• Lapsen suru -miten kertoa lapselle kuolemasta?

    Lapsen suru -miten kertoa lapselle kuolemasta?

    Oletko pohtinut, miten kertoa lapselle kuolemasta?

    Aivan pienikin lapsi suree, vaikka kuoleman lopullisuus ei hänelle välttämättä valkene. Lapsi aistii ympärillään läheisistä huokuvan ikävän sekä surun, ja tarvitsee rinnalleen aikuista jonka kanssa käsitellä vaikeita tunteita.

    Kuolemasta tulee kertoa lapselle aina totuudenmukaisesti, mutta ikätasoon sopivalla tavalla. Mikäli asioista puhutaan ympäripyöreästi ja vältellen, lapsen mielikuvitus saattaa muovata tilanteesta vääränlaisia kuvitelmia. 

    miten kertoa lapselle kuolemasta?

    miten kertoa lapselle kuolemasta?

    1. Anna tilaa muistoille sekä kaikenlaisille tunteille. Aikuisen tehtävänä on kertoa lapselle, että kaikki tunteet aina itkusta nauruun sekä vihaan ovat sallittuja. Muistelkaa yhdessä hyviä hetkiä, älä karttele menehtyneestä puhumista.

    2. Käytä oikeita sanoja. Vaikka vasta noin 6-vuotias lapsi käsittää kuoleman lopullisuuden, älä aliarvioi lasta. Kerro että läheinen on kuollut, hänen sydämensä ei lyö eikä häneen satu. Älä puhu pois lähtemisestä tai nukkumisesta – pahimmillaan lapsi alkaa etsimään menehtynyttä tai odottaa tämän heräävän.

    3. Jatka elämää. Vaikka menehtynyt henkilö olisi jopa lapsen oma vanhempi, arjen tutut rutiinit tuovat turvaa. Suruaikaa ei kannata venyttää liian pitkäksi, vaan pyrkiä jatkamaan arkea koulussa, päiväkodissa ja harrastuksien parissa.

    Kuolema tulee väistämättäkin jokaisen eteen jossain vaiheessa elämää. Keskustelun voi luontevasti aloittaa jo ennen kuin suru koskettaa läheisesti.

    Lue lisää aiheesta: Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta

    -Poikien Äidit toimitus-

    Vastaa