Olin juuri kolme yötä Roomassa ja päällimmäisenä fiilis, että huh miten paljon ihmisiä! Tällaiselle saariston kasvatille aikamoinen kulttuurishokki, heh! En ollut koskaan haaveillut reissusta Roomaan, sillä olen aina pitänyt itseäni enemmän rantalomailijana, mutta kun kaveri bongasi edulliset meno-paluu lennot ja vielä näppärästi suoraan Turusta, niin hetken päästä sitä istuttiinkin sitten jo lentokoneessa.
Kolme yötä Roomassa oli ajallisesti varsin toimiva kokonaisuus
Hotelleissa oli aika täyttä meidän päivämäärille, mutta ahkeran selaamisen jälkeen löydettiin sitten lopulta majoitus läheltä Colosseumia, josta käveli noin puolisen tuntia keskustaan. Pääasiassa kuljettiin välimatkat kävellen ja askeleita kertyikin päivässä aina reilusti yli 20 000. Hyvät lenkkarit kaupunkilomalle onkin siis ehdoton! Jos suunnittelet reissua Roomaan, etkä halua majoittua ihan keskustan tuntumassa ja etsit kohtuuhintaista, pientä hotellia ihanan asiakaspalvelun kera, voin lämmöllä suositella DC Boutique hotellia.
Vaikka Roomassa ihmisiä oli paljon ja erityisesti nähtävyydet keräsivät ympärilleen kasoittain ihmisiä, oli kaupunki kyllä kuitenkin näkemisen arvoinen. Rakennukset olivat valtavia, jotain sellaista jota ei kuvien avulla ole koskaan pystynyt edes käsittämään. Suomessakin kun on ihana pysähtyä ihailemaan vanhoja rakennuksia, niin Roomassa sitä ihmeteltävää riitti ihan sama mihin suuntaan sitä oli milloinkin menossa.

Ennen reissuun lähtöä mietin paljon, mitä vaatteita pakkaan mukaan. Tuleekohan illalla kylmä ja sitä rataa. Näin toukokuussa ainakin yksi pitkähihainen aamuisin ja iltaisin riitti hyvin. Pääasiassa kuljin siellä erilaisissa kesämekoissa tai kuten yllä, yhdistin shortsit bleiserin kanssa.
Lue myös: Miten aikuisen naisen tulisi pukeutua?
Tämä oli myös ensimmäinen ulkomaanmatka ystävän kanssa, muttei varmaankaan viimeinen. Meillä on hyvin samanlaiset rutiinit, niin reissu sujui paremmin kuin hyvin. Ei muuta kuin seuraavaa matkaa suunnittelemaan. <3
– Sarianna
Näytä tämä julkaisu Instagramissa