Pelottaako uusi parisuhde eron jälkeen?

Olen kauhuissani kuunnellut kavereiden kertomuksia uuden suhteen rakentamisen kompastuskivistä. Itse taisin aikanaan edetä niin vauhdilla uuteen suhteeseen, etten ehtinyt tulevia haasteita liikoja miettiä. Erityisen paljon haasteita tuntuu olevan meillä, joilla on lapsia. On niin paljon palapelin osasia, jotka pitäisi saada toiminaan yhteen. Osa ratkaisee asian niin, että ei edes havittele uuden perheen perustamista. Parisuhde saa jäädä, pelkkä deittailu riittää, ja senkin onnistuminen voi olla haasteita täynnä.

HAASTEET

Yksi yleisimmistä haasteista kuulostaa olevan viikkojen ristiin meneminen. Tapaat ihanan uuden ihmisen, kemiat kohtaa ja kaikki synkkaa. Paitsi viikot. Molemmilla on lapsia ja kummallakin eri viikot eli ei koskaan lapsetonta aikaa. Jotta homma voisi jatkua, pitäisi toisen saada omat viikkonsa vaihdettua exän kanssa. Voi myös olla niin, että viikot ovat samat, mutta toisella ne vaihtuvat kalenterivuosittain ja toisella ei. Tilanne voi myös olla se, että jommankumman tai molempien exä tahoillaan perustaa myös omaa uusperhettä, siinäpä vasta olisi suur-palaverin paikka, jos haluaa saada viikot sinne päinkään 😀 ja harvoin sattuu niin hyvä tuuri, että jokainen osapuoli olisi yhteistyöhaluinen. Miettikää, tämmöisessä kuviossa on jo aika monta jäsentä; sinä ja sun uusi puoliso, sun exä ja sen uus puoliso, sun uuden puolison exä ja sen uus puoliso ja sitten vielä exien uusien kumppaneiden exät ja heidän mahdolliset uudet parisuhteet. Pysyitkö perässä, en minäkäään.

Edellä luetun jälkeen voi tuntua viisaammalta etsiä tyyppiä, jolla ei ole vielä lapsia. Homma pysyy yksinkertaisempana, mutta todennäköisesti sun täytyy tässä tilanteessa olla valmis alkamaan uudestaan lapsentekohommiin. Voi myös olla, että toinen ei sun makuun ymmärrä tarpeeksi lapsia, koska sillä ei ole omia. Tiedän tapauksia, joissa kahdenkeskinen suhde vaikuttaisi hyvältä, mutta lapseton tapaus haluaa esimerkiksi matkustaa maailman ääriin, kun itse olet sidottu lasten ja heidän toisen vanhemman toimesta tiettyyn kaupunkiin. Mekään ei voida päättää perheenä muuttaa edes toiseen kaupunkiin, jos halutaan säilyttää viikko-viikko-systeemi. Jopa kaupungin sisällä muuttaminen on osittain riippuvainen siitä missä meidän lasten toiset vanhemmat asuu. Meidän tapauksessa exät asuu toisiinsa nähden täysin eri puolilla kaupunkia. Meidän kodin täytyi siis löytyä näiden puolivälistä, jotta homma olisi jokaiselle osapuolelle reilu ja lapsille mahdollisimman helppo.

Kyselin instassa kysymyksiä ja kommentteja tähän aiheeseen. Seuraavassa koottuna eniten kysytyt ja niihin vastaukset omalta kokemuspohjalta.

Missä tahdissa edetään? Milloin tavataan toisten lapset? Mitä, jos ollaan eri tahtisia?

