Adhd vaikuttaa arkeeni paljon, unohtelen asioita ja teen montaa asiaa yhtä aikaa. Monesti kaikki logiikka puuttuu toiminnasta saaden aikaan silmien pyörittelyä siltä loogisemmalta puolisolta. Aloitan monesti kymmenen asiaa yhtä aikaa, ja teen niitä pikku hiljaa fiiliksen mukaan. Makkarimme onkin muuttunut vuosien saatossa hallituksi kaaoksen tyyssiaksi, jossa toteutan projektejani jottei kaaos mene koko asuntoon. Tällä hetkellä teen aika isoa muutosta makkariin, nimittäin itselleni oman peli nurkan. Voin taata että tästä aiheesta voisin innostuneena höpöttää pitkän tovin.
Olen 10 vuotta käyttänyt kannettavaa tietokonetta, ja nyt saan virittää mieheni vanhasta koneesta itselleni uuden pelitietokoneen. En osannut aiemmin yhdistää että keskityin peleihin yhtä innolla kun nykyään neulomiseen. Olen aina ollut hieman sellainen että kun innostun jostain teen sitä koko sydämmelläni, ja heittäydyn siihen kiinni jopa niin ärsyttävän tiukasti että se alkaa häiritä ihmisiä ympärilläni. Parikymppisenä jollen ollut juhlimassa niin olin kotona pelaamassa, mutta sitä kauttahan tapasin myös mieheni. Pelit ovat meidän yhteinen tekemisemme, se vaan että lasten kanssa siihen jää paljon vähemmän aikaa kuin ennen.

Vaikutus jaksamiseen
Adhd vaikuttaa hyvinkin myös jaksamiseen, jos on ollut paljon kaikkea kuten vaikka lasten sairastelu kierre. Olen sen jälkeen hyvin kuormittunut ja en jaksa tehdä mitään, olen kuluttanut siis kaiken varaston energiaa jota minulla on. Tälläisen jakson jälkeen usein vaikutus on se etten tee mitään, en ihan oikeasti saa aikaan yhtään mitään vaikka kuinka haluaisin. Pakolliset asiat kyllä onnistuu, mutta sitten ne valinnaiset joita nyt ei ole aivan pakko sekunnilleen olla saamassa valmiiksi. Ne sitten seisovat ja odottavat vuoroaan. Jos tehtäviä alkaa kasaantua menen aivan lukkoon, enkä tiedä enää mistä aloittaa. Aikoinaan ajattelin sen olevan kiinni jostain muusta, ehkä viitsimättömyyttä tai laiskuutta. Mutta se taas riiteli paljon sen kanssa että jaksoin taas tehdä kaikkea muuta mitä ympärilleni keksinkään.
Huomaan että vähät yö unet lisäävät ja korostavat adhd piirteitäni jonkin verran. Rutiineista on toki apua, mutta kun kaaos on irti niissä on välillä vaikea pysyä. Odotan parhaillaan omia tietojani nuoruudesta, jotta pääsen etenemään siihen pisteeseen että saisin kokeiluuni lääkkeet. Tiesittekö että jokainen aikuinen joka menee adhd tutkimuksiin läpi käy huumeseulan, sekä joutuu pyytämään kaikista paikoista joissa on asunut terveystietonsa. Seulat joutuu käymään läpi sillä adhd lääkkeistä on ollut väärin käytöksiä jonkin verran, ja niiden saanti mahdollisuuksia on kiristetty.

Adhd vaikuttaa kanssakäymiseen
En ajatellut aikoinaan että ADHD vaikuttaa sosiaaliseen olemiseeni kovinkaan paljoa, luettuani aiheesta lisää olen huomannut että kyllä se vain vaikuttaa. Puhun paljon sekä kovalla äänellä, keskeytän monesti muut enkä oikein tiedä miten päin olisin jos pitäisi kuunnella pidempään. Lasten kanssa joudun usein pyytämään heitä puhumaan hiljempaan, sillä minulle tulee olo siitä että kaikkea tulee liikaa kerralla. Asian sijaan keskityn äänen tasoon enkä saa mitään jäämään mieleeni. Tämä käy usein myös muissakin keskustelu tilanteissa joissa osallistuu enemmän kun kaksi tai kolme henkilöä. Kun puhun elehdin käsilläni paljon, ja kasvojeni ilmeet vaihtelevat tiheästi. Eläydyn asiaan josta kerron, joskus olen saanut kuulla että se on ärsyttävää.

Ailahtelen usein myös yhteydenpidossa, moni on varmasti huomannut etten kirjoita yhtä viestiä vaan kymmenen lyhyttä. Se johtuu siitä kuinka ajatukseni kulkee nopeammin ja helpompaa painaa enter, kun kirjoittaa kerralla pitkä viesti. Blogissa usein myös huomaa kuinka tekstissä katoaa kultainen lanka, niin sanottu runko. Se johtuu siitä että ajatukseni hyppii aiheen ympärillä paljon, kirjoitan kaiken aina siinä järjestyksessä kuin ne tulevat mieleeni. Usein kaverin kanssa kahvilla käynnin jälkeen viihdyn mieluiten seuraavat päivät kotona.
Pari termiä jotka on hyvä oppia!
Talven aikana olen instassa törmännyt moneen vertaistukea antavaan adhd tiliin, tosin ne ovat usein englanniksi mutta niihin on ollut niin helppoa samaistua. Tässä pari termiä jotka olen ammentanut omaan käyttööni:
Floordrope, eli lattia vaatekaappi. Et ole aivan varma onko vaate pesun tarpeessa vai käytätkö vielä, joten se voi odottaa somasti sivussa. Itselläni tämä löytyy sängyn kulmasta tai työtuolilta. Hups.

Hyperfocus, keskittyy yhteen asiaan todella paljon eikä mihinkään muuhun. Unohtaa kaiken ympäröivän ja ammentaa vain sen asian josta löysi keskittymisen pisteen. Oppii helposti taitajaksi tässä asiassa, jonka jälkeen usein tulee kyllästymisen jakso. Ja mielenkiinnon kohde vaihtuu seuraavaan yhtä nopeasti.
Halauksin Marika
ps. Nähdään lapsimessuilla näillä näkymin!