• Äitipuolen huono omatunto – bonuslapsi ärsyttää

    Oma lapsi syntyy, rakkaus syttyy välittömästi. Bonuslapsi saapuu, sydämessä ei läikähdäkään. Miten saada hyvä ja läheinen suhde toisen lapseen? Lähtökohdat ovat jokaisella erit. Toiset ovat luonnostaan lapsirakkaampia kuin toiset, itse lukeudun näihin. Jotkut taas eivät koskaan ole välittäneet lapsista ennen omien lasten syntymää, mieheni kuuluu tähän porukkaan. Yleisesti lapsista pitäville suhde bonuslapseen on helpompaa luoda. Toiseen ryhmään kuuluvat taas joutuvat tekemään suhteen eteen enemmän töitä. Varmaa on kuitenkin se, että jokainen uusperheen jäsen joutuu laittamaan itsensä likoon, tavalla tai toisella.

    Kun kirjoitan tätä tekstiä, kuulen kuinka bonuspoikani riehuvat, painivat ja huutavat yläkerrassa keskenään. Verenpaineeni nousee, huudan heitä rauhoittumaan, tuloksetta. He juoksevat vuorotellen toistensa perään, ärsyttävät ja lyövät toisiaan. Omat poikani ovat rauhassa omissa koloissaan keskittyneenä omiin tekemisiin. Käyn läpi ajatusta kuinka paljon rauhallisempaa olisi, jos olisi vain omat pojat.

    Palataan ajassa neljä vuotta taaksepäin. Eletään meidän uusperhetaipaleen alkumetrejä. Minulle on heti käynyt selväksi, että miehen pojat ovat vilkkaampia ja levottomampia kuin omani. Vaativat aikuisen läsnäoloa enemmän, eivätkä keskity rauhalliseen tekemiseen itsekseen. Toki he ovat nuorempiakin, mutta yleisesti ottaen niin sanottuja touhun poikia. Mainitaan tässä kohtaa, että en kokenut, enkä koe vieläkään, heidän piirteidensä olevan huonompia kuin omieni piirteet. Kyllä minunkin lapseni tappelevat, huutavat ja ovat muilla tavoin useinkin mieltäni risovia. Fakta vain on se, että omien lasten käytöstä on helpompi sietää kuin toisten.

    SITOUTUMINEN

    Kun päätös uusperheen perustamisesta on tehty, aikuiset sitoutuvat siihen. Heidän velvollisuutensa on tehdä parhaansa sen eteen. Tämä on välttämätöntä ja mielestäni jopa vaatimus lapsia kohtaan, jotka ilman omaa päätäntävaltaa joutuvat uusimaan perhesuhteensa. Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että uusperheen jäsenten hyvien välien rakentumista täytyy aktiivisesti tukea.

    Yleisesti koko perheellä täytyy olla yhteistä tekemistä, jonka kautta lapset ja koko perhe saa kokemuksia, joiden kautta perhe alkaa muodostua. Erityisen tärkeää on tukea bonusvanhemman ja bonuslapsen suhdetta. Tähän ei mielestäni ole yhtä oikeaa keinoa tai tapaa, vaan jokaiselle pitäisi antaa vapaus toimia tilanteessa omalla tavallaan. Tärkeää on ajanviettäminen lapsen kanssa ja läsnäolo. Yhteinen kahdenkeskinen tekeminen antaa suhteen kehittymiselle parhaat mahdollisuudet. Sama pätee kohtaamaani ilmiöön, jossa ydinperheessä äiti ei anna isän ja lapsen suhteen kehittymiselle tilaa. Äiti tekee mielestään asiat oikein ja ei luota isän tapoihin toimia vauvan tai lapsen kanssa. Näissä tilanteissa ei isän ja lapsen välinen suhde pääse kehittymään luontevasti.

    Tiedostan ajan olevan rajallinen ja se antaa lisähaastetta bonuslapsen ja bonusvanhemman väliselle suhteelle. Usein kuvioissa ovat myös omat lapset, joille on myös tärkeää antaa aikaa. Lisäksi lapset ovat paikalla vain viikon, viikonlopun tai jotain siltä väliltä. Lyhyessä ajassa pitäisi siis ehtiä viettää koko perheen aikaa, antaa omille lapsille tarpeeksi huomiota ja rakentaa kahdenkeskisillä hetkillä suhdetta bonukseen. Jossain välissä tapahtuu myös koko muu elämä; työt, kotityöt, parisuhde ja kaikki arjen juoksevat asiat. Alun vaaleanpunaisten ruusulasien jälkeen avautuu jokaiselle uusperheen työmaan karu todellisuus, siitä olen aivan varma.

    BONUSLAPSI ÄRSYTTÄÄ

    Olen melko varma, että jokainen äitipuoli on kokenut negatiivisia tunteita bonuslasta kohtaan. Minä ainakin olen. Bonuslapsi ärsyttää ja ahdistaa. Tuntuu joskus, että aivan tahallaan. Minulla on mennyt useita kertoja bonuslapsi niin sanotusti tunteisiin. Toki tunteisiin niinkin päin, että itken rakkauden ja ilon tunteista häntä kohtaan. Mutta myös niin, että on tehnyt mieli heittää hänet seinään. Oikein sisimmässä kiehunut ja käynyt lapsen tasolla aivan kierroksilla. Otettu sanallisesti yhteen monet kerrat. Jo siinä hetkessä tunnen kuinka kaduttaa ja huono omatunto nostaa päätään. Miten en osannut pysyä loppuun asti rauhallisena ja järkevänä aikuisena.

     

    View this post on Instagram

     

    A post shared by Susanna Koivisto (@susannanko)

    Viikko-viikko-systeemi aiheuttaa lisää paineita. Huono äiti-fiilis tuplaantuu, kun tiedät, että olet lasten kanssa vain viikon. Tuntuu, että se viikko pitäisi olla hyväntuulinen ja rakastava äiti. Ei pää punaisena rageeva mutsi. Erityisesti vaihtopäivälle sattuva kireys jää vaivaamaan. Et pysty korjaamaan tunnelmaa kuin vasta viikon päästä.

    Tunnekuohun keskellä syytän mielessäni kaikkia muita. Syytän bonuksen vanhempia, miestäni ja hänen exäänsä. Syytän lasta. Oikeasti tiedän, että syyllistä on turha etsiä. Tilanne aiheuttaa tilanteen, ei kukaan henkilö tai hänen tekemisensä (yleensä) ja minä voin vaikuttaa vain omaan tekemiseen ja reagointiini.

    KEINOJA

    Koen tärkeäksi myöntää omat hankalat tunteet bonuslasta kohtaan. Myöntää ne itselle mielessä ja ääneen jollekin. Minä olen kertonut tuntemuksiani aktiivisesti ääneen miehelleni ja myös bonuslasten äidille. Sanonut ihan suoraan, että lapsi koettelee hermoja ja järki on mennyt moneen kertaan. Puhuminen helpottaa aina. Ymmärrän, ettei kaikilla ole sellaiset välit esimerkiksi nyksän exään, että hänelle voisi negatiivisia ajatuksia kertoa. Toivottavasti kaikilla löytyisi kuitenkin joku, jolle avautua.

    Konkreettisia keinoja hermojen menettämiselle etsin vielä itsekin. Tähän mennessä löytämiäni tapoja on raivostuttavasta tilanteesta poistuminen, jos mahdollista. Lisäksi suosittelen jokaista huolehtimaan  hyvinvoinnistaan mieleisillä tavoillaan. Oli se sitten liikunta, käsityöt tai reissut ystävien kanssa. Jotain, josta saat voimaa jaksaa arkea. Itseään ei pidä unohtaa, oli sitten uusperheellinen tai ydinperheellinen.

    Pyrin myös aktiivisesti ajattelemaan oman lapseni bonuslapsen tilalle. Mietin, että tuo nappisilmä on toisten rakas ja tärkein asia maailmassa. Miten haluaisin kohdeltavan omaa lastani. Parastahan olisi, jos löytäisi ratkaisut siihen, ettei ärsyttävä bonuslapsi menisi tunteisiin. Valitettavasti lapsi vaistoaa, jos hän ärsyttää. Tällöin hän yleensä päättää yrittää ärsyttää vielä enemmän. Huumori on myös oiva helpotus useaan tukalaan tilanteeseen. Jos jotain olen äitiyden polun aikana oppinut, niin sen, että rento asenne on yleensä avain onneen.

    Anna bonuslapselle aidosti mahdollisuus. Jos tunnet itsessäsi, että et pysty siihen, puhu jollekin tai hae ammattiapua. Älä säikähdä ärsytyksen tunteitasi, anna niiden tulla ja mennä. Kun keittää yli ja esimerkiksi huudat lapselle, käsittele tilanne lapsen kanssa jälkikäteen. Pyydä anteeksi. Selitä, ettei lapsessa ole vikaa. Jos tilanne on kovin tulehtunut, ota hetki etäisyyttä bonuslapseen tai koko uusperheeseen mahdollisuuksien mukaan. Olkaa armollisia bonuslapsille ja ennen kaikkea itsellenne <3

    Kommentit

    1. Jh

      Eikä pelkästään Äitejä, vaan samat tunteet käy läpi myös ”isä”puoli/puolet. 🤗

      1. susannanko

        Näinpä, olet täysin oikeassa! 🙂 Tässä oli aihe rajattu juurikin omaan kokemukseeni äitipuolena, mutta sama tie se on isäpuolillakin kuljettavana.

    Vastaa