Ärsyttävä vastaus, mutta riippuu tilanteesta. Mielestäni ei ole olemassa oikeaa aikaa, jolloin ollaan tapailtu tai seurusteltu tarpeeksi kauan lasten tapaamista ajatellen. Jos molemmilla on viikko-viikko ja viikot ovat samat, näkisin, että aikuisten kesken on hyvin aikaa tutustua rauhassa lapsettomilla viikoilla, eikä lapsia ole kiire silloin ottaa mukaan kuvioon. Tärkeämpää kuin aika on molemminpuolinen varma tunne siitä, että yhdessä ollaan ja halutaan olla. Jos molempien tavoite on olla yhdessä, kannattaa hankalien aikojen läpi taistella, mutta olen aina ollut sitä mieltä parisuhteesta kuin parisuhteesta, että jos jo alussa on hankalaa, ei se ole hyvä merkki. Alussa kuuluu olla ruusulasit ja henkilökemioiden natsata niin, että ei turhia mietitä.

Tilanne voi myös olla sellainen, että toisella osapuolella on omat lapset aina. Ei viikkoa omaa aikaa, eikä aina edes tukiverkostoa hoitamaan lapsia. Kun itse tapasin mieheni, minulla ei ollut viikko-viikkoa, vaan olin lasten kanssa aina. Näissä tilanteissa tapailua on melko vaikea jatkaa pitkään niin, ettei lapset tapaa uutta kumppaniehdokasta. Jos uuden tapailun kohteen ”joutuu” esittelemään lapsille nopeasti, voi lapsille puhua alkuun vain kaverista. Tämä toki riippuu paljon myös lapsen iästä. Teinille kun ei todennäköisesti mene läpi kaikki asiat kuten taaperolle.

Jos toinen haluaisi edetä suhteessa nopeampaa kohti perhemuotoa kuin toinen, on mielestäni edettävä enemmän hitaan mukaan. Kuitenkin kohtuus kaikessa. Muistan erään ystäväni, joka oli parisuhteessa miehen kanssa, jolla ei ollut lapsia. Ystävälläni lapsia taas oli entisestä suhteesta. Uusi mies ei moneen vuoteen ollut valmis etenemään suhteessa. Ei yhteen muuttoa, ei vanhemmille esittelemistä, ei mitään perheen perustamiseen viittaavaa. Näissä tilanteissa toki jokin aikaraja nopeampaa tahtia haluavan kannattaa itselleen asettaa, kuinka kauan on valmis odottamaan ja kuinka palavasti haluaa perustaa perheen ja elää perheenä.

Mitä jos entiset puolisot vastustavat suhdetta?

Antakaa aikaa. Jonkun verran. Jos ajan antaminen ei tuota tulosta, toimikaa oman ja lasten parhaan mukaan välittämättä entisten puolisoiden vastustuksesta. Sitten tärkein. Varatkaa aika perheneuvolaan, jossa on ammattilaiset ottamassa kantaa asiaan. Muuta en osaa neuvoa. On todella surullista, jos suhdetta vastustetaan ilman oikeaa syytä. Ainoa oikea syy vastustukselle on, jos lapset jostain syystä kärsisivät uudesta suhteesta. Yleensä lapset eivät kuitenkaakn kärsi muusta kuin aikuisten riitelystä. Minun on vaikea nähdä tilannetta, jossa vanhemman uusi suhde itsessään voisi olla lapselle vahingollinen. Kaikki lähtee aikuisten asenteista.

Erilaiset arvot ja rajat kodeissa?

Yksi lempiaiheistani. Kasvatus ja rajat eivät millään voi olla täysin samat kaikissa kodeissa. Mielestäni ei tarvitsekaan. Meilläkin on ollut useita tilanteita, joissa toisien kotien toiminta sotii omaamme vastaan. Yleensä en tee mitään, annan ajan kulua, näin pääsee helpommalla. Jos asia ei kuitenkaan aikaa antamalla hälvene mielestäni, avaan keskustelun. Viestejä en suosittele, vaa puhelua tai tapaamista. Meillä on aina auttanut puhuminen. Yleensä kaikki osapuolet ovat ymmärtäneet toisiaan paremmin keskustelun jälkeen. Kannattaa myös tosissaan miettiä, mitkä asiat ovat tarpeeksi painavia keskusteltaviksi. Jos toisessa kodissa saa syödä kaapeista mitä ja milloin haluaa ja meillä taas on ruoka-ajat, niin sitten on. Kuitataan asia lapsille niin, että meillä mennään näin ja toisessa kodissa noin.

