• Hauskimpia urheilulajeja joita olen kokeillut

    Mä olen aina rakastanut urheilua, se on ollut osa mun elämää ihan pikkutytöstä asti. Oon kilpaurheillut yleisurheilussa, jazz-tanssissa ja taitoluistelussa. Mutta oon harrastanut ja kokeillut lukemattomia muitakin lajeja. Mutta mitkä on mielestäni niitä hauskimpia urheilulajeja?

    Koska lapsuuteni ja nuoruuteni oli aika pitkälle kilpaurheilun sanelemaa, niin olen näin aikuisena tykännyt harrastaa urheilua ja liikuntaa enää vain mukavuusalueellani. Olen saanut jo ihan tarpeeksi urheilla “verenmaku suussa”.

    Lue myös: Trampoliinijumppa -joko olet kokeillut?

    Lue myös: Aikusten mauton huutelu lasten futispeleissä

    Olen kilpaillut aikuisenakin, kävimme esimerkiksi juoksemassa vanhojen yleisurheilukavereideni kanssa kultaa yleisurheilun veteraanien SM kisoissa 4 x 100 metrin viestissä, olen myös hypännyt muodostelmaluistelun saloihin aikuisiällä mastersarjassa, eli kilpaillut sielläkin. Mutta tekeminen on ollut nyt enemmän hauskuus edellä.

    Kävin viime viikonloppuna kokeilemassa ilmajoogaa (mikä oli muuten super hauskaa) ja sain siitä tämän hauskan idean, että voisin muistella pikaisesti kaikkia lajeja joita olen urheillut ja vallita niistä ne hauskimmat. Lajikokeiluja minulta löytyi yhteensä monia kymmeniä.

    Ilmajooga on kokeilemisen arvoista! Sitä löytyy esimerkiksi Forever Liikuntaklubeilta.

    Kaikista hauskimmat urheilulajit

    Jos nyt aloitetaan siitä, että en saa valita tähän näitä lajeja joissa olen kilpaillut (taitoluistelu, yleisurheilu ja jazz-tanssi) vaan valinnan pitää kohdistua muihin lajeihin, niin se tekee tästä vähän haastavampaa minulle.

    TOP 5

    1. Surffaus

    Lajien ykkönen on helppo valita, sillä en varmasti ikinä unohda sitä fiilistä kun onnistuin ekan kerran ottamaan aallon! Satoi vettä ja olimme lomalla Dominikaanisessa Tasavallassa mieheni kanssa. Saimme sadepäivänä yhden ystäväpariskunnan kanssa idean kokeilla surffausta, otimme siihen opetuksen. Vitsi se oli siisti päivä!

    Jos olisin vähemmän pelokas, niin olisin voinut innostua surffaamisesta niin, että saattaisin nyt elää mieheni kanssa jossain lämpöisessä surffarina. Mutta totuus on se, että minua jännitti liikaa. Pelkäsin isoja aaltoja ja kun tulin äidiksi niin pelko meni jo niin pahaksi etten uskaltanut oikein surffata kuin vaahtopäissä. Kivaa toki sekin.

    2. Lambada

    Tämä muuten yllätti valintana minutkin. Tanssimisesta olen aina tykännyt, musiikin ja liikkeen yhdistämisessä on joku mieletön voima. Kun olin lapsi niin menimme siskoni kanssa Lambada-kurssille ja se oli super hauskaa.

    Olen aina kokenut, että minun olisi pitänyt syntyä jonnekin latinomaahan ja tanssiessani tulista latinoiden Lambadaa oli jotenkin kotoisa tunne. Lambada on lähtöisin Brasiliasta ja Brasilia on ollutkin yksi lempi maani niistä matkakohteista joissa olen käynyt.

    Lue myös: Miten saada unta? Keinot mitkä toimii minulle

    Lue myös: Lantionpohjalihakset kuntooon ja jopa tiukaksi

    3. Astangajooga

    Jooga on yleisestikin tosi kivaa, mutta moni joogalaji on minulle liian hidastempoista. En saa ajatuksiani rauhoittumaan jos tunnilla tapahtuu liian vähän asioita. Tästä syystä Astangajooga on sopinut minulle joogalajeista parhaiten. En ole varmaan koskaan voinut niin hyvin kuin silloin kun kävin säännöllisesti Astangajoogassa.

    Astangajooga on eräänlaista voimajoogaa. Liikesarjat ovat fyysesti vaativia ja ehkä juuri siksi se oli minun makuuni. Ilmajooga saattaa ajaa saman asian kun siinä pääsee vauhtiin, mutta ensimmäisellä kerralla liina sattui ikävästi ja matala verenpaine aiheutti mulle sen, että jatkuvasti pyörrytti.

    4. Jalkapallo

    Mua vähän harmittaa etten löytänyt jalkoapalloa jo lapsena, olisin ollut siinä ehkä hyvä. Olen tosi nopea juoksemaan ja ketterä jaloistani. Pelisilmää minulla ei ole yhtään, mutta sen taatusti oppii. Olen ehdoottomasti enemmän yksilölajin harrastaja, mutta ehkä joukkuelaji olisi voinut lapsena tehdä myös hyvää.

    Pääsin kokeilemaan jalkapalloa omien poikieni harrastuksen myötä näin aikuisena. Tykkään tosi paljon erityisesti höntsästä. Jos löytyisi hyvä höntsä-porukka niin voisin mielelläni käydä pelailemassa kesällä, vaikka monta kertaa viikossa.

    5. Telinevoimistelu

    Telinevoimistelu on super hauskaa. Se kehittää kehonhallintaa ja super hauskaa. Sitä olen päässyt kokeilemaan lapsena harrastuksen myötä mutta myös aikuisena kun opiskelin liikunnanohjaajaksi. Tykkään telinevoimistelusta tosi paljon.

    Kuten surffaus, myös telinevoimistelu ei edennyt kohdallani pidemmälle pelkojeni takia. Se on mielestäni tosi pelottava laji, ainakin jos sitä ei ole harrastanut ihan pienestä asti. Erityisen pelottavana koin puomilla temppuilun, siinä oli todella kuumottavaa heittää kärrynpyörää. Rekistä tykkäsin!

     

    View this post on Instagram

     

    A post shared by ?Jonna-Emilia ? (@poikienaiti)

    Mitkä olisi sun TOP 5 lajit?

    Vastaa