Aamurutiinit – ne jotka minulle määrittelevät koko päivän kulun. Olen tällä viikolla pohtinut paljon omaa hyvinvointia ja arjessa jaksamista. Minut on selvästi vallannut jonkinlainen syysväsymys, mutta en taida olla ainut, joka sellaisesta tällä hetkellä kärsii. Kysyin eilen instagram stooreissani muiden fiiliksiä ja 90 % kyselyyn vastanneista tunsi myös väsymystä.
HÝVÄN OLON AAMURUTIINIT – PÄIVÄSTÄ ASTETTA PAREMPI
Olen pienestä pitäen ollut ehdottomasti enemmän aamu – kuin iltaihminen. Rakastan aamuja, joskin viimeisten kahden viikon aikana en ole ehkä ollut parhaimmillani heti herättyäni, kiitos väsymyksen. Nukun vähintään sen 8 tuntia yössä, joten liian pienistä unimääristä ei kuitenkaan luulisi olevan kyse. Tässä kohtaa vuotta kun auringonvalo selvästi jo vähenee ja illat pimenee koko ajan aikaisemmin ja aikaisemmin, koen että minun on entistä enemmän kiinnitettävä huomiota elintapoihin ja valintoihin arjessa.
Sain idean, että rennon letkeän viikonlopun jälkeen aion ensi viikolla pitää itselleni pienimuotoisen hyvänolon haasteviikon ja sitten loppuviikosta tarkastella onko valinnoillani ollut vaikutusta jaksamiseen. Ensi maanantaina kun herätyskelloni soi,
- aloitan aamuni kupillisella kahvia kuten kaikkina muinakin aamuina ja mieluusti puolisen tuntia aiemmin kuin muu perhe, jolloin saan hetken vain itselleni ja nauttia hiljaisuudesta.
- aikataulutan viikon työt tasaisesti jokaiselle päivälle
- minimoin kiireettä ja monen asian samanaikaista tekemistä parhaani mukaan
- juon vähintään 2 litraa vettä päivässä (tällä hetkellä juon 1,5 litraa)
- käyn päivittän ulkona kävelyllä
- tauotan koneella istumista muutaman minuutin mittaisella taukojumpalla joka päivä
Mitä ne hyvän olon aamurutiinit sitten ovat? Jokainen meistä tuntee hyvää fiilistä erilaisista asioista, mutta ainakin itselle ne hyvän olon aamurutiinit ovat juurikin se kiireettömyyden tunne ja se pieni hetki vain itselle.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa