• Kolme veljestä ja yhteinen unelma -siitä syntyi SLO Bros

    Kolme veljestä ja yhteinen unelma -siitä syntyi SLO Bros

    SLO Bros syntyi korona-ajan lomautusten ja veljesten pitkäikäisen haaveen ansiosta.

    -Äiti oli aina kotona ja muistissa on äidiltä vain yksi ainoa hermojen menetys koskaan. Siinä taisi hajota ikkunakin, muistelee veljekset Matti, Kalle ja Jaakko, jotka ovat olleet yhdessä tiiviisti lapsesta asti ja omistavat yhdessä SLO Bros tacoravintolan.

    Kalle ja Jaakko ovat kaksoisveljeksiä, joten eskarista inttiin he olivat aina samassa paikassa. Kaksosten mielenyhteys on ollut aina mieletön ja heidät on sekoitettu usein toisiinsa.

    Isoveli Matin (4 vuotta kaksosia vanhempi) kanssa pojat tekivät aina kaiken yhdessä, ihan täysi-ikäisiksi asti.

    Pienenä veljeksillä oli jatkuvasti pienimuotoista matsia, mutta lähinnä pelleilymielessä. Matti vastaan kaksoset tai Matti tuomaroimassa kaksosten matsia.

    Tästä syystä Matin nimi Kallen puhelimessa on  jo parikymmentä vuotta ollut Mellakkapoliisi.

    SLO Bros

    yrittäjä veljekset

    Unelma ravintolasta toteen

    Keväällä 2020 koronavirus vaikutti kolmen veljeksen elämään radikaalisti.

    Veljeksistä Kalle oli töissä keittiömestarina hämeenlinnalaisessa ravintolassa ja Jaakko teki töitä niin ikään ravintola-alalla salin puolella. Työt loppuivat kuin seinään, kun ravintolat joutuivat sulkemaan ovensa. Matti asui vielä alkuvuodesta eteläisessä Kiinassa, Guangzhoun kaupungissa. Kun virus alkoi levitä, päätti hän palata Suomeen.

    Veljekset olivat suunnitelleet oman ravintolan perustamista jo vuosia. Kun koronavirus toi heidät jälleen yhteen, oivalsivat he oikean hetken koittaneen.

    -Nyt lähtee, tämä on se hetki, mitä ollaan odotettu, soitti Kalle Jaakolle heti, kun sai tiedon lomautuksestaan.

    Media-alalla työskennellyt Matti puolestaan oli täydellinen lisä yritykseen, tuoden täysin uuden näkökulman bisnekseen, sen brändiin, imagoon ja markkinointiin. Liikeidea hiottiin kohdilleen, perustettiin yritys ja tehtiin tