• Voiko jatkuvasti nuhaisen lapsen päästää päiväkotiin tai kouluun?

    Voiko jatkuvasti nuhaisen lapsen päästää päiväkotiin tai kouluun?

    Moni vanhemmista miettii kuumeisesti, voiko nuhaisen lapsen päästää päiväkotiin tai kouluun?

    COVID-19-koronavirusinfektion uusien tartuntojen määrä meillä Suomessa on edelleen kohtalaisen pieni, mutta tartunnat ovat nousseet heinäkuun alun mataliin lukuihin verrattuna. Vanhemmille suurta päänvaivaa aiheuttaa lasten päivähoidon/koulunkäynnin ja työn kanssa tasapainottelu, erityisesti jatkuvasti nuhaisten tai allergisten lasten kohdalla. Toistuvat poissaolot työpaikalta kuormittavat työnantajaa ja vaikeuttavat vanhempien työntekoa.

    Voiko nuhaisen lapsen päästää päiväkotiin tai kouluun?

    Nykytiedon mukaan lapset eivät sairastu aikuisia helpommin COVID-19-koronavirusinfektioon. Suurin osa tapauksista on raportoitu aikuisilla. Lapset tartuttavat virusta tutkimusten mukaan eteenpäin vähemmän kuin aikuiset ja laboratoriossa varmistetut koronavirusinfektiot ovat tähän mennessä julkaistun tiedon mukaan olleet lapsilla lähes poikkeuksetta lieviä. (Lähde THL)

    Voiko nuhaa potevan lapsen sitten päästä päiväkotiin tai kouluun?

    Vastaus on pääsääntöisesti ei.

    Päiväkodeilla ja kouluilla on omat linjauksensa poissaolojen suhteen, mutta THL linjaa, että jos lapsella on hengitystieoireita, tulee lapsi viedä koronavirustestiin. Jos testitulos on negatiivinen ja oireilu vähenee, voi päiväkotiin/kouluun mennä, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.

    Allergiaepäilyissä on hyvä kokeilla allergialääkitystä. Jos oireet selvästi vähenevät lääkityksen aloittamisen jälkeen, voidaan oletaa oireiden johtuvan allergiasta. Tällöinkin on hyvä odottaa, että oireet lievenevät, ennen kuin lapsi palaa päiväkotiin/kouluun.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos täsmensivät kuitenkin suositustaan koronavirustesteihin lasten osalta 20.8.2020. Flunssakierteistä lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet pysyvät samankaltaisina. Koulu tai päiväkoti ei voi edellyttää koronavirus­testin tuloksen esittämistä perheiltä ja oireeton lapsi voi palata normaalisti päiväkotiin tai kouluun, jos oireet loppuvat ennen testiä.

    korona päiväkoti

    Millainen on koronavirus-testaus?

    Tavallisimmat oireet ovat:

    • kuume
    • yskä
    • hengenahdistus
    • lihaskivut
    • väsymys
    • nuha
    • pahoinvointi
    • ripuli

    Taudin oireet ovat yleisesti hyvin samanlaiset, kuin missä tahansa virusinfektiossa. Taudin yhteydessä on kuvattu myös maku- ja hajuaistin häiriöitä.

    Jos sinulla tai lapsellasi on koronan oireita, niin ota yhteyttä terveyskeskukseesi.

    Jos oireet ovat lieviä, niin näyte koronavirustartunnan selvittämiseksi on nenänielutikkunäyte. Näytteenottotikku työnnetään sieraimeen ja tikun päätä hangataan nenän limakavoja vasten. Tikkuun tarttuu irronneita soluja, joista testi tehdään. Testaus tapahtuu nopeasti, se vie vain muutamia sekunteja. Testaus voi tuntua epämiellyttävältä, mutta se ei satu.

    Koronatestiin pääseminen ei tapahdu välttämättä heti ja testiä odottaessa saattaa vierähtää useampikin päivä, pahimmillaan testiin pääsyyn ja tuloksen odotteluun voi kulua lähes viikko. Tärkeää olisi kuitenkin päästä testiin mahdollisimman nopeasti.

    Positiivinen tulos on hyvin varma tartunnan osoittaja. Negatiivinen tulos ei puolestaan täysin sulje pois tautia, sillä viruksen erittyminen limakalvolle on hyvin yksilöllistä ja myös näytteenoton sekä laboratorioanalyysin onnistuminen vaikuttaa tulokseen.

    Lähteet: THL, HS, Mehiläinen, Terveyskirjasto

    -Poikien Äidit toimitus-

     

    Vastaa