• Joulukoti koristeltu

    Joulukoti koristeltu

    Kaupallinen yhteistyö, joulukoti ja pikkujoulut: Lahjat.fi, Henkell

    Joulukoti meillä on yleensä koristeltu joulukuun alussa, aivan viimeistään näin itsenäisyyspäivänä. Meillä on menty vuodesta toiseen samoilla joulukoristeilla ja aina olen miettinyt, että ensi jouluna sitten ostan ikkunaan isot tähdet tai jonkun valopuun nurkkaan. Koskaan siihen ei kuitenkaan ole jäänyt ylimääräistä rahaa.

    Tänään laitoimme poikien kanssa tämän vuoden koristeet ja vihdoin sain onneksi jotain uuttakin meille hankittua. Nyt, kun koti on saatu nätiksi, voimme viettää tänään pieniä pikkujouluja ja Itsenäisyyspäivää poikien kanssa. Joulukoti

    joulukoristelu

    jouluherkut

    Meillä joulukuusi on tuotu sisään aina aatonaattona. Pojat koristelevat aattona ensimmäisenä aina kuusen, siitä alkaa meidän Joulu. Se on meidän perinne. Monella muulla olen huomannut kuusen sisällä jo joulukuun alusta. Tietysti kuusella saisi jo nyt joulutunnelmaa rutkasti lisää, mutta toisaalta se on ollut niin ihana aamun aloitus aattona. Miten teillä on yleensä tehty?

    Joulukoti ja pikkujoulut sekä itsenäisyyspäivä

    Meillä ei ole mitään erityisiä itsenäisyyspäivän perinteitä. Nyt kun pojat ovat isompia, katsomme luultavasti Tuntemattoman Sotilaan. On hyvä kertoa jo isommille pojille siitä, millaisia uhrauksia pojat, miehet ja kaikki muutkin ovat meidän itsenäisyytemme eteen aikanaan tehneet.

    Kummipoikani tulee äiteineen meille illalla herkuttelemaan ja katsastamaan meidän joulukoristelut. Ehkä pistämme jonkun hyvän lautapelin yhdessä käyntiin.

    Tänään herkutellaan yhteistyössä saatuja herkkuja. Pojat saivat nimikoidut tobleronet Lahjat.fi verkkokaupasta, sekä alkoholitonta kuohuvaa on tarjolla juhlan kunniaksi Henkelliltä.

     

    Ihanaa joulun odotusta jaItsenäisyyspäivää kaikille poikien äideille ja muillekin.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart