• Riisinaksut -herkkuja herkemmillekin

    Yhteistyö Suomen Laatupaakari Oy kanssa

    Näitä herkkuja olisi ehdottomasti kaivattu viime vuonna Jasulle, nimittäin riisinaksuja! Refluksin vuoksi moni taaperon herkku oli pannassa, maissi ei myöskään sopinut vaan aiheutti oireita. Riisinaksut olisivat olleet ehdottomasti kaivattuja silloin pienelle pojalle. Suomen Laatupaakarin riisinaksuissa ei ole muuta kuin luomuriisiä. Ei suolaa, ei lisäaineita.

    Kaupoissa on paljon erilaisia pieniä purtavia, raksuja ja naksuja tarjolla lapsille, mutta suurimmasta osasta niistä Jasulle tuli oireita. Riisi oli yksi sopiva, joten juuri tällaista oltaisiin haluttu herkkuhetkiin ja esimerkiksi automatkoille helpottamaan mahdollisia kiukkuja.

    Vaikka näitä ei aiemmin Jasun kanssa päästy syömään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja näitä päästiin nyt maistelemaan! Ehdottomasti testataan myös Juliuksen kanssa muutaman kuukauden päästä.

    Riisinaksut

    Pienet herrat kelpuuttivat uuden maun

    Saatiin Jasulle kaveri kylään, ja mihinkäs muuallekaan suunta kuin kaivuri ja kuorma-auto leikkeihin! Tällä kertaa leikkieväinä toimi uudet riisinaksut, sekä tutut ja turvalliset maissinaksut. Jasun mieleen oli riisinaksujen vihreä pussi! Hän totesi, että haluaa naksuja vihreästä pussista. Ja niin hän sai. Naksut maistuivat, ja päätyivät niin poikien suihin kuin kaivurin kauhan kautta kuorma-auton lavallekin.

    Riisinaksut

    Tasaiseen tahtiin pienet kädet kävivät kummassakin pussissa. Välillä maissinaksut maistuivat enemmän, mutta kun toinen pojista suuntasi riisinaksu pussille, sieltä täytyi naksuja myös toisen saada.

    Vanhemmat maistoivat myös uutuustuotetta, maistuivat meidän mielestä riisikakuille eli hyville ja syötäville. Vaikka näitä ei vanhemmille ole suunnattukaan, haluaa silti itse vähän maistaa mitä lapsille tarjoaa. Ja kyllä näitä pojan lisäksi äidillekin muutama upposi!

    Riisinaksut

    Kehitetty omalle lapselle

    Laatupaakari on pieni perheyritys, jonka ajatus kehittää sekä valmistaa maissinaksuja lähti aikoinaan tarpeesta luoda jotain omalle ruoka-aine allergiselle lapselle, jolloin kaupoissa oli hyvin vähän hänelle valikoimaa. Tunnetuimpien maissinaksujen lisäksi Suomen Laatupaakarilta saa myös vanilja- ja hedelmänaksuja, sekä nyt elokuussa lanseerattuja riisinaksuja!

    Riisinaksuja on jo aiemmin saatu esimerkiksi Saksassa, ja jotta niitä jatkossakin saataisiin Suomessa, pyydä oman lähikauppasi kauppiasta tilaamaan niitä kauppaan! Riisinaksut ovat Keskon tukkuvalikoimassa, joten K-kauppoihin riisinaksuja on mahdollista tilata, osasta niitä onneksi jo löytyykin. Riisinaksut pysyvät kauppojen hyllyssä, mikäli niille löytyy riittävästi kysyntää.

    Suosittelen etenkin refluksista ja allergioista kärsivien lasten vanhempien ostamaan ja testaamaan, mikäli riisi riisi lapselle sopii. Ja pyytämään tuotetta omaan K-kauppaan. Ja ehdottomasti kaikkien muidenkin lasten vanhempien!

    Vastaa