Rakastanko mieheni lapsia? Rakastan, mutta en samalla tavalla kuin biologisia lapsiani. Omat poikani menevät tilanteen vaatiessa aina edelle. Näin se vain on, ainakin omalla kohdalla. Bonuspoikani ovat minulle erittäin rakkaita ja tärkeitä. Haluan olla heidän elämässään mahdollisimman paljon mukana ja uhraan esimerkiksi omaa vapaa-aikaani viettääkseni heidän kanssaan aikaa. Kuitenkin, jos on tilanne, että bonuslapsella on esimerkiksi jääkiekkopeli yhtä aikaa omani kanssa, valitsen aina mennä katsomaan oman poikani peliä.
MONENLAISTA RAKKAUTTA
Rakkautta on erilaista. Rakastamme omia lapsiamme ehdoitta, emme vaadi heiltä mitään takaisin. Huomaan, että bonusten kohdalla odotan saavani rakkaudestani jotain takaisin päin. Myöskään parisuhteen rakkaus ei ole pyyteetöntä. Odotan parisuhteessa vastakaikua tunteilleni. Näin siis olen sitä mieltä, että rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin rakkaus mitään muuta kohtaan. Mielipiteeni ei kuitenkaan ota kantaa siihen onko rakkaus erilaista esimerkiksi biologisen kuin sijoitetun/adoptoidun lapsen kohdalla. Tästä minulla ei ole kokemusta ja tämä olisikin mielenkiintoinen aihe joskus omaksi tekstikseen. Sijoitettu/adoptoitu lapsi on kuitenkin aina oma valinta. Tietoinen valinta ottaa lapsi omiin hoiviinsa. Tietyllä tapaa myös oman puolison lapset ovat valinta. Valinta tehdään siinä kohtaa, kun päätetään alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Silloin valitaan paketti, johon lapset kuuluvat. Valinnassa ei kuitenkaan ole ensisijaisena lapset, vaan puoliso.
Olen pohdiskeleva ihminen. Mietin ja prosessoin paljon tunteitani. Kun täynnä pyyteetöntä ihailua ja rakkautta katson omaa lastani, yritän samalla mielessäni käydä läpi sitä, onko tunne sama katsoessani bonuslasta. Sanoisin, että tunne on hyvin samankaltainen. Liikutun bonuksistani, heidän tekemisistään, saavutuksistaan ja jutuistaan. Jaan heidän asioitaan ylpeydellä ystävilleni ja lasken heidät aina ja joka tilanteessa perheeseeni kuuluvaksi. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen lasten asioissa tasapuolisuuspoliisi ja pyrin parhaani mukaan ottamaan kaikki lapset huomioon saman arvoisesti. Kuuntelen tällä hetkellä Thomas Eriksonin äänikirjaa ”Idiootit ympärilläni”, joka käsittelee eri persoonallisuustyyppejä. Tyyppi, josta vahvimmin itseni tunnistan, kuvaillaankin sellaiseksi, jonka tavoitteena on ottaa kaikki mukaan, ja joka ei pidä kenenkään sulkemisesta ulos. Tunnistan tämän piirteen itsessäni täysin varsinkin uusperheemme roolituksissa. Todella hyvä ja mielenkiintoinen teos kaikkinensa, onneksi olen vihdoin tutustunut siihen.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
MIKÄÄN EI TÄYTÄ YHTEISEN LAPSEN PAIKKAA
Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Ehkä tässä konkreettisesti huomaa sen pienen eron rakkaudessa omiin ja toisen lapsiin. Siinä on jokin ero, jota on vaikea selittää. Aivan täysin samalla rakkauden katseella ei puoliso katso minun lapsiani kuin katsoo omiaan. Ja varmasti toisin päin minun katsoessani hänen lapsiaan. Minusta on kuitenkin tärkeää, että yrittää. Yrittää löytää keinoja edes pitää toisen lapsesta, jos se ei tule luonnostaan. Jokaisen lapsen pitäisi saada tuntea olevansa rakastettu ja pidetty.
