Ihanaa, että oot löytänyt blogini äitiyden oppikoulu pariin jossa pääset lukemaan minun ja perheeni arjen touhuista sekä tulemaan mukaan tähän suureen seikkailuuni, nimeltään äitiys. Tässä siis perheblogini esittelyä.
Äiti blogin takana
Äitiyttä täällä opettelee siis 29-vuotias nainen Pirkanmaalta. Arjessa kanssani seikkailee avomieheni sekä meidän pojat, bloginimiltään Olavi 3v ja Aleksanteri 8kk, jotka ovat oikeasti heidän kolmannet nimensä. Poikien kuvia tulee blogissa näkymään ja siksi haluan, että heidän oikeat nimensä pysyvät piilossa. Olen tällä hetkellä hoitovapaalla luokanopettajan työstä ja tarkoitus olisi palata virallisesti niihin töihin syksyllä 2023.
Luonteeltani olen sosiaalinen ja puhelias, välillä liikaakin. Innostun helposti uusista asioista mutta tykkään rutiineista ja suunnitelmallisuudesta. Pystyn kyllä extemporee ideoihin mutta suosin enemmän sitä, että saan rauhassa suunnitella. Rakastankin listojen tekemistä.
Omia kiinnostuksen kohteita on paljon ja niiden tärkeys vaihtelee kausittain, joskus jaksaa tehdä hirveästi toisia juttuja ja joskus kyseinen asia jää taka-alalle odottelemaan. Näitä ovat muun muassa ompelu, valokuvaus, leikekirjat, sisustus ja lukeminen. Liikkuminen on minulle tärkeää ja kuuluu osaksi arkea. Aloitin viime vuoden loppupuolella uudestaan vanhan lapsuuden harrastukseni futsalin ja olen kyllä nauttinut!
Perheenä me tykätään pelailla, ulkoilla, tehdä ruokaa ja pitää hauskaa. Meillä on yleensä aina jotain touhua kotona menossa esimerkiksi pelataan sählyä, rakennetaan majaa, leikitään marvel-hahmoja, leivotaan tai millon mitäkin. Tämän vasatapainona käperrytään välillä sohvalle lukemaan tai katsomaan ohjelmia. Itse tarvin erityisesti näitä rauhallisempiakin hetkiä ääniyliherkkyyteni vuoksi jota uskon myös Olavilla jonkin verran olevan.
Koen, että äitiys on opettanut minulle elämässäni eniten. Se on ylitsevuotavaa rakkautta, ylpeyttä, pelkoa, väsymystä, haikeutta ja oikeastaan kaikkia tunteita joita vaan keksii. Äitinä olemisessa parempaa opettajaa en osaa nimetä, kuin omat lapseni. He opettavat minulle päivittäin uutta ja olen etuoikeutettu, kun saan olla oppilaana tässä elämänmittaisessa koulussa, äitiyden oppikoulussa. Tästä siis rakentuu blogin nimi.
Äitiys on varsinainen suuri seikkailu ja opintomatka, toivottavasti blogistani saa vertaistukea, vinkkejä tai ihan vain ajanvietettä sitä lukemalla. Olen todella innoissani lähtemässä tähän blogimaailmaan mukaan ja odotan innolla mitä kaikkea matkalla opinkaan.
-Tia-Nitta
Kiva lukea ❤️