Olen viime aikoina kuunnellut alkoholin käyttöön liittyvää kirjallisuutta ja miettinyt sekä omaa että läheisteni alkoholin käyttöä ja erityisesti sen yhdistämistä lapsiperhe-elämään. Olen käsitellyt aihetta elämässäni ennenkin, mutta nyt sain sysäyksen kirjoittaa siitä tännekin.
OMA LAPSUUS JA NUORUUS
Ajattelen, että lapsuudenperheeni oli alkoholin käytöltään aika tyypillisen suomalainen. Olen pienestä asti nähnyt aikuisten juomista, illanistujaisia ja juhliin valmistautumista alkoholin voimalla. Omista vanhemmistani äitini käyttää alkoholia vähän, ja hän on aina ollut illanvietoissa selvinpäin oleva aikuinen. Mielestäni vähintä mitä lapsia ajatellen täytyy alkoholin huuruisissa illoissa olla, on yksi selvinpäin oleva aikuinen. Nykyään itse vanhempana on ajatukseni tästä muuttunut, yksi selväpäinen aikuinen ei riitä. Palaan tähän myöhemmin tekstissä.
Takaisin lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Näin siis lapsena ja nuorena aikuisten alkoholin käyttöä ja humaltumista. Ajattelin sen olevan normaalia (ja varmasti se sitä onkin monella mittarilla katsottuna) ja olenkin analysoinut asiaa tarkemmin vasta aikuisena. Olen ymmärtänyt, että aikuisten alkoholin käyttö kyllä vaikutti minuun ja aiheutti lapsena jännitystä, vaikka kukaan humalaisista aikuisista ei varsinaisesti käyttäytynyt huonosti, pelottavasti tai negatiivisesti. Nuorena kaveripiirini vaikutti siihen, että en alkanut suomalaisille tyypillisesti teini-iän kynnyksellä käyttämään alkoholia. Kaverinikaan eivät käyttäneet, ainakaan suurin osa.
Muut alkoholikokeiluilta suojaavat tekijät olivat paljon töitä tekevät vanhemmat sekä vuosia nuoremmat sisarukseni. Koska vanhemmat olivat paljon pois, otin vastuuta pikkusisaruksistani läpi nuoruuden. Kun olin vastuussa pienemmistä, en päässyt lähtemään kotoa mahdollisiin pippaloihin. Oma alkoholin käyttöni on siis alkanut vasta 18-vuotiaana. Sitä ennen maistelin aikuisten juomaa joissain perhepiirin juhlissa ja kavereidenkin kanssa, mutta alkoholi oli aina pahan makuista, eikä sitä tehnyt mieli juoda. Baareissa kävin jokusen kerran ajalleni tyypillisesti jo alaikäisenä, mutta sielläkään alkoholijuomat eivät houkuttaneet.
AIKUINEN MINÄ
Täysi-ikäistyttyäni aloin juhlimaan ja opettelin kotibileiden oksentamiseen päättyneissä illanvietoissa oman alkoholin käyttöni. Hyvin ehti vielä silloinkin. Tyypillisesti iltani päättyi pahaan oloon ja oksentamiseen. Olin myös usein bilettämässä autolla ja tietysti vesiselvänä. Minulle ei ole koskaan ollut ongelma juhlia selvinpäin. Vaikka myönnettäköön, että on homma joskus hauskempaa viinillä kuin ilman. En ehtinyt montaa vuotta juhlimista harrastaa, kun minusta tuli jo äiti. Pääsin juhlimaan ja käyttämään alkoholia opiskelujen ja pienten lasten vanhemmuuden myötä harvakseltaan.
Toisen lapsen syntymän jälkeen ensimmäistä kertaa viihteellä opin jälleen kantapään kautta, että ilta päättyy oksentamiseen ja sen morkkiksen myötä ymmärsin, että tyyli ei sovi minun äitiydelleni ja oman pään vaatimuksille. Minulle ei ole ok oksentaa baarin vessassa, olenhan äiti kahdelle pienelle. Yhdistin shotit oksentamiseen ja päätin, etten enää koskaan juo niitä. Enkä ole juonutkaan, nyt kahdeksaan vuoteen, ja homma on toiminut paremmin kuin hyvin. En tee asiasta illanvietoissa numeroa. Kun shottitarjotin kiertää pöydässä, otan kipposen, hörppään pienesti tai olen hörppäävinäni. Sitten kipponen johonkin pöydälle ja kukaan ei huomaa mitään. Anteeksi teille kaikille kamusille, joiden shottirahoja olen vuosien aikana tuhlannut.
Olen siis oppinut minulle sopivan alkoholin käytön. Tiedän mitä voin juoda ja minkä verran, että homma pysyy kasassa. Tapanani on myös juoda tietyn kellonajan jälkeen pelkkää vettä. Pahaa oloa ei tule, ei edes seuraavana päivänä, vain viikon kestävä väsymys, mikä sekään ei ole niin kiva, että sitä usein jaksaisin.
AVIOERO JA VIIKKO-VIIKKO-ELÄMÄ
Erottuani lasteni isästä ja pian viikko-viikko-vanhemmuuteen siirtymisen myötä avautui minulle aivan uudenlainen vapaus. Nuoruusvuosieni ja varhaisaikuisuuteni juhlimiset olivat lasten saannin, opiskelujen ja työnteon myötä jääneet lopulta melko vähäisiksi, joten uusi lapseton vapaa-aika tarjosi minulle tilaisuuden juhlia menneiden vuosien edestä. Olin 27-vuotias kahden pojan äiti, jollain mittarilla moni elää vielä tuossakin vaiheessa varhaisaikuisuuttaan, joten en kokenut olevani kovinkaan myöhässä. Elämä täyttyi kinkereistä. Oli Monacoa, jahteja ja shampanjaa. Kierrettiin konsertteja Suomessa ja Euroopassa, harva kesän festari jäi koluamatta ja kevään tunturihumpat tulivat tutuiksi. Lisäksi silloiseen työhön tapahtuma-alalla liittyi juhliminen. Kaksi vuotta meni juhliessa, lukuun ottamatta lapsiviikkoja.
Olihan se mukavaa aikaa, aina siihen saakka, kunnes uutuuden viehätys katosi ja mikään ei tuntunut enää miltään. Onnekseni mieheni koki saman ”herätyksen” ja rauhoitimme tahtia. Nykyään käytämme alkoholia harvemmin ja kerrallaan vähemmän. Se, että alkoholi ei virtaa enää niin usein, ei tarkoita, että kieltäytyisimme jatkuvasti kutsuista. Jos pääsemme osallistumaan juhliin, menemme, mutta useammin veden voimalla. Muutos on tuntunut hyvältä ja se kumpusi alkoholin käytön aiheuttamasta väsymyksestä. Siitä, että arki ei tuntunut tarpeeksi hyvinvoivalta. Nyt, kun juhlimassa käy harvemmin, tuntuu se myös joka kerta spesiaalilta.
LAPSET JA AIKUISTEN ALKOHOLIN KÄYTTÖ
En halua, että lapseni näkevät humalaisia ihmisiä. Tai tarkemmin sanottuna viettävät aikaa humalaisten aikuisten seurassa. Olen asian kanssa aika ehdoton. Olen ymmärtänyt, että ympärilläni olleiden aikuisten alkoholin käyttö on vaikuttanut minun lapsuuteeni, nuoruuteeni ja sitä myötä myös aikuisuuteeni. En myöskään halua, että alkoholista tulee lapsilleni jokin suuri ja tuntematon. On täysin ok ottaa ravintolaillallisella lasillinen viiniä, vaikka lapset ovat mukana. Raja ylittyy jossain sitä seuraavissa annoksissa. Haluan, että lapsilla on turvallinen ja rauhallinen ympäristö. Humalaisten kanssa ehtii kyllä jokainen olla tekemisissä sitten omassa aikuisuudessaan.
Kyse on myös vastuusta (siksi aiemmin tekstissä mainitsemani vähintään yksi selväpäinen aikuinen). Jos jotain sattuu lapselle ja kaikki läsnä olevat aikuiset ovat humalassa, ei ole ketään, joka tilanteesta voisi ottaa vastuun. Ihmisen harkintakyky ja käytös muuttuu alkoholin nauttimisen myötä. Tuskin kukaan voisi itselleen antaa anteeksi, jos lapselle sattuisi jotain ja ei olisi ollut kykenevä hänestä tuolla hetkellä huolehtimaan. Jokaisessa tilanteessa on siis oltava ainakin tuo yksi selväpäinen aikuinen, ottamassa vastuun lapsista. Omien lasteni kohdalla yksi selväpäinen ei riitä, vaan en halua lasteni olevan lainkaan humalaisten ympäröimänä. Tietysti on juhlia ja tilanteita, joissa ei voi välttyä lasten ja humalaisten aikuisten kohtaamisilta (esimerkiksi vieraana häissä oleminen), mutta mielestäni näistä tilanteista täytyy lasten kanssa poistua tarpeeksi ajoissa paikalta.
LOPUKSI
En ole lopettamassa juhlimista. Koskaan. Pidän siitä ja pääsen arjen pyörteestä irti, kun hyppään skumpan huuruiseen kuplaan, laulan ja tanssin ystävieni kanssa. En arvostele ketään tai kenenkään juomista. Jokainen luo oman suhteensa alkoholiin, eikä siitä suhteesta ole vastuussa kukaan muu kuin itse. Luulen kuitenkin, että jokaiselle olisi hyötyä miettiä omaa suhdettaan alkoholiin, koki siinä olevan ongelmaa tai ei. Mikä on varhaisin muistosi alkoholista, miltä aikuisten juominen lapsuudessa tuntui, milloin aloitit itse alkoholin käytön, mitä siitä saat, miten se vaikuttaa terveyteesi tai sosiaalisiin suhteisiisi.
En ota siis kantaa aikuisten ihmisten juomiseen ja tyyliin juhlia. Kerron mielipiteeni alkoholin käytöstä lasten kanssa. Lasi viiniä lasten seurassa on ok, tai vaikka kaksikin, jos se pysyy siinä kahdessa. Raja on humaltumisessa. Jos et pysty satavarmasti pysymään humaltumisen rajan selvemmällä puolella, älä ota tippaakaan. Lapsesi ei ansaitse päiviinsä epävarmaa ja turvatonta ilmapiiriä.