• Kohtaa lapsi arjessa – 10 helppoa vinkkiä

    Lapsen ja aikuisen käsi pitää toisisaan kiinni pikkusormilla

    Isoäiti-ikään mennessä olen vakuuttunut muutamasta lapsenkasvatukseen liittyvästä asiasta, joiden vaalimisella on kauaskantoiset ja positiiviset seuraukset. Ensinnäkin se (olen maininnut tämän kyllä useasti jo aikaisemmissa kirjoituksissani, joten toistan taas itseäni), että kaikki se hyvä, minkä haluaa kannattelevan lasta läpi murrosiän, nuoruuden valintojen ja elämän tiukkojen kohtien, pitää perustaltaan ”ladata” lapseen ennen murrosikää, noin 12 ensimmäisen vuoden aikana. Nämä teot ovat kivijalkana lapsen itsetunnolle ja elämisen taidoille.

    Toinen asia on edellä mainitun hyvän lataamisen tärkein päivittäinen teko. Eli se, että lapsen kohtaa joka päivä. Annetaan aikaa, katsotaan silmiin arvostaen ja rakkaudella, keskustellaan sen sijaan, että käsketään tekemään ääni kiristyen jotain, tehdään asioita yhdessä ilman isoja tavoitteita tai vaatimuksia. Me ihmiset tulemme siksi, mitä olemme, kaikista niistä katseista tai katsomatta jättämisistä, mitä meihin luodaan ja niistä sanoista, joita meille sanotaan tai ei sanota.

    Jos arki on hyvin hektistä, työkiireitä, eri ikäisiä lapsia, harrastuskuljetuksia, monet hyvätkin aikomukset saattavat jäädä kiireen alle. Illalla nukkumaan mennessä huomaa, että eipä tullut pysähdytyksi jonkun perheen lapsista äärelle ollenkaan. Tässä kymmenen helposti toteutettavaa vinkkiä, joilla saa lapselle aikaa ja järjestettyä iloista yhdessä tekemistä arkisten asioiden oheen. Vinkit ovat varmasti tuttuja, mutta tiedän kokemuksesta, että hyvätkin rutiinit saattavat väistyä ja unohtua kaiken maailman kiireissä tai kriiseissä. Mutta ne voi aina palauttaa, kunhan ne taas muistaa.

    Näin ruuan tekemiseen kuluu vähemmän aikaa

    Kun palataan kotiin päiväkodista, koulusta, töistä, harrastuksista, kaikkien on yleensä nälkä. Ja kun on nälkä, nälkäkiukku iskee helposti niin lapsille kuin aikuisille. Pienellä ennakoinnilla ja mielikuvituksella nälkäkiukut saadaan väistettyä ja turhat itkut ja komentamiset torjuttua.

    1. Tee viikon ruokalista ja osta kerralla viikon ruuat. On helpompaa, kun ei tarvitse päivittäin yrittää miettiä, mitä syödään. Tämä tuo myös säästöä, välttyy spontaaneilta kaupassakäynneiltä, spontaaneilta ostoksilta, eikä tarvitse kaupassa kysellä alle kouluikäiseltä, mitä me syötäisiin tänään, kun oma takki ruokaideoista on tyhjänä.
    2. Tee ruokia isoja määriä, niin parin kolmen päivän ruuat ovat valmiina lämmitettävksi. Isovanhempien apu ”ruokaa pakkaseen” kannattaa ottaa vastaan, jos sellaista on tarjolla. Aina minäkään en isoäitinä hoksaa tarjoutua, mutta kun pyydetään, niin teen kyllä.
    3. Uuniruuat ovat kätevä vaihtoehto. Pataruuan voi jättää kypsymään uuniin ja tehdä siinä välissä jotain muuta. Kuulin vuosia sitten radiosta jonkun radiojuontajan pettämättömän reseptin: kanasuikaleita, fetaa, punaista pestoa, öljyä ja suolaa. Uunivuoka foliopaperikannella noin 175 astetta. Annan olla näppituntumalla noin puoli tuntia ja foliopaperi pois. Jos on iso annos, niin vähän enemmän lämpöä. Nopeaa ja hyvää eikä siihen kyllästy.
    4. Kolmen tai neljän ruokalajin menu on hyvä keino venyttää pöydässä viipymistä, varsinkin, jos lapsille on tullut tapa syödä nopeasti ja lähteä. Mitään monen ruokalajin menuta ei tarvitse tehdä, tarjoilee vaan kaiken erikseen. Alkupalana esim. muutama kurkunpala ja tomaattia, pääruokana varsinainen ruoka, kolmantena puolikas leipä ja jälkiruokana keksi, pieni annos jäätelöä tai hedelmää. Ja kas, yhdessä on tullut maisteltua ruokia ja viipyiltyä ruokapöydässä.

