• Poikien äidiksi

     

    Olin 27-vuotias ja raskaana. Haaveilin tyttärestä. Hänen nimekseen tulisi Sylvia, mutta kutsuisimme häntä Sylviksi. Hän saisi olla yhtä vilkas ja nopea käänteissään kuin minä olin ollut ja antaisin hänelle kaiken tukeni, kannustukseni ja hän saisi harrastaa, mitä ikinä hän haluaisi. Hän ei joutuisi häpeämään sitä, että olisi eläväinen ja ehtiväinen, enkä moittisi häntä, vaikka hän tulisi kotiin ulkoa vaatteet kurassa, housun polvet puhki ja lapaset hukassa. Puolustaisin häntä aina.

    Syntyikin poika

    Olin onnellinen uudesta ihmeellisestä ihmisestä, mutta samaan aikaan hämmentynyt ja jopa järkyttynyt. Missä oli odottamani tytär? Millaisia pojat ovat? Miten poikien kanssa eletään? Osaanko edes olla pojan äiti? Mitä on odotettavissa? Minulla oli vain pikkusisko, enkä tiennyt pienistä pojista mitään. Kun hämmenys hälveni, tilalle tuli uteliaisuus tutustua uuteen ihmiseen ja vahvistuva rakkaus ja halu auttaa häntä hänen matkallaan aikuiseksi.

    Toisen raskauden aikana odotin taas tyttöä, mutta kolmannen ja neljännen kohdalla en enää edes elätellyt toiveita. Tavallaan tyydyin osaani ja toisaalta olin hurjan ylpeä kasvavasta poikajoukostani.

    Poikien äidin maailma

    Nyt tiedän jotain pikkupoikien maailmasta ja vähän isompienkin. Yleissivistykseeni kuuluu poikien myötä asioita, joihin en olisi tullut koskaan muuten perehtyneeksi. Tiedän aika paljon automerkkejä, dinosauruksia, kalalajeja ja Pokemoneja. Tuttuja ovat erilaiset keräilykortit, sneakersit ja rap-artistit. Osaan huutaa jalkapallopeleissä oikeassa kohtaa. Olen kokenut tuomari ja tulkki, lajeina veljespaini ja urahdukset.

    Ehkä on hyvä näin. Tyttärelleni olisin halunnut korvata kaiken sen, mistä minä olin jäänyt paitsi. Olin poikamainen, vilkas tyttö ja lapsuuteni aikaisessa maailmassa 60-70-luvulla koin, etten mahtunut muotteihin. Tyttäreni paineet olla samanlainen kuin minä olisivat olleet siis isot. Poikien kohdalla tällaisia ennakkopaineita ei ollut. He saivat olla sellaisia kuin olivat. Mutta myönnän, joskus olisin kyllä kieltämättä halunnut puhua muustakin kuin Pokemoneista ja jalkapallosta tai olla lukkopainin otteiden harjoittelukohteena.  Mutta ainakin noissa äitihommissa olen pärjännyt melko hyvin.

    Kirjoittaja on neljän aikuisen pojan äiti ja kahden pienen pojanpojan mamma. Sinne ja takaisin -blogissa katsellaan poikien äitiyttä vähän kauempaa, havainnoidaan isovanhemmuutta ja pohditaan muutenkin elämää.

    Kommentit

    1. Ulla

      Riitta hei, mielenkiintoista seurata kirjoituksiasi. Kahden tytön äitinä ja kahden tyttölapsen ja yhden poikalapsen muorina olen vähän päässyt tutustumaan myös pienen pojan maailmaan.

    Vastaa