Yhteentörmäyksiä uusperheessä

Kerron tarinan meidän arjestamme. En kerro keitä henkilöt ovat. Kerron vain uusperhe-kuvion kahdesta aikuisesta, joilla meni ajatukset ristiin väärinkäsitysten vuoksi. Toisen persoona on kuusta ja toisen maasta. Toinen hoitaa asiat hyvin eri tahdissa ja eri tavalla kuin toinen. Nämä erilaiset persoonat voisivat erilaisessa kontekstissa tulla hyvinkin toimeen keskenään ja olla jopa ystäviä. Uusperhe asettaa jäsenensä rooleihin, joissa yhteentörmäykset ovat väistämättömiä. Tekstin mahdolliset henkilöt voivat olla minä, exäni, mieheni, mieheni exä tai exäni nykyinen puoliso. En paljasta missään vaiheessa kertomustani keitä henkilöt ovat, koska se ei ole oleellista. Haluan vain tuoda ilmi hankaluuksia, joita meidänkin toimivassa uusperheessä joskus on.

Kaikenlaisia tyyppejä tarvitaan ja homman ydin on se, että on kaksi tai useampi eri kotia, joissa jokaisessa ensisijaisesti pyöritetään omaa arkea. Se arki ei ole kuitenkaan kenenkään ainut arki, vaan eri kotien arki jakaantuu lasten kautta kaikkien kotien kesken. Mikään perheistä ei voi ajatella vain itseään, suunnitella lomiaan tai tekemisiään, keskenään. Lähes kaikesta joutuu keskustelemaan toisten kotien kanssa. Usein asiat eivät mene niin yksinkertaisesti, että sun viikko mun viikko. Elämä ei mene niin, että tapahtumat sijoittuisivat automaattisesti oikeille viikoilleen ja siksi tarvitaan joustoa ja kompromisseja. Näitä toki tarvitaan muissakin yhteisöissä ja perhemuodoissa. Uusperheissä näiden ominaisuuksien tarve kuitenkin usein korostuu.

Lue myös Kauanko kestää uusperheen muodostuminen?

Lue myös Miehen eksä on ystäväni

TARINA

Oli sovittu lasten vaihtopäiviin säätöä. Yhteisymmärryksessä. Vaihtopäivän lähestyessä ilmeni muuttujia, lapsesta lähtöisin olevia. Tilanteesta yritettiin alkaa keskustella sen ollessa akuutti. Akuuttiin tilanteeseen ei tarinan toinen osapuoli ehtinyt reagoimaan, vastattiin jotain sinne päin ja toisen osapuolen makuun vähän liian ympäripyöreästi. Asia jäi vähän kuin auki, eikä sitä käsitelty selkeästi ja loppuun asti saman tien. Akuutissa tilanteessa läsnä oleva aikuinen hoiti asian lapsen kanssa ilman toisen osapuolen tukea. Molemmille osapuolille jäi asiasta huono mieli ja viestien vaihdossa toinen osapuoli takoi kehiin suoraa puhetta, toinen niistä hämmentyi ja heitteli ilmoille epämääräistä kuittailua, joka puolestaan suoraa puhetta harrastavaa alkoi raivostuttamaan.

TOINEN HARKITSEE, TOINEN TOIMII

Edellä kuvatuista henkilöistä toinen ajattelee ääneen ja nopeasti, toteuttaa ja ratkaisee tilanteet nopeasti. Kun tilanne tulee päälle, se otetaan heti käsittelyyn, oli ympärillä oleva tilanne mikä tahansa. Homma puhutaan selväksi ja siihen haetaan ratkaisu. Sitten asia on sillä selvä. Pahinta mitä tälle nopealle ihmiselle voi olla, on tilanteen keskeneräisyys. Tämä henkilö ei mene nukkumaan ennen kuin päätös on syntynyt.

Toinen henkilöistä toimii toisin. Ajatukset raksuttavat kyllä jatkuvasti, mutta tilannetta seuraillaan hiljaa ja mieluiten vähän sivusta. Oma mielipide on vaikea sanoa aivan suoraan, ainakaan, jos ei sitä saa makustella jonkin aikaa. Oma mielipide ei oikeastaan ole edes niin vankkumaton kuin toisella osapuolella. Oma mielipide voi olla monenkin eri mielipide. Päätöstä on vaikea tehdä, kun pitää puntaroida asiaa niin monelta eri kantilta. Tämä henkilö ei tee päätöstä koskaan iltaisin, vaan nukkuu päätöksen teon kanssa aamuun.

TOINEN RÄISKYY, TOINEN HILLITSEE

Toinen henkilö on hyvin avoin ja sanavalmis. Hän kertoo avoimesti kaikki tunteensa, niin hyvässä kuin pahassa. Hän osaa kuvailla hyvin asioita ja ei pelkää käyttää sanoja tai kohdata konflikteja. Hän menee mielelläänkin konfliktitilanteisiin ja kokee olevansa niissä vahvoilla. Toinen taas inhoaa konflikteja ja välttelee niitä viimeiseen asti. Hänellä on elämässään vain muutama ihminen kenen kanssa hän ylipäänsä uskaltaa ottaa yhteen, muiden kanssa hän myötäilee.

Ensiksi kuvaillun henkilön roolista tulee helposti hyökkäävä, vaikka hän viimeiseksi sitä haluaisi. Hän vain haluaisi selvittää asian parhain päin ja nopeasti. Toinen henkilö kokeekin ajoittain ensimmäisen henkilön käytöksen hyökkäävänä ja hämmentyy siitä. Hän ei osaa sanoa suoraan ja vakuuttavasti mielipidettään, vaan koittaa pitää tasapainon epämääräisillä ilmauksilla, joista ajattelee, ettei toinen ainakaan voi loukkaantua. Todellisuudessa toinen juuri näistä loukkaantuu ja kokee toiminnan jopa kaksinaamaisena. Tämä suorempi henkilö loukkaantuneena vaatii entistä enemmän toimintaa ja suoria vastauksia ja näistä lopulta toinenkin henkilö (nukuttuaan yönsä yli) uskaltaa mielipiteensä muodostaa. Tämä sanoissaan epämääräisempi henkilö sanoo lopulta ääntään korottaen ”mua vituttaa tämä tilanne” eikä arvaakaan, että tuo lause on parasta mitä toinen henkilö on häneltä koskaan kuullut. Suorasukainen henkilö on iloinen ja tyytyväinen tästä suorasta ilmauksesta, jonka varovaisempi henkilö on vihdoin ääneen sanonut.

ASIOIDEN KÄSITTELY

Näitä yhteenottoja tulee uusperheessämme harvakseltaan, mutta säännöllisesti. Joka kerran jälkeen osapuolet ymmärtävät toisiaan paremmin. Joka kerran jälkeen kumpikin ajattelee osaavansa ensi kerralla toimia paremmin. Joka kerta asia puidaan ja puhutaan jälkikäteen. Joka kerta on ollut tarpeellinen. Joka kerta olisi myös ollut vältettävissä. Ensinnäkin suorapuheinen osapuoli voisi aina viestin laiton sijaan soittaa, kuten useimmiten tekeekin. Mutta aina akuutissa tilanteessa soitto, ei viestiä. Varmasti kaikilla ei näin ole, mutta meillä viestein käydyissä keskusteluissa tulee helpommin väärinkäsityksiä kuin puhelimessa tai kasvotusten käydyissä. Nopeampi osapuoli voisi myös antaa asian olla, aina kun sen on mahdollista.

Hitaammin reagoiva osapuoli voisi taas ottaa asian heti käsittelyyn, vaikka ei osaisi asiaan heti mielipidettä ja valmista vastausta muodostaa. Hän voisi silti ottaa asiasta välittömän kopin. Hän voisi myös rauhassa olla oma itsensä ja olla yrittämättä ilmaista vastausta, jos ei sellaista valmiina ole. Suorapuheinen henkilö ei kaipaa valmista vastausta, vaan suoraa puhetta. Suoraa puhetta voi olla myös esimerkiksi lause ”en tiedä” tai ”en osaa vielä sanoa”.

Kummankaan osapuolen ei tarvitse itseään muuttaa. Kumpikin voi olla oma itsensä, mutta opetella ymmärtämään toista. Jokainen voi olla avoin seuraamaan ympäristöään ja toisten toimintaa sekä opetella poimimaan itselleen hyviä asioita toisen käyttäytymisestä. Jokaisen tyylissä ja tavoissa toimia on sekä hyvää että kehitettävää. Kukaan ei ole joko tai, hyvä tai huono. Näiden vajaa viiden vuoden uusperhehistoriamme aikana huomaan kehitystä jokaisessa sen jäsenessä. Myös itsessäni, onneksi. Myönnän, että on paljon kestämistä ja edelleen en suoranaisesti suosittele uusperheen perustamista kenellekään. Ymmärrän erittäin hyvin heitä, jotka päättävät uudessa parisuhteessa pitää perheensä toisista erillään 😀

LOPUKSI

Motiivini tämän tekstin kirjoittamiseen oli se, että haluan tuoda ilmi myös meidän uusperheemme ja sen haarojen henkilökemioiden haasteita. Vastaavia asioita tulee varmasti kaikilla vastaan elämässään, huolimatta perhemuodosta. Kannustaisin kaikkia avoimuuteen ja joustavuuteen, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Ymmärrän ja ihailen ”haista vittu” -asennetta tietyssä määrin. On mahtavaa, että some pullistelee elämänohjeiksi tarkoitettuja ”tunne, vedä ja pidä rajasi” -settejä. Todellisuus on kuitenkin aikuisten uusperhe-elämässä se, että homma ei toimi, jos jokainen aikuinen ei jossain määrin venytä rajojaan. Tämä omien rajojen venyttäminen on ainakin uusperheessä lasten hyvinvoinnin edellytys. On ihan eri asia, jos on vastuussa vain itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Meidän toimivan uusperheemme salaisuus (yhteentörmäyksistä huolimatta) on aikuisten joustavuus ja asioissa venyminen. Kertomani tarinan kahden päähenkilön yksi ainoista yhteisistä piirteistä on juuri joustavuus. Sillä pääsee uusperheessä pitkälle.

Kiitos, kun luit <3

Susanna