Sarianna

Kiireettömästä arjesta haaveileva, "tässä ja nyt" elämisen taitoon opetteleva Sarianna on kolmen pojan äiti. Jonnaan ja Sannaan Sarianna tutustui Facebookin Poikien äidit – yhteisön järjestämän tapahtuman kautta, eikä yhteisiä puheenaiheita tarvinnut hetkeäkään etsiä.

Sarianna asuu perheensä kanssa saariston pääkaupungiksikin kutsutussa, kokonaan veden ympäröimässä kaupungissa, Paraisilla. Siellä pojilla on arkipäivää leikkiä luonnossa, oman pihan suojassa, omenapuiden alla.

Sarianna on vuosia työskennellyt varhaiskasvatuksessa, mutta omien lasten syntymän jälkeen hän kaipasi uusia haasteita ja lähtikin oman intohimon; sisustamisen siivittämänä opiskelemaan Visuaalista markkinointia. Opintojen edetessä ja omia somekanava sisältöjä suunnitellessa hän tuli huomanneeksi, että somemarkkinointi ja sisällöntuotanto ovat juuri niitä asioita, joita haluaa tehdä työkseen. Niiden parissa Sarianna pääsee haastamaan ja käyttämään parhaiten omia vahvuuksiaan; luovuutta ja visuaalisuutta.

Nämä vahvuudet yhdistettynä poikien äitiyteen johti siihen, että Sarianna hyppäsi mukaan tiimiin ja vastaa Poikien äitien Instagram sivun sisällöntuotannosta ja kaupallisista yhteistöistä.

Sulje
×

Cart