhman keskeltä löytyy myös se pieni poika, mikä hän vielä on. Syliä ja halia tarvitaan edelleen. Äidin ja isän huomiota kaivataan yhä. Ja kun sattuu haaveri/vahinko niin se lohdutus on edelleen tärkeää.

    Nukkuessaan hän on niin pienen ja herttaisen näköinen. Ja se kiitollisuus minkä hän meille antaa, kun saa lisää vastuuta tai uusia vapautuksia arkeen, on niin ihana.

    Poikien kasvaessa ollaan pikkuhiljaa annettu lisää isojen poikien juttuja. Esim. isompien ohjelmat, kotona yksin, puhelin, lisää valvomisaikaa, kauppaan yksin, rahan opettelua jne.

    Uhman tuoma rajojen kokeilu kuuluu tähän kasvamiseen. Se tulee lähes kaikille jossain kohtaa. Mutta kyllä välillä myönnän, että ottaa hermoon oikein kunnolla tämä isopoika vaihe. Silti löytyy niitä hetkiä kun saa nauraa itseltä mahan kipeäksi Tupun kanssa.

    Miten nämä lapset tuntuu kasvavan niin kauheaa vauhtia. Voi kun pysyisivät aina pienenä.

     

    Vastaa