Saako lapselle sanoa, että ei ole varaa?
Maailmantilanteen ollessa mikä on, aihe saattaa olla hyvin ajankohtainen monissa suomalaisperhessäkin. Arkiset kulut ovat kasvaneet huimasti, eikä loppua näy. Määräänsä enempää on hankalaa säästääkään; on syötävä, lämmitettävä kotia ja tankattava auto, jotta pääsee töihin.
Miten asiaa sitten pitäisi käsitellä lasten kanssa? Mun mielestä lapselle saa ja oikeastaan pitääkin joskus sanoa, että ei ole varaa. Se ei tarkoita samaa asiaa, kuin lapsen kuormittaminen mahdollisilla taloudellisilla huolilla – ja etenkin tällä hetkellä tämän tulokulman suhteen on hyvä olla äärimmäisen harkitsevainen. Mielestäni kuitenkin jo pienellekin lapselle on hyvä puhua rahasta, ja esimerkiksi opettaa se, että kaikkea ei tarvitse saada heti. Me olemme melko pienituloisia, ja velkaakin on. Perustarpeet kuitenkin täyttyvät, ja mennään reilusti ylikin. Lapsi ei kuitenkaan opi rahankäyttöä itsestään, vaan tarvitsee vanhemman tukea ja ohjausta.
Itse koen, että omassa lapsuudenperheessäni asiasta ei ole tarpeeksi puhuttu. Tutkimusten mukaan vanhempien tyyli rahan käytön ja siitä puhumisen suhteen periytyy. Pyrin itse näyttämään lapsille esimerkkiä siinä, että emme voi hankkia kaikkea, mitä he haluavat tai mitä itse haluan. Ei aina, vaikka kyseessä olisi pienikin asia. Pyrkimyksistäni huolimatta huomaan toisinaan, että lapsilla on hieman liian höveli maailmankuva rahan suhteen. Petraamista siis on.
Varallisuus ei ole ihmisarvon perusta
Rahavaikeuksista puhuminen on suomalaisille edelleen melko tabu, ne koetaan noloina ja ahdistavina. Kokemusta on reilusti, ja ahdistavia ne kyllä ovat. En keskustele rahasta mielelläni. Häpeämisen sijaan olisi kuitenkin hyvä muistaa, että raha tai varallisuus ei ole kenenkään ihmisarvon perusta, sen vuoksi ei tulisi syrjiä ketään. Uusin mahdollinen puhelin, kallis merkkivaate tai lomamatkat ovat toki kivoja juttuja, mutta eivät perusta ystävyydelle tai arvostukselle.
Sairaus, työttömyys, ero ja monet muut syyt saattavat saada kenet tahansa taloudellisiin vaikeuksiin. Kuitenkin, vaikka talous oli äärettömän hyvälläkin mallilla, on mielestäni sopivaa sanoa lapselle että tämä lelu on kallis, emme osta sitä nyt. On eri asia opettaa lasta priorisoimaan hankintoja, kuin stressata lasta vaikkapa siitä, onko vanhemmilla rahaa ruokaan tai asumiskuluihin. Vaikka perheen taloudellinen tilanne olisikin siis hyvä, on tärkeää, ettei lapsi kaikkea saa valmiina, vaan oppii että kaikkea haluamaansa ei voi hankkia heti.
Raha ei tule nappia painamalla
Vaikka itse saatan sanoa lapsille, että johonkin asiaan ei ole nyt varaa, se ei kuitenkaan koskaan liity peruselämiseen. Olemme keskustelleet kuitenkin myös siitä, että me vanhemmat teemme kovasti töitä juuri siksi, että meillä olisi tämä koti, ruokaa, vaatteita ja muuta tarpeellista. En haluaisi poikien koskaan ajattelevan että kivalla muovikortilla voi ostella mitä tahansa, tai että rahaa tulee seinästä nappia painamalla.
Meillä on käytössä myös viikkoraha, joka on vastikkeellinen. Tiskikoneen täyttö, imurointi, roskien vienti, oman huoneen siivous ja muut vastaavat ovat töitä, johon esikoululainenkin pystyy vallan mainiosti. Ja kun ikää on riittävästi, me vanhemmat teemme parhaamme kannustaaksemme poikia hakeutumaan kesätöihin. Kauppareissut ovat ainakin meillä hyviä hetkiä tietynlaiselle talouskasvatukselle – pohditaan mitä kannattaa ottaa, vertaillaan hintoja ja jutellaan. En halua tehdä asiasta ahdistavaa, mutta haluan käsitellä sitä. Kuten sanottua, omassa lapsuudenperheessäni asiasta ei puhuttu riittävästi, ja se on kyllä poikinut ongelmia.
Haluan myös tulevina vuosina suhtautua raha-asioihin lasten ikätason mukaisesti. Nuorella joka alkaa itsenäistyä, haluaisin konkreettisesti tuoda ilmi miten paljon eläminen maksaa, mitä kaikkea tulee ottaa huomioon. Ja kuten sanottua, jokainen voi joutua elämänsä eri vaiheissa taloudellisiin ongelmiin, ja mielestäni niistä olisi hyvä keskustella jo nuorten aikuisten kanssa. Vastuullisen rahankäytön lisäksi toivoisin omien poikien oppivan, että rahavaikeuksista voi ja kannattaa puhua, niitä ei ole järkevää peitellä.
Millaista talouskasvatusta teidän perheessänne tehdään? Puhutteko rahasta, sanotteko lapsille että johonkin ei ole varaa, vai onko se mielestänne väärin?
