• Koko ajan korvatulehdus – putkitus

    Meillä on ollut jo pitkään jatkuva korvatulehduskierre mukana arjessa. Aleksanteri on nyt lähes vuoden ikäinen ja ensimmäinen korvatulehdus hänellä oli n. 7-8kk iässä ja siitä se sitten lähti. Viimeksi noin kuukausi sitten lääkäri pisti ajan korvien putkitukseen mitä olimmekin jo hieman odotelleet.

    Onneks on ollut vakuutus

    Olavin kohdalla otettiin vakuutus jo raskausaikana. Mietittiin myös sitä, että tulee varmaan korvatulehdus kierre kun isällään on korvat putkitettu. Olimme kuulleet, että se voi olla perinnöllistä. Itse ajattelin, että se johtuisi jotenkin korvien anatomiasta (uskon edelleen) mutta yksi lääkäri oli sitä mieltä, että ei olisi mitenkään perinnöllistä. OIi miten oli, Olavi säästyi pitkään korvatulehduksista ja mietimmekin vakuutusyhtiötä vaihtaessa, että tarvitsemmeko hänelle vakuutusta. Pidimme sen kuitenkin ja otimme samalla raskausaikana Aleksanterille oman vakuutuksena.

    Olavi sai ensimmäisen korvatulehduksena ollessaan 2 vuotta ja 8 kuukautta. Lääkärin mielestä tosi myöhään ensimmäiseksi korvatulehdukseksi. No heti se oli mennytkin liimakorvaksi ja putkitusta väläyteltiin. Kesä kuitenkin teki tehtävänsä ja liimakorva oli pois eli ei putkitusta. Nyt Olavilla on ollut korvatulehduksia kolme vuoden sisällä eli yksi vielä niin putkitus hänelläkin edessä.

    Olemme rampanneet lääkäreissä niin paljon ja ehkä myös osalta juuri vakuutuksen takia, koska se on niin helppoa. Totta kai ilman sitäkin pärjää mutta meidän kohdallamme olemme kyllä tyytyväisiä, että sellaiset on tullu otettua.

    koriven putkitus

     

    Korvien putkitus eli tympanostomia

    Korvien putkituksessa tärykalvolle tehtyyn pieneen reikään asetetaan ilmastointiputki. Putki mahdollistaa sen, että välikorvassa on normaali ilmastointi, jolloin korvatulehdusten tulisi vähentyä. Tämä ei tietenkään täysin taattua ole.

    Aleksanterilla oli korvien putkitukseen aika eräänä tiistaina kello 7.45. Menimme sovittuun aikaan leikkausosastolle jossa meidät otti vastaan ihana hoitaja. Mies jäi käytävälle odottamaan, koska osastolle sai tulla mukaan vain yksi aikuinen.

    Täyteltiin esitietoja ja Aleksanteri sai esilääkityksen. Lääkäri sekä anestesialääkäri kävivät juttelemassa. Kaikesta jäi tosi hyvä fiilis itselle. Sitten tuli se eniten jännittämäni hetki eli oli aika mennä leikkaussaliin missä Aleksanteri nukutettiin. Minä sain pitää häntä sylissä koko ajan kun anestesialääkäri piti maskia hänen kasvoillaan. Pieni itku Aleksanterilla pääsi mutta siinä ei kauaa kestänyt kun hän alkoi olla unelias. Siinä kohtaa hänet siirrettiin leikkauspöydälle ja minut ohjattiin ulos odottelemaan miehen kanssa.

    Itse toimenpide kesti ehkä n.15min ja sen jälkeen meille tultiin kertomaan, että poika on viety heräämöön ja minut haetaan sinne hän herättyään. Kaikki oli mennyt hyvin (jotain teknisiä ongelmia oli mutta ei liittynyt poikaan mitenkään). Minut ohjattiin odottelemaan osaston puolelle jossa hetken istuskelin, kunnes hoitaja tuli meidän Aleksanteri sylissä minua hakemaan. Raukka oli ihan pökkeröisenä ja hieman itkuisena päästessään syliini.

    Häntä seurailtiin heräämössä hetken, syötin hänet ja lääkäri sekä hoitajat kertasivat toimenpiteen sekä ohjeet jatkoa varten. Ei kauaakaan siinä oltu kun päästiin jo lähtemään kotiopäin.

    korvienputkitus

    Terveet päivät edessä?

    Aleksanterille on tullut lähes jokaisen flunssan yhteydesä korvatulehdus. Se on vaikuttanut uniin kun makuuasento on ollut huono korvien paineen takia. Toivon todellakin, että nyt meille koittaisi terveemmät päivät.

    Toki nyt vajaa viikko putkituksesta Aleksanterille iski flunssa ja korvat alkoivat vuotaa. Olin yhteydessä lääkäriin ja ilmeisesti se on korvatulehdus. Nyt annetaan korvatippoja ja tarkkaillaan tilannetta. Olen silti optimistinen, että  terveemmät päivät on edessä mitä tähän asti

    Lue myös: Kauhukohtaus- Lapsi huutaa öisin hysteerisenä 

    Vastaa