Rakastan siis mieheni lapsia, kuten läheisiä ihmisiä rakastetaan. Rakkaus ei kuitenkaan ole täysin samanlaista kuin rakkaus omiin biologisiin lapsiini. Myös mieheni välittää lapsistani. Persoonallisuussyistä, toiseen hänen on ollut luontevampi luoda suhde kuin toiseen. Hän itse enkä minä ole kuitenkaan päästänyt häntä helpolla siinä, että myös toiseen on ollut luotava suhde. Joku yhteinen juttu on löydettävä jokaisen lapsen kanssa. Rakastamme siis rinnakkain kumpikin omia lapsiamme varauksetta ja ehdoitta. Samalla olemme luoneet suhteet myös toistemme lapsiin. Nämä suhteet toisen lapsiin kaventavat uusperheen ”sun ja mun lapset” asetelman välistä kuilua. Kuilu ei kuitenkaan koskaan voi täysin täyttyä, sen väliin rakentuu vain silta. Silta voi olla toisissa uusperheissä vahvempi ja toisissa heikompi, mutta toivon, että missään uusperheessä se ei puutu kokonaan. Onnekseni voin sanoa, että koen meidän uusperheen jäsenten välisen sillan melkoisen vahvaksi ja edelleen vahvistuvaksi.
PUUTTUVAN PALASEN KANSSA OPPII ELÄMÄÄN
Haluan tähän loppuun tuoda esille paljon pohtimani asian, joka meiltä puuttuu, mutta jonka kanssa olen oppinut elämään. Monet uusperheessä elävät ovat kuvailleet yhteisen lapsen saamista kuilun täyttäväksi elementiksi. Yhteinen lapsi tulee perheeseen lähtökohtaisesti kaikkien rakastamaksi yksilöksi, joka yhdistää perhettä ja lujittaa kuvailemaani siltaa. Yhteisen lapsen rakkauden uusperheen vanhemmat jakavat täysin tasavertaisesti keskenään, ilman muita aikuisia. Häntä molemmat katsovat samanlaiset sydämet silmissään. Niillä samoilla silmillä, joilla me mieheni kanssa katsomme kumpikin omia lapsiamme ja jaamme ne silmät entisten puolisoiden kanssa.
Moikka!
Täällä lukee innostuneena sun juttuja toinen uusperheen äiti Oulusta. Profiilisi tuli vastaan instagramissa tällä viikolla ja nyt olen lukenut monenlaisissa fiiliksissä näitä kirjoituksia. Tuntuu ihanalta vertaistuelta lukea näitä sun avoimia kirjoituksia! Osaat suhtautua moneen asiaan todella kypsästi ja tulee sellainen fiilis, että mikä onni sun bonuslapsilla on käynytkään, kun sä olet sattunut heidän bonusäidiksi!
Olen itse käynyt läpi lapsettoman äitipuolen roolin. Tällä hetkellä jaamme arkea viikko/viikko systeemillä miehen aiempien lapsien kanssa, sekä meidän yhden yhteisen lapsen kanssa.
Tää homma herättää niin paljon erilaisia tunteita, ja pieniä sekä isoja kriisejä elämässä.
Ei tullut ainakaan vielä missään tekstissä vastaan, mutta oletko/oletteko tarvinneet ammattilaisen apua uusperheen kuvioihin?
Olet kyllä muutenkin tosi inspiroivan oloinen ihminen 😊
Toivottavasti jatkat avointa kirjoitustyyliä näistä uusperheen asioista.
Hyvää viikonloppua!
Kiitos ihanasta kommentista <3 Aina niin kiva kuulla, jos joku voi samaistua mun teksteihin. Yritän ainakin jatkaa samalla tyylillä blogin kirjoittamisessa kuin tähänkin asti 🙂
Ei itseasiassa ole ollut meillä ammattilaisen apua varsinaisesti uusperheessämme. Aikanaan uusperheen alkumetreillä ja minun ja exäni eronkin vielä ollessa tuore käytiin perheneuvolassa muutamat kerrat (siis minä ja exäni), mutta uuden puolisoni kanssa ei olla käyty missään. Itse olen käynyt terapiassa muutamat kerrat, osittain uusperheen aiheuttamista tuntemuksistakin johtuen. Me puhutaan tosi paljon asioista keskenään, minä ja mies, ja myös bonusten äiti osallistuu keskusteluihin aina, kun tarpeen. Oon kokenut tämän meille riittäväksi, kun kaikki osapuolet osaa rakentavasti olla käymässä asioita läpi.
Ihanaa joulun odotusta sulle! <3