Mainos: Kiiruna Talo
Kysymyksiä ja vastauksia Kiiruna Talosta. Olen saanut projektin aikana paljon kysymyksiä, ja halusin vastata eniten kysyttyihin näin erillisellä postauksella. Vastailen mieluusti kysymyksiin vielä jälkikäteenkin, eli nakkaa rohkeasti viestiä täällä tai somessa.
Oliko Kiiruna Talo teille entuudestaan tuttu?
V: Ei ollut, eikä myöskään rakennusalalla työskentelevälle miehelleni.
Mikä Kiiruna Talossa kiinnitti huomionne?
V: Ihan ensimmäisenä nopea aikataululupaus, eli meille luvattiin että puolessa vuodessa olisimme “takaisin kotona”. Toinen asia oli turvallinen rakentamistapa. Kiiruna Talot rakennetaan pitkälti tehtaan sisällä, jolloin kosteudelle herkät rakenteet eivät altistu vaihteleville sääolosuhteille. Ei tarvitse siis pelätä kosteus- yms ongelmia. Uskon myös että talon laadussa näkyy se, miten optimaalisissa olosuhteissa työntekijät työskentelevät. Työtila on siisti, välineet aina lämpimät ja nopeasti saatavilla, eikä tekijöidenkään tarvitse huhkia toppavaatteissa.
Miten projektinne lähti liikkeelle?
V: Tapaaminen järjestyi todella nopeasti, nopeammin kuin kellään muulla talotoimittajalla. Muistaakseni yhteydenoton ja ensimmäisen tapaamisen välillä ei ollut kuin päivä tai kaksi. Talomyyjämme Jari Nuutinen hurautti meidän luoksemme, ja lähdimme yhdessä tutkimaan Kiiruna Talon eri talomalleja. Löysimme sieltä mieleisen (Laivajärvi 149c), johon halusimme kuitenkin muutamia muutoksia. Näidenkin suhteen kommunikaatio oli jouhevaa, Jari laittoi uuden piirustuksen seuraavana päivänä, ja siitä vielä pallottelimme sitä edestakaisin hetken. Muutamassa päivässä malli oli lyöty lukkoon. Sitten kävimme läpi vielä perustoimitussisällön, johon teimme lisävalintoja.
Rakentaminen tuntuu pelottavan suurelta projektilta, tuntuiko se teistä missään vaiheessa ylivoimaiselta?
V: Jossain vaiheessa kyllä, mutta ei Kiiruna Talosta johtuen. Meidän tapauksessamme rakentaminen lähti liikkeelle tulipalon vuoksi, ja voimavarat olivat jo lähtökohtaisesti aika finaalissa. Uskon itse että Kiiruna Talon valitseminen oli tältäkin kantilta paras vaihtoehto, sillä mitä olen muiden kokemuksia toisista talotoimittajista kuullut, muualla yhteydenpito ja projekti ei ole ollut yhtä sujuvaa. Läpi koko projektin olemme saaneet Kiiruna Taloon hyvin yhteyden ja meitä on tiedotettu etupainotteisesti projektin etenemisestä.
Minua mietityttää Kiiruna Talon alapohja. Mitä ajatuksia se teissä herättää?
V: Se on tiivis ja lämmitetty talon poistoilmalla. Rakennusteknisesti hyvin turvallinen ratkaisu, koska sama IV-kone hoitaa talon ja pohjan ilmanvaihdon. Jos koneeseen tulee ongelmia, sen huomaa varmasti ennen kuin alapohjaan muodostuu ongelmia.
Mitä talo maksoi kokonaisuudessaan?
V: n. 340 000 euroa, mutta tähän kuuluu useita lisävalintoja, kuten moduulien levennys, saunan materiaalien muuttaminen, seinien tapeointi ja kurapiste. Hinta ei sisällä maatöitä, lupapapereita yms eikä talon maalausta. Hinta on mielestäni hyvin kilpailukykyinen, sillä toimitussisältö oli todella laaja ja laadukas.
Oliko elementtien kuljettamisessa tontille tai siellä tehdyissä rakennustöissä mitään ongelmia?
V: Ei minkäänlaisia. Kaikesta näki että Kiiruna Taloilla työntekijät on perehdytetty hyvin, sillä toiminta oli kautta linjan saumatonta. Elementit saapuivat kolmen auton voimin kotipaikkakunnallemme jo päivää aiemmin, ja ensimmäinen elementti kuljetettiin tontille pystytyspäivänä hieman ennen aamukahdeksaa. Saimme itse olla seuraamassa pystytystä, joka oli hienoa. 11 jälkeen päivällä kaikki elementit olivat paikoillaan, ja puolenpäivän korvilla pääsimme sisään jo katsomaan. Oli muuten aika uskomaton fiilis. Pystytysporukan miehet olivat mukavia, ja heidän kanssaan sai helposti sovittua että mitä pystyimme alkaa itse tekemään talolla, häiritsemättä heidän työtään.
Miten kauan aivan tarkalleen kului pystytyspäivästä siihen, että muutitte taloon?
V: Kiiruna Talon asiakaslupaus tälle on neljä viikkoa, mutta me pääsimme muuttamaan 16. päivän kuluttua.
Onko tuollaisessa talossa asuminen jotenkin erilaista vrt. muihin?
V: En ole ihan varma mitä tarkoitetaan “muilla”, Suomessahan tällä hetkellä varmaan suurin osa taloista rakennetaan elementeistä, eikä pitkästä tavarasta. Mutta siis ei tämä ole mikään “palapelitalo”, kuten eräs kysyjä arvaili. Talo on laadukas, vankkarakenteinen ja huolellisesti tehty. Pystytyspäivän jälkeen ei ollut mistään nähtävissä, että talo oli tuotu paikalle kolmessa osassa, eikä se näy meille asujillekaan. Sisäilma täällä on mielettömän hyvä, siis ihan erityismainnan arvoinen. Rakennuselementin ja tilaelementin eroista voit lukea Kiiruna Talon omasta blogista.
Oliko teillä reklamoitavaa talotoimittajalle?
V: Ei juurikaan. Jääkaapin ovi osoittautui maanantaikappaleeksi ja saunan lauteissa oli pieni naarmu, mutta näitä Kiiruna Talo lähti hoitamaan kuntoon vauhdilla. En edes näe näitä negatiivisina seikkoina, sillä kun ihmiset tekevät töitä, on ihan inhimillistä että jotain voi sattua. Ratkaisevaa onkin se, miten asiat hoidetaan tästä eteenpäin, ja sen suhteen meillä ei ole valitettavaa.
Siinä kysymyksiä ja vastauksia Kiiruna Talosta tällä erää – jäikö joku vielä kaihertamaan mieltä? Kerron todella mielelläni projektista lisää, halutessaan saa myös kuvia ja saapa taloa tulla katsomaankin.