• Kun ainoasta lapsesta tulee isoveli

    Tänään on tasan vuosi siitä, kun pikkuveli ilmoitti tulostaan ja tein positiivisen raskaustestin. Hirvitti. Just ollaan saatu taapero vähän nukkumaan paremmin, nyt se jo syö itse ja nyt siitä sitten tulee isoveli. Miten meidän arki muuttuu, ja miten Jasu ottaa pikkuveljen vastaan? Nukkuuko meillä sitten enää ikinä kukaan?

    Isoveli

    Lue meidän aiemmasta arjesta kertova : Miksei se **ttu nuku!” 

    Äidin silmäterästä isoveli

    Raskausaika ei ollut mulle helppo, Jasulle se oli. Pikkuhiljaa hän sisäisti, että siellä äidin vatsassa kasvaa vauva. Hän hoivasi mun iänikuisen vanhaa baby björn nukkea, välillä osoitti mun vatsaa ja sanoi ”anna!”. Hän olisi halunnut heti vauvan syliin. Hän pohti millä vauva tulee meille, tuleeko se autolla niinkuin muutkin vieraat? Hän myös sanoi, että vauva voisi sitten hänen vieressä nukkua.

    Loppuraskaudessa vietin kaiken mahdollisen ajan Jasun kanssa ja imin oikein kaiken mahdollisen läheisyyden siitä itseeni. Otin myös viereen nukkumaan, koska ne hetket kohta olisi historiaa. Tuntui niin hurjalta, että kohta täällä on toinen josta pitää huolta. Rakkaus esikoista kohtaan on jotain käsittämätöntä, ja surin myös ajatusta etten voi ottaa häntä enää yöllä viereen, enkä pysty koko ajan olemaan läsnä.

    Jasu oli synnytyksen ajan isovanhemmillaan, ja hän tuli sairaalaan isänsä kanssa katsomaan mua ja vauvaa. Ja voi sitä sydäntä riipivää itkua kun hänen piti lähteä kotiin, ja äiti jääkin vauvan kanssa sinne. Mun sydämestä murtui varmasti myös pala. Tuntui niin pahalta, että niin pieni lapsi kuka aina saanut äidin huomion, nyt sen jakaa muun kanssa.

    Ensimmäisten viikkojen kipuilua

    Ensimmäiset viikot olivat todella hurjia. Vauva itki todella paljon, ja jouduin hänen kanssaan viikon iässä osastolle napatulehduksen vuoksi. Tuntui niin pahalta, että aina toinen lapsi on ilman äitiä. Aina olen väärässä paikassa väärään aikaan.

    Onneksi miehellä oli kesäloma, ja hän oli Jasun kanssa kotona. Olin itse todella kipeä synnytyksestä, enkä jaksanut Jasua yhtään hoitaa. Yritin pitää itseä kasassa ja imettää vauvaa.

    Meidän vauva-arjen alusta täällä: Vauvakupla puhkesi -ennen kuin sitä olikaan.

    ”Jasu pitää huolta”

    Oikeastaan alusta asti Jasu on pitänyt vauvasta. Hän on aivan super isoveli. Ensimmäisellä viikolla syntymästä taisi olla pientä kipuilua uuden tulokkaan suhteen, muuten ei juurikaan. Hän halailee sekä pussailee pikkuveljeä, ja kertoo sen olevan Jasun kulta. Yksi aamu hän tuli sänkyyn, halasi vauvaa ja sanoi ”Jasu pitää huolta”.

    Jasu ei kertaakaan ole lyönyt vauvaa, mitä pelkäsin että saattaisi hyvinkin tapahtua. Onhan hän itsekin pieni, ja nyt vauva vaan itkee ja saa muilta huomiota. Hän on todella ylpeä pikkuveljestään, ja kertoo siitä esimerkiksi päiväkodissa. Myös on huippua, kun hän pääsee tuplarattailla vauvan vieressä.

    Nyt on myös oma tuska alkanut pikkuhiljaa helpottamaan. Pystyn edelleen olemaan esikoiselle läsnä, kun vauvaa ei tarvitse koko ajan pomputella jumppapallolla, ja hän viihtyy ajoittain itsekseen myös sitterissä. Mun ei siis tarvitse enää koko ajan sanoa Jasulle, että ”äiti tulee kohta, äiti ei nyt pääse, äiti syöttää vauvaa”.

    Pojille siis meille hyvä ikäero oli tämä 2v 4kk. Toki ei se enempikään olis haitannut, mutta tässä on se hyvä, että Jasukin nukkuu vielä päiväunet. Se tuo myös helpotusta arkeen.

    Jasusta on tullut aivan huikea isoveli. Ja voin vaan innolla ja rakkaudella odottaa, mitä kaikkea he yhdessä vielä kokevatkaan.

     

     

    Näytä tämä julkaisu Instagramissa

     

    Henkilön Erika🌸 (@erikajapojat) jakama julkaisu

    Vastaa