    Rekrytoi apulaisia ja tehkää kotityöt yhdessä

    Jokainen yhteisön (tässä tapauksessa perheen) jäsen haluaa lähtökohtaisesti olla yhteisönsä arvostettu jäsen ja yhteisölleen tärkeä. Joten siihen kannattaa antaa mahdollisuuksia jo ihan pienestä. Jo reilun vuoden vanhat lapset tietävät perheensä rutiinit ja osallistuvat niihin innokkaasti, jos siihen antaa mahdollisuuksia. Ja kun lapset kasvavat, heille voi antaa enemmän vastuuta. Sitten kun murrosikäistä vaatii esimerkiksi siivoamaan huoneensa, lapsi tietää jo, miten prosessi etenee: likaiset vaatteet pyykkiin, tavarat järjestykseen, roskat roskakoriin, lakanoiden vaihto, puhtaat pyykit kaappiin, imurointi. Jos ei sitä hahmota, siivous ei etene, kun ei tiedä mistä edes aloittaa. Eikä siinä auta, vaikka äiti kuinka natkuttaisi.

    Kun on pienenä oppinut ”kotitöiden perusteet”, itseohjautuvuus on vakaimmissa kantimissa isompana. Lapsi siis kannattaa ottaa mukaan lähes kaikkeen, mutta sillä asenteella, että tähän menee nyt enemmän aikaa. Toisaalta yhdessä tekeminen tarjoaa kohtaamisen ja yhdessä olemisen laatuhetkiä, joita ei tarvitse yrittää enää erikseen kalenteroida. Lisäksi kotitöitä tehdessä lapsi tulee harjoittaneeksi erilaisia taitoja. Tärkeintä kuitenkin on, että kun lapsi saa olla mukana, hän kokee olevansa tärkeä, hän auttaa muita. Tässä muutama vinkki kotitöihin osallistamiseen.

    1. Ruuan tekeminen yhdessä. Ihan pienen kanssa voi lähteä siitä, että lapsi saa tunnustella ja maistella erilaisia ruoka-aineita. Kun tulee ikää ja taitoa lapsi voi leikata, pilkkoa, mitata, laskea ja sekoittaa. Yhdessäolon ohessa motoriset ja tiedolliset taidot kehittyvät. Astioiden kattaminenkin on hyvä lasku- ja hahmottamistehtävä.
    2. Pyykinpesuun saa hauskoja tehtäviä, kun pestävät vaatteet kumoaa vähän kauemmas ja taapero saa tuoda vaatteen yksi kerrallaan koneen täyttäjälle. (Teen tätä muuten koirienkin kanssa. Se on niille hyvää hakutreeniä.) Isompana voi lajitella vaatteita värien mukaan ja vaatteiden ”salakoodattujen” ohjeiden mukaan. Samalla tulee oppineeksi pyykinpesun rutiinit. Samaa voi tehdä puhtaiden pyykkien kanssa. Pyykit lajitellaan perheenjäsenten kasoihin ennen viikkausta, joka on myös hyvä hahmottamisharjoitus.
    3. Kaupassakäynnistä voi tehdä salapoliisitehtävän. Kun sitä viikon ruokalistaa tekee, lapsen voi antaa valita yhdelle päivälle ruuan, jonka haluaa tehdä yksin tai yhdessä. Kauppaan voi laatia alle kouluikäiselle lapselle oman ostoslistan, jossa on helppoja tavaroita piirrettynä tai kirjoitettuna, jotka hänen pitää omiin kärryihinsä löytää. Jotta vältytään karkkihyllylle jumittumisesta, voi antaa etukäteen lapselle luvan lapselle ostaa joku sellainen yllätystuote, vaikkapa jälkiruoka, josta on kaikille perheenjäsenille iloa.

