Olen ihan oikeesti alkanut pohtimaan tosissani mikä mussa on vikana kun en kestä lainkaan arjen tylsää tasaisuutta, enkä kestä olla vaan kotona. Tällä hetkellä se näyttäytyy niin, että haaveilen jatkuvasti uudesta matkasta jotta pääsen johonkin uusiin ympyröihin. Eikä siinä mitään, matkustaminen on ihan jees jos rahat siihen vaan riittää, mutta perheeni ei ole tästä jatkuvasta menemisestä ihan yhtä innoissaan. He viihtyvät kotona.
Vasta tultiin Kreetalta ja taas jo haaveilen uudesta matkasta syyslomalle. Mieheni totesi, että ei todellakaan olla menossa!
Olisin ihan valmis myös muutamaan jonnekin lämpöiseen perheen kanssa, sekin on oma yksinäinen haaveeni mihin perheeni ei yhdy. Kadehdi niitä perheitä, missä koko perhe innolla heittäytyy uuteen seikkailuun ja muuttaa muualle asumaan.
Mikä kotona tökkii?
Pysähdyin viime viikonloppuna miettimään, että miksi en voisi olla hetkeä vain kotona. Mikä siinä niin ahdistaa? Oon aina ollut tosi levoton ihminen, mutta tämä on jo ihan poikkeuksellisen levotonta mullekin. Mikä mua nyt vaivaa?
Käytyäni tilannetta läpi sain ainakin muutamasta ajatuksesta kiinni.
Työnteko kotona on muuttanut rakkaan kodin tylsäksi työpaikaksi
Ensimmäinen juttu on varmasti tämä, että olen tehnyt töitä kotoa käsin nyt jo 5 vuotta. Se on hurjan pitkä aika olla kotona. Olen täällä ihan joka ikinen päivä! En näe ketään, en edes työmatkan ajan näe ihmisiä, en lounaalla, enkä työpaikalla. Olen koko ajan yksin.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen todella onnellinen, että olen saanut olla täällä kun kuopus on ollut pieni ja hän on mennyt ekalle. On ollut etuoikeus olla lasten elämässä näin paljon. Olisin henkisellä tasolla ollut ihan rikki jos olisin nähnyt pieniä lapsiani vain muutaman tunnin illassa. Minusta ei olisi ollut siihen. Joten elämälle kiitos, että sain olla kotona kaikki nämä vuodet. (Ennen tätä yrittäjyyttä sain jo toteuttaa kotona olemista osittain osa-aika töiden vuoksi pitkään.)
View this post on Instagram
Korona-aika jätti arpensa
Pohdin myös, että korona-ajalla oli varmasti myös oma vaikutuksensa tähän mun olotilaan. Olen tosi ulospäinsuuntautunut ja kaipaan ihmisiä ympärilleni, minulle ei sopinut lainkaan se jatkuva kotona kökkiminen ja nyt kun saa mennä ja olla, niin minulla läikkyy selvästi jo vesilasi yli.
Keski-iän kriisi
Voiko kyse olla myös jostain keski-iän kriisistä? Toiset ostaa moottoripyörän tai lähtee rälläämään baariin, minä haluan vain matkustaa. Ihan mahdollinen toki tämäkin vaihtoehto, mutta mitä omia keski-ikäisiä ystäviäni olen tässä seurannut, niin heille on käynyt juuri päinvastoin.
Syynä laiska luonne
Vai olenko minä vaan niin patalaiska, että en jaksa tätä arkea täällä kotona? En jaksa pestä pyykkiä, en täyttää tiskikonetta enkä imuroida. Kumpi oli ensin muna vai kana? Enkö jaksa näitä asioita koska kaipaan koko ajan muualle, vai kaipaanko muualle koska en jaksa tehdä näitä asioita?
Miten toimia tässä tilanteessa?
Ehkä tämä mun olotila tästä rauhoittuu syksyn edetessä. Yleensä pimeät illat ja takkatuli saavat minutkin rauhoittumaan kotiin. Vielä ei sellaisesta fiiliksestä ole tietoakaan.
En tiedä pitäisikö minun lähteä tekemään etätöitä yksin aina jonnekin uuteen lokaatioon pitkäksi viikonlopuksi ja sillä tavalla päästä täältä kotiympyröistä ja Suomestakin pois säännöllisesti? Siinä on toki aina oma järjestämisensä, mieheni vuorotyöt kun määrittävät meidänkin perheen rytmiä aika pitkälle. Ja meneehän siihen paljon rahaakin reissata koko ajan.
Vinkkejä otetaan vastaan!!
View this post on Instagram