Arvomaailma on sitten asia erikseen. Ihmisen arvomaailma syntyy ajan saatossa, lapsuudesta saakka, ja sitä on vaikea lähteä muuttamaan. Perusarvot ovat mitä ovat. Neuvoisin näissäkin tilanteissa keskittymään vain omaan elämiseen ja olemiseen, koska muuta ei oikein ole tehtävissä. Keskittyy vain omaan olemiseen lasten kanssa ja heidän kasvattamiseensa omien arvojen mukaisesti. Vain omaan tekemiseen ja olemiseen pystyy vaikuttamaan, joten siihen kannattaa panostaa eniten. Toisten kasvatukseen ja arvomaailmaan taas kannattaa laittaa energiaa vain juuri sen verran kuin on pakollista. Tiedän, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta oman kokemukseni mukaan mahdollisimman vähä toisten tapoihin puuttuminen on ainut keino selvitä uusperhe-elämästä järjissään.

Koitko hankalaksi esitellä uutta puolisoa lapsille?

En kokenut. Lapset olivat melko pieniä, mikä saattoi osaltaan helpottaa esittelyä. Olen myös alusta asti korostanut lapsille, että olen onnellinen tämän puolison kanssa. Minun onneni on myös lasten onni. Toki samalla tavalla heidän isänsäkin onni on. Tästä johtuen haluan aina toivoa vain hyvää myös entiselle puolisolleni, lasten isälle. Täytyy muistaa, että harvoin uusi kumppani tulee uudeksi isäksi/äidiksi omille lapsille. Suurimmalla osalla on toinen biologinen vanhempi kuvioissa mukana. Lapselle tulee siis korostaa, että on edelleen äiti ja isä, uusi puoliso tulee vain yhdeksi uudeksi aikuiseksi lapsen elämään.

Eron jälkeen puhuin lasten kanssa paljon, vaikka he olivat pieniä. Korostin aina sitä, että me ollaan isän kanssa kavereita ja välitetään toisista. Huolehditaan edelleen pojista yhdessä, me ei vain osattu asua ja elää yhdessä. Mielestäni näin kuuluu sanoa lapsille, oltiin sitten todellisuudessa minkälaisissa väleissä tahansa. Vanhempien riitojen ei pitäisi näkyä lapsille. Toki tilanteet voivat olla sellaisia, että lapsi aistii tai kuulee riidat. Näissä tapauksissa lapselle on ymmärrettävästi sanoitettava asiaa, mutta tehtävä selväksi, ettei lapsen tarvitse asiasta murehtia, vaan aikuiset selvittävät omat ongelmansa.

Yksin olemisen tärkeys suhteiden välissä?

Tässä mielenkiintoinen ja tärkeä pohdittava. Ikuisuusaihe, oli kyse lapsettomista tai lapsellisista ihmisistä. Mielestäni ei ole yhtä oikeaa aikaa yksinolon kestolle. Itse olen kiinnittänyt huomiota lähinnä tapauksiin, joissa suhteesta toiseen hyppäämisen ketju on pitkä ja suhteet lyhyitä. Näissä tapauksissa voisi olla peiliin katsomisen paikka ja omaan itseensä tutustumiselle tarvetta. Koen, että näissä tilanteissa ihminen usein peittää edellisen suhteen karikot hyppäämällä suoraan uuteen.

