• Mikä kiire sulla on Jouluun?

    Mä tykkään Joulusta, se on sellainen perheen yhteinen rauhoittuminen ja jouluruoka on taivaallista. (laatikot! En syö possua) Tykkään ostaa muille lahjoja ja joulutunnelma on ihana. En siltikään tajua mikä kiire monella on JO NYT Jouluun?

    Ymmärrän fiilistelyn ehdottomasti, mutta kaksi kuukautta aikaisemmin?

    Jos fiilistely on täyttä häkää vauhdissa marraskuun alussa, niin riittääkö sitä intoa enää itse Jouluksi? Kertokaa te?

    Viime Jouluna ne kaikista innokkaimmat tuntuivat purkavan Joulun pois kotoa jo aaton iltana. Siinä vaiheessa Joulu vasta oikeasti alkoi.

    joulu

    Askel kerrallaan

    Musta tää jouluhössötys näin varhaisessa vaiheessa on hassua. Se kuvastaa nykyistä maailman menoa. Ollaan koko ajan askeleen edellä, eikä osata elää hetkessä. Toki se kuvastaa myös Joulun kaupallisuutta.

    Musta ennakkoon eläminen vie sen parhaimman ilon siltä itse tapahtumalta.

    Eikö olisi hassua jos fiilisteltäisiin Juhannusta toukokuun alusta asti? Rakennettaisiin kokko pihaan ja tehtäisiin kukkaseppeleitä valmiiksi odottamaan ja sitten Juhannuksena ei enää grilliruoka maistuisi.

    Varmasti some on myös yksi syy miksi asioita hehkutetaan niin ajoissa. Jotta meidän vaikuttajien sisältö olisi kiinnostavaa, on erilaiset juhlapäivät helppo tapa luoda kiinnostavaa sisältöä. Kun hössöttää Joulusta somessa marraskuusta asti, niin on ensimmäisten joukossa ja muut seuraa perässä.

     

    Näytä tämä julkaisu Instagramissa

     

    Henkilön 💙Jonna-Emilia 💙 (@poikienaiti) jakama julkaisu

    Milloin sitten muka?

    Ihan jokainen saa tietysti hössöttää Joulusta niin aikaisin kun haluaa, tottakai tämän ymmärrän.  🙂

    Tämä on siis täysin vain minun mielipiteeni, että marraskuussa on liian aikaista. Omasta mielestäni pitäisi odottaa edes sitä joulukuuta. Ehkä jopa joulukuun puoliväliä.

    Olen tänä vuonna ollut kuitenkin poikkeuksellisen ajoissa liikenteessä ja hankkinut jo ensimmäiset joululahjat. Tämä ei omalla kohdallani liity hössötykseen, vaan menoerien jakaantumiseen useammalle kuukaudelle.

    Tänä Jouluna on tiukka budjetti! Niin kun varmasti aika monella muullakin.

    Milloin sinä aloitat joulufiilistelyt?

     

    Näytä tämä julkaisu Instagramissa

     

    Henkilön 💙Jonna-Emilia 💙 (@poikienaiti) jakama julkaisu

    Vastaa