Hyvä kysymys, jonka sain jälleen instan puolella. Varmaan olen aihetta sivunnut aiemmissa teksteissäni, mutta tehdään tästä vielä oma postauksensa. Pikainen googletus antoi uusperheen muodostumiselle aikaa useita vuosia. Jossain puhuttiin vähintään parista vuodesta ja toisaalla jopa seitsemästä vuodesta. Meidän uusperhe on ollut kasassa pian viisi vuotta ja muodostuminen on vielä kesken.
ENSIMMÄISET KOLME VUOTTA
Sanoisin, että ensimmäinen vuosi meni luonnollisesti täysin keskeneräisenä. Kaaoksessa, jossa oli vielä alkuajan huumaa. En usko, että ehdimme mieheni kanssa edes pohtia liikoja perheen dynamiikkoja ja sen sellaisia. Neljä päiväkoti-ikäistä ja työelämä, sekä väliaikaisessa vuokrakodissa asuminen, pitivät meidät kiireisinä ja väsyneinä. Minulla ei edes ole kaikesta alkuajan elämästä selkeitä muistikuvia. Muistan kuitenkin, että yhteentörmäyksiä tuli, lähinnä lapsilla keskenään. Me aikuiset oltiin parisuhteen puolesta niin alkuhuumassa, että riitoja tai muita erimielisyyksiä ei vielä tullut.
Toisen vuotemme alkuvaiheessa tuli ensimmäisiä kunnon yhteentörmäyksiä. Nämä törmäykset johtuivat lasten eriarvoisuudesta, jonka minä koin hyvin vahvasti, ja jonka kanssa tein sittemmin suuren henkisen työn. Minun lapsillani ei ollut kaikki asiat aivan yhtä hyvin kuin mieheni lapsilla. Olin lisäksi antanut mieheni lapsille itsestäni aivan kaiken mitä liikeni. Minusta tuntui, että olin antanut valtavasti, mutta minä tai lapseni emme saaneet mitään näistä teoista takaisin. En ollut ehkä sanonut asiaa miehelleni ääneen, enkä vaatinut mitään. Sitten kaikki eräänä päivänä räjähti käsiin. Muistan sen selkeästi. Huusin kaiken ulos. Kaiken sen epäreiluuden, josta koin, että erityisesti omat lapseni kärsivät. Se oli meidän ensimmäinen suuri riitamme, josta nousi myös pelko, että suhteemme ja sitä myötä perheemme muodostus on ohi.
Tuosta riidasta selvittiin, vaikka voin sanoa, että lähellä oli silloin kaiken kaatuminen. Perheemme arkea helpotti suuresti toiseen vuokra-asuntoon muuttaminen. Pääsimme kerrostalosta rivariin ja muutenkin lapsiperheelle toimivampaan asuntoon asumaan. Tein tässä kohtaa henkisen työn lasten eriarvoisuuden kanssa. Ymmärsin, että lapsilla ei koskaan voi olla täysin samat etuudet ja puutteet elämässä, koska heillä on molemmilla toisetkin kodit, omat isovanhemmat jne. Hyväksyin asian, mutta meidän seinien sisällä lasten kuuluu saada kaikkea tasapuolisesti, siitä pidän ja tulen aina pitämään huolen.
EDELTÄVÄT KAKSI VUOTTA
Kun olimme asuneet kolme vuotta yhdessä, ostimme oman kodin. Sen jälkeen kaikki on ollut yhtä juhlaa, no ei sentään 😀 Asiat ovat kuitenkin asettuneet raiteilleen, arki rullaa ja elämään on tullut pysyvyyttä. Kun ostimme nykyisen kotimme, selkeni vihdoin minun poikieni koulu ja asuinalue, jolle asetuimme. Olimme tuolloin hyvin väsyneitä kolmen vuoden pyöritykseen, jossa olimme olleet, ja jonka olimme itse luoneet ryhtymällä uusperheeksi. Ensimmäiseen kolmeen vuoteen mahtui tosiaan kaksi väliaikaista vuokrakotia, minun ja miehen työkuvioiden mullistus moneen kertaan, korona-aika, keskenmeno ja tietysti ylipäänsä kaikkien perheenjäsenten toisiinsa tutustuminen.
Voisin siis äkkiseltään sanoa, että meidän perheen hyvien perusteiden rakentamiseen meni aikaa tuo kolme vuotta, tai vähintään kaksi. Emme varmasti vieläkään ole valmiita, mutta tuskin mikään tässä maailmassa on. Tärkeimmäksi koen asioista puhumisen. Vaikka joku asia olisi minulle itsestään selvää, se ei ole sitä välttämättä muille. Asioita täytyy siis sanoa ääneen. Silloin toinen saa mahdollisuuden edes yrittää kehittää itseään toivomaasi suuntaan.
PUHUKAA
Me olemme muuttuneet ja kehittyneet molemmat mieheni kanssa näiden viiden vuoden aikana. Kumpikin on tehnyt töitä eri asioissa omasta lähtötilanteestaan. Minä en tule koskaan olemaan yhtä kärsivällinen ja tunteet hallinnassa pitävä kuin mieheni, mutta olen asiassa kehittynyt ja räjähtelen koko ajan vähemmän 😀 Vaikka ei siinä, ei tunteiden räjähtelevyydessäkään aina pelkästään pahaa ole, sitäkin ominaisuutta joskus tarvitaan. On kuitenkin mieltä nostattavaa kehittää tunteiden hallintaa, se lisää elämänlaatua, ainakin minulla.
Tietyt asiat kehittyvät ja tiettyjen asioiden kanssa oppii elämään. Suurimman työn voi tehdä oman pään kanssa ja siitä työstä kannattaa puhua ääneen. Eli uusperhettä perustavat, puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Sanokaa asiat toisillenne ääneen. Sitten ei niitä paineita, että kaiken pitäisi olla valmista tietyssä ajassa. Eläkää vain arkea eteenpäin, nauttikaa siitä ja tehkää asioita yhdessä. Aika kuluu vauhdilla ja jossain kohtaa huomaat uusperheenne elämän asettuneen uomiinsa.