    Kauppalista kuvina

    Vaalikaa perheen yhteisiä juttuja

    Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, millainen on meidän perheen ”kulttuuri”. Huomata, mitä siellä on sellaista, jolloin perheemme on yhdessä hyvällä meiningillä ja joka on se meidän perheen oma juttu. Joillain perheellä se on yhteinen harrastus, johon lapset osallistuvat heti, kun kynnelle kykenevät. Mutta vähemmälläkin pääsee.

    1. Yhteisen harrastuksen tai tekemisen ei tarvitse olla tavoitteellista tai aikaa vievää. Uimahallissa käynti, lauantaisauna, luistelu, mäenlasku, koiran ulkoilutus, mitä niitä nyt onkaan. Kun jotain yhteistä kivaa tekemistä toistaa, siitä tulee se yhteinen juttu.
    2. Yhteiset leffaillat, lauta- tai korttipelihetket ovat sitä oman perheen yhteistä hyvää aikaa. Ja niitä kannattaa jatkaa, vaikka lapset kasvavat.
    3. Ääneen lukeminen kannattaa aina. Suosittelen lukemista isommillekin, lukutaitoisille lapsille. Se on mukavaa, jos luettavaksi löytyy joku aikuista itseäkin kiinnostava kirja tai kirjasarja. Olen ollut tässä kohtaa onnellisessa tilanteessa, sillä Harry Potter -kirjat julkaistiin aikana, jolloin omat poikani olivat alakouluikäisiä. Odotimme aina yhdessä seuraavan kirjan ilmestymistä ja luin niitä heille ääneen. Kaikki kuuntelivat mielellään.

    Summa summarum. On tärkeää, että arjessa on tarpeeksi kanssakäymisen ja yhdessäolon iloa, jossa lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi, kaiken ikäisenä. Yhdessä oleminen ja kohtaamiset ovat vetovoimainen vastaisku myös peli- ja somemaailmalle, joka on myös tarjoamassa lapsillemme vaihtoehtoista ajanvietettä. Siksi kannattaa olla vetovoimainen arjessa eikä pelkästään erityisitilanne

     

     

    Kommentit

    1. Tuleva ja nykyinen äiti

      Moi!

      Löysin juuri blogissa ja se vaikuttaa tosi kivalta! Haluaisin kysyä sulta yhtä vinkkiä, joka ei liity kyseiseen postauksen mutta poikien äitiyteen kylläkin:

      Odotan tällä hetkellä kolmatta poikaani ja olen onnellinen siitä, että saan tämän lapsen. Koska kyseessä on kolmas, ihmiset eivät enää anna neuvoja, mutta lähes jokainen kysyy minulta lapsen sukupuolta. Kun sanon meille tulevan kolmannen pojan, he kaikki jotenkin pyöräyttävät huomaamatta silmiään ja naurahtavat, että siinähän teillä sitten onkin joukko tms. Tai että ”Tärkeintä että on terve”. Jotenkin tämä sukupuoliasia heitä vain naurattaa, varmaan jos se olisi tyttö niin olisi ”niin kiva!”

      Tämä surettaa minua, kun tiedän nyt jo valmiiksi aina kuiän tulee puhetta vauvasta, että miten se menee. Kohtasitko sinä paljon tällaista? Toki osansa tekee myös oma suru ja luopuminen tytöstä, jota en varmaan koskaan saakaan.

      Ehkä suurin pelkoni poikien saamisessa on se, että jos jonakin päivänä joku muu nainen alkaa sanella heille, kuinka eletään tms. Ja minut jätetään heidän perheensä ulkopuolelle ja jään yksin naisen perheen ollessa tiiviisti mukana. Minulla on kokemuksia lähipiirissäni tällaisista tapahtumista ja pelkään, etten voi vaikka mahdollisiin lapsenlapsiin luoda yhtä läheistä suhdetta kuin äidin äiti. Oletko sinä kokenut tämän ongelmaksi? Ovatko poikasi pitäneet sinuun yhteyttä aikuisena ja onko teillä yhä teidän kahden välinen ihmissuhde ja saatko olla osa heidän elämäänsä?

      En tiedä, miksi tämä minua pelottaa – järjellä tiedän, että ei tällaiset asiat sukupuolesta johdu. Eikä myöskään sukupuoli aina vaikuta lapsen kiinnostuksen kohteisiin. Yksi pojistani rakastaa paljetteja, kimaltavaa, kruunuja ja mekkojakin. Nykyään myös poikien rooli yhteiskunnassa on laveampi kuin ennen, mikä on hyvä.

      Olisin iloinen, jos sinulla olisi aikaa vastata tällaisen raskaana olevan huoliin!

      1. Jonna

        Hei, kiva kun löysit blogini pariin! Kyllä todellakin kohtasin samaa kuin sinä ja olen kirjoittanut siitä monta blogikirjoitustakin.
        https://www.poikienaidit.fi/2016/05/11/ala-sano-naita-asioita-monen-pojan-aidille/
        Pelkosi kuulostavat hyvin tutuilta. Olen varmasti kokenut juuri noita samoja pelkoja. Pelkäsin, että jään ulkopuoliseksi, että en saa yhtä läheistä suhdetta lapsiini kuin tyttöjen äidit. Pelkäsin, että isovanhempana en tule olemaan yhtä läheinen kuin toinen suku ym.

        Onneksi olen nyt tajunnut, että nämä on yhteiskunnan ja ympäristön tyrkyttämiä kauhukuvia, joiden ei tarvitse toteutua. Meillä on nyt kaksi teiniä, yksi esiteini ja yksi 9 vuotias, enää en pelkää ettenkö minä voisi olla poikieni kanssa läheinen, koska näen, että voin. Meillä on hurja hauskaa yhdessä poikieni kanssa ja koen, että olen onnistunut luomaan heihin tosi läheiset välit.

        En pelkää myöskään tulevaisuutta enää. Lasten hoito jakaantuu koko ajan tasaisemmin ja äidit menevät töihin, isät jäävät kotiin. Tämä on hyvä meidän poikien äitien kannalta, koska se tarkoittaa että meille soitetaan kun tarvitaan apua, meille tullaan kylään lastenlasten kanssa jne… Eli myös isovanhemmuudesta tulee tasa-arvoisempaa, eikä se ole enää miniän armon alla kuinka paljon lapsenlapset ovat tekemisissä isän puolen suvun kanssa. (Vaikka meillä on vanhemmuus aina ollutkin tasa-arvoista, mutta yhteiskunnallisesti tullaan perästä)

        Minusta voit olla super onnellinen kolmikostasi. Meillä pojat ovat parhaita kavereita keskenään, he ovat helppoja teinejä ja kaikki vaatteet ja varusteet voi kierrättää. Tämä neljän pojan setti osoittautui ainakin loisto jutuksi! Sukupuolta kauhisteleville voit sanoa, että odotat innolla veljesten hyvää ystävyyttä ja helppoja teinivuosia 😉

    2. Tuleva ja nykyinen äiti

      Kiitos ihanasta rohkaisusta <3

    Vastaa