On yksilöllistä, kuinka tärkeäksi ihminen kokee yksin elämisen. Jokainen tietää omalla kohdallaan parhaiten, onko valmis uuteen suhteeseen vai olisiko vielä tarvetta elää yksin/lasten kanssa. Itselläni oli eron jälkeen periaate, että vähintään vuosi pitää elää lasten kanssa kolmestaan. Niin kuin välillä periaatteiden kanssa käy, minun kohdallani tämä kyseinen mureni. Olin lasten kanssa yksin vain puoli vuotta. Kaikki tuntui oikealta ja hyvältä. Meidän kohdalla nopea eteneminen tuntui tuolloin ainoalta vaihtoehdolta ja jälkeenpäinkin ajateltuna olen ymmärtänyt, ettei toisenlainen eteneminen olisi sopinut meille. Ollaan kyllä välillä kaiken arkisirkuksen keskellä naurettu, että onneksi ei tiedetty mihin lähdettiin, koska muuten ei oltais lähdetty ollenkaan 😀

Yksin olemista ei kannata pelätä. Tuo aika on antoisaa ja ei varmasti mene hukkaan. Jokainen pärjää kyllä omillaan. Itse koen, että lyhyt pätkäni yksin lasten kanssa oli yksi elämäni parhaita. Ei olisi haitannut, vaikka se olisi jatkunut pidempäänkin. Yksinolemisen aika on usein voimaannuttavaa ja tuolloin oppii tuntemaan itseään entistä paremmin. Tietysti yksin elämiseen kuuluu kipupisteitä, mutta kaikki, joiden kanssa olen aiheesta puhunut, ovat sanoneet, etteivät vaihtaisi niitäkään. Nuo pisteet tekevät ihmisestä vain valmiimman uutta suhdettakin ajatellen. Yksin oleminen kannattaa ottaa hyvänä elämänvaiheena vastaan. Vaihe kestää juuri sen verran kuin sinun elämääsi on tarkoitettu.

Menneisyyden taakat uudessa suhteessa?

Olisipa yksinkertaista, jos nämä taakat voisi jättää selästään matkalla uuteen suhteeseen. Näin yksinkertaistahan se ei tietysti ole. Eletty elämä ja kokemukset kaikissa suhteissa vaikuttavat meihin lopun elämäämme. Oma kokemukseni on, että oma ajatustyö asioiden kanssa on kaikista tärkeintä. Asiat täytyy nähdä, myöntää ja käsitellä omassa päässään, ei missään nimessä yrittää vain unohtaa. Silloin ne nousevat uudessa suhteessa esiin niin, ettei niitä ymmärrä itsekään, saati sitten uusi puoliso. Asioista ääneen puhuminen ystävien tai ammattilaisen kanssa auttaa myös taakkojen prosessoinnissa.

Sitten tullaan siihen vaiheeseen, kun uutta suhdetta ollaan aloittamassa. Kaikki asiat pöydälle, myös ne taakat. Molempien suhteen osapuolien on oltava tietoisia menneisyydessä tapahtuneista asioista. Edellisten suhteiden ongelmista ja haasteista. Tämä on siis minun oma kokemukseni omista suhteistani. Koen, että minun ja mieheni suhteen toimivuus on melko pitkälti kiinni alun avoimuudesta. Toimme kaikki kortit pöytään ja voin kertoa, ettei niissä korteissa peitelty edes omia virheitä. En usko, että olisimme suhteessamme päässeet alkumetrejä pidemmälle, jos emme kumpikin olisi olleet tietoisia toistemme vanhojen suhteiden taakoista. Varsinkin, kun kumpikin eteni tähän uuteen suhteeseemme vauhdilla edellisten perään.

Ensimmäisen vuoden parin aikana näitä menneisyyden taakkoja käsiteltiin rasittavuuteenkin saakka ja lopulta niissä saavutettiin päämäärä, joka onneksi oli molemmilla yhteinen. Olimme päättäneet elää yhdessä ja tehdä töitä yhdessä olemisen eteen. Töiden tekeminen ei aina ole mukavaa ja se vaatii ehdottomasti molempien panostuksen asiaan.

Eli asioiden tiedostaminen, myöntäminen ja käsitteleminen itse (tämä voi vaatia edellisessä kohdassa puitua yksin elämistä). Asioista puhuminen ääneen jonkun kanssa. Asioiden kertominen rehellisesti ja avoimesti uuden suhteen alussa sekä niiden käsittely yhdessä. Näin meillä ollaan opittu elämään menneisyyden taakkojen kanssa.