• You are currently viewing Treenifaktat minusta – joko tiesit nämä?

    Treenifaktat minusta – joko tiesit nämä?

    Mistä kaikki alkoi, mistä minun innostus liikuntaan lähti? Julkaisin tämän postauksen alunperin instagramissa, mutta ajattelin, että nämä treenifaktat voisivat olla hauskat jakaa täälläkin puolen. Olisi myös kiva kuulla onko täällä paljon treenaavia äitejä linjoilla?

    TREENIFAKTAT PÄHKINÄNKUORESSA

    ▪︎ oma into liikunnan pariin syttyi yläasteella, kun 90-luvun loppupuolella lähdin kokeilemaan Kansalaisopiston aerobic tuntia. Siellä mä säärystimet nilkoissa pompin Mambo ja V-askelia yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa.

    ▪︎ 2000 – luvun alkupuolella “opiskelin” omatoimisesti Pakkotoiston treenifoorumilla protskuista ja hiilareista ja kannoin kaupasta kotiin kilokaupalla maitorahkaa. Jo silloin meidän kotoa löytyi pienimuotoinen kotisali, jonka kuntopyörä oli vuodelta 2 ennen Kristusta.

    ▪︎ Kun lapset oli pieniä, mun liikunnat koostui vaunulenkeistä ja kehonpainotreeneistä.

    ▪︎ Väleihin on mahtunut myös juoksutreenejä, spinning tunteja ja jumppaa jos jonkinlaista, mut kyllä mun sydän sykkii eniten salitreeneihin. Viime syksynä kun rautavarastot alkoi hiljalleen nousta, pääsin kunnolla taas kiinni treeneihin ja nyt mennäänkin hyvällä temmolla henkilökohtaisen valmentajan kanssa eteenpäin. Niin fiiliksissä!

    Lue myös: Hyvinvointia arkeen

    Vastaa