• Ero pojan isästä on enää ainoa vaihtoehtoni

    Ero pojan isästä on enää ainoa vaihtoehtoni

    Muuri, valtava muuri.. Kovaa kiveä, Kiinan muurin kokoinen. Läpi ei pääse, vaikka kuinka taot nyrkeillä. Yli on mahdoton kiivetä, alitse ei jaksa kaivaa. On tyydyttävä siihen, että siinä se nyt on, hievahtamaton. Miten jatkaa eteenpäin tästä? On tyydyttävä kohtaloon, pysähdyttävä sen äärelle. Pohtia ja hyväksyä. Kaikkea ei voi kontrolloida.

    Lue myös: Enkelipoikani

    Tältä se tuntuu, kun pitkä, vuosia kestänyt suhde ajautuu umpikujaan. Olen tottunut siihen, että pidän ohjaksia käsissäni ja kaikki sujuu mutkitta. Ei ole mitään sellaista asiaa, josta en ole selvinnyt. Nyt olen ensimmäistä kertaa siinä pisteessä, että en yksinkertaisesti voi tehdä enää mitään. Kaikki kivet on käännetty, yritetty selvittää, antaa periksi ja ymmärtää. Muuri vain kasvaa välillämme ja en ole saanut sitä rikottua, vaikka olen kaikkeni yrittänyt. Pieniä paloja silloin tällöin, hetkellisiä onnistumisen iloja. Kunnes taas.. Se ihminen on kadonnut, jonka joskus tunsin tai luulin tunteneeni. Nyt hän on kuin kuka tahansa kadulla vastaantuleva, tuntematon. Masennus on livahtanut takaovesta sisään, eikä suostu taistelematta häipymään. Jaksoin pitkään taistella sitä vastaan. Nyt tuntuu, että se olen minä, joka sieltä takaovesta ajetaan ulos. Tukehdun, jos jään. Miksi, minkä vuoksi tämä tapahtuu?

    Kun yhteys katkeaa

    Ymmärrän, että syy ei ole yksin masennuksessa tai hänessä vaan myös minussa ja olen sen myöntänyt. Kun elämän joka osa-alue on ruuhkainen, käy helposti niin, että toinen unohtuu. Sitä pitää itsestäänselvänä, että siinä se on aina ollut ja tulee olevan. Mutta eihän se näin mene. Asian tiedostaa, mutta antaa sen silti tapahtua.

    Lue myös:  Toinen poikavauva oli pettymys koko suvulle

    Vihdoin olen alkanut hyväksyä sen väistämättömän, jota vuosia olen vältellyt. Eihän näin voi meille käydä, olimme niin onnellisia ennen.. Ero, se tuntuu niin lopulliselta ja vaikealta. Liikaa asioita mitä pitää selvittää ja sopia. Toisaalta olen antanut aikaa itselleni, että olen päässyt tähän pisteeseen. En halunnut hätiköidä. Haluan olla varma, että päätös on oikea. Muutos on pelottanut, mutta nyt olen valmis siihen.

    Ehkä tästä seuraa hyvääkin. Olen jo hieman toiveikas. Epäonnistuin, mutta mitä sitten. Elämä on täynnä epäonnistumisia, ylä- ja alamäkiä. Ehkä vielä joskus saan olla onnellinen. Siihen asti opettelen taas tuntemaan kuka minä olen ja mitä minä haluan. Opettelen rakentamaan yhteyden uudelleen, itseeni.

    Lukijan tarinoita voi lähettää sähköpostiin: jonna@poikienaidit.fi

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart