• Kotivärjäyksen niksit

    Ajattelin kirjoittaa teille käyttämäni koti värjäyksen niksit, joita käytän värjätessäni hiuksiani. Pääni kerkeää kulahtaa kuukauden aikana uudesta väristä, punainen on siis todella työlästä ylläpitää. Harkitsen vakavasti vaihtamiseen helpommin ylläpidettävään hiusväriin aina välillä. Mutta ylläty yllätys, päädyin taas punaiseen. Tällä kertaa jätin oman alkuperäisen hiusvärini tyveen enkä lähtenyt vaalentamaan, yleensä vaalennan 2-3kk välein. Nyt kuitenkin kokeilen välttää rasittamasta hiusta liikaa, valitsin kaupan punaisen värin jolla olen nyt pian pari vuotta taas hiuksiani värjäillyt.

    En ole käynyt yli kymmeneen vuoteen kampaajalla, sillä edellisellä kerralla hiukseni menivät siitä pilalle. Mieluiten pilaan ne itse, enkä maksa siitä muille että voivat ne pilata. Harmittaa huomattavasti vähemmän, enkä tosiaan sitä sano etteikö vaan vastaan olisi osunut huono tuuri. Taustalla ehkä myös hieman se ettei punainen pysy kovinkaan hyvin, ja sitä saa jatkuvasti olla ehostamassa. Mikä sitten taas ei ole pidemmän päälle lompakko ystävällistä, jonka takia annan värin usein kulua aivan haaleaksi asti. Muitakin värejä olen harkinnut, mutten oikein saa aikaiseksi vaihtaa. Vaikka punainen vaalenee nopeasti, sitä on hankala vaalentaa irti hiuksista… Silti kauhein vaalennettava on sininen!

    Tässä tällä kertaa mun ennen ja jälkeen kuva

    Niksejä kotona hiusten värjäämiseen

    En sano että nämä toimivat kaikilla, tai ovat kauhean järkeviä mutta kaikennäköisiä on vuosien varrella kokeiltu. Eli kokeilut sitten omalla vastuulla, koska näiden tehoja ei ole kukaan 100% vahvistanut, enkä aio minäkään varmistaa että toimisi muilla kuin minulla. Oudoin niksi jota kokeilin oli pukea t-paidan sijaan päälle muovipussi pää aukolla, se liimautui lopulta ihoon ja piti leikata saksilla irti jotta värin pystyi pestä pois. Nämä on näitä perus niksejä mitä varmaan joskus jostain lehdestä lukenut.

    Ennen väri paketin avaamista aseta muovi pussi lavuaarin pohjalle, näin et sotke valkoista lavuaaria värillä. Ja se myös kivasti suojaa lavuaaria värjäyksen ajan, helppo jälkikäteen ottaa sieltä pois ja laittaa roskapussiin suoraan sotkematta paikkoja.

    Rasvaa vaseliinilla tai geeli kosteusvoiteella hiusraja sekä niskasi, väri ei tartu ihoon yhtä helposti.

    Jos sotket itseäsi värillä tai vaikka lavuaarin niin suihkuta siihen hiuslakkaa, ja pyyhi kostealla. Hiuslakka irrottaa värin ihosta sekä pinnoista. Tällä kikalla muuten irtoaa myös tussi vaikka telkasta, jos lapsi on piirtänyt veden kestävällä tussilla väärään paikkaan.

    Tähän käy mikä vaan hiuslakka, muista pyyhkiä kostealla paperilla nopeasti pois iholta

     

    Pue vanha t-paita päälle niin et sotke ihoasi, itse vannon hiuslakka niksini nimeen. En löytänyt paitaa nyt uhrattavaksi, joten niskani sai kärsiä. (tällä kertaa paraskin puhuja, hiuslakka oli meinaan loppu)

    Jaa hiukset 4-5 osioon ja aloita värjäys alta ylös päin yksi osio kerrallaan.

    Tykkään käyttää näitä mini kumilenkkejä, nää ei kestä kampauksissa kun katkeilee. Takavuosien huti ostos osottautui hyödylliseksi tässä hommassa. ole varovainen, nää katkailee helposti kun venyttää liikaa

     

    Onko sinulla hyviä vinkkejä hiusten värjäyksen toteutukseen kotona?

    – Marika

    Vastaa