Meillä juhlittiin viikonloppuna Aleksanterin 1.v synttäreitä. Hän täyttää ensi viikolla vuoden ja musta tuntuu, että juurihan se syntyi! Ajattelinkin sen kunniaksi vähän muistella millainen oli meidän kuopuksen vauvavuosi.
Raskaus
Aleksanterin raskaus oli erilainen jo ihan sen takia, että meillä oli esikoinen kotona. Muuten ei ollut erikoista raskausaikana, kuin jatkuvat supistelut jo aika varhaisesta vaiheesta. Jouduinkin jäämään niiden takia sairaslomalle ja siitä sitten äitiyslomalle. Loppupuolella supistelut pitivät minua öisin hereillä, kun kellottelin niitä monta tuntia kunnes ne lopahti.
Synnytys
Vihdoin yhtenä toukokuisena iltana katsoimme miehen netflixiä, kunnes tunsin mojovan supistuksen. En kuitenkaan pitänyt sitä minään ihmeellisenä ja rupesin yrittämään nukkumista. Ei siitä kuitenkaan tullut mitään, joten siirryin olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Supistuksia tuli mutta ei kipeitä. Päätin mennä suihkuun, koska olin kuullut, että suihku joko voimistaa niitä tai saa ne lopahtamaan. Suihkusta tullessani sanoin miehellä, että kyllä nää on nyt ihan oikeita supistuksia, että soitan äidin tänne katsomaan esikoista (joka nukkui). Samalla mies ilmoitti, että hänen pitää mennä työkeikalle (jostain syystä oli päivystysvuorossa silloin). No ei muuta kun eteenpäin. Äitini tuli ja oma olo rupes oleen jo semmonen et tulis nyt se mieskin jo. Vihdoin tultuaan lähdimme ajaelemaan sairalaan. Matkalla tuli välillä olo, etä no onkohan tää ny oikeesti menoa kuitenkaan, kunnes tuli supistus ja muistin, että juu on tää.
Sairaalassa pääsime heti saliin, sain ilokaasua ja epiduraalin. Sitten 4,5h sairaalantulon jälkeen, helatorstai aamuyöllä saimme ihan pienen poikamme syliin. Esikoisen synnytyksen verrattuna kaikki tapahtui nopeasti eikä oma pää meinannut oikein pysyä mukana. Mutta siitä se alkoi, meidän kuopuksen vauvavuosi.
Lue myös: Koko ajan korvatulehdus-putkitus
Tunteet
Esikoisen synnytyksessä olin vähän puulla päähän lyöty ja tietysti onnellinen mutta vähän pölmistynyt saadessani pienen käärön syliini. Nyt toisella kertaa suurin piirtein kiskoin pojan kätilöiltäni syliini ja onnenkyneeleet tulivat heti. Oma äitiys on tunutunut luonnolliselta koko ajan mutta toisen lapsen kohdalla vieläkin luonnollisemmalta. Nyt myös osasi erilailla nauttia jokaisesta hetkestä, kun tiesi miten nopeasti kaikki menee ohi lopujen lopuksi. Siinä suhteessa oli täysin erilainen vauvavuosi mitä esikoisella. Kaikki ei ollut niin uutta, vaikka oli kuitenkin.
Ihaninta on ollut kuitenkin seurata veljesten suhteen kehittymistä. Sitä kuinka isompi hoivaa pientä, on kiinnostunut, välillä ärsyyntynyt ja haluaa syliin yhtälailla. Nyt poikien ollessa 1.v ja 3v 9kk, leikkivät he jo jotenkin yhdessä. Myös aivan ihanat sylittelyt ja “rakkauspaini” on mitä mahtavinta katseltavaa. Olen kyllä sitä mieltä, että parasta mitä minä itse olen pystynyt lapsilleni antamaan on sisarus.
Ihana vuosi
Esikoisen aikana sitä ajatteli, että miten joku voi unohtaa nää vauvavuoteen kuuluvat jutut. Joo kyllä voi. Tuntuu, että monet jutut on tullu ihan puskista, että ai tälleekö se menikin. Toki lapset on erilaisia ja myös vauvavuodet. Silti olen nauttinut molemmista. Esikoisen vauvavuotena iski pandemia mikä osaltaan verotti. Nyt osasin nauttia rennommin kaikesta. Toisen lapsen kohdalla myös se isoksi kasvamisen tuska on ollut kovempi, koska kaikki taaperoksi kasvamiseen liittyvä ei ole enää uutta. Ihanaa silti ja en malta odottaa miten veljesten suhde kehittyy vielä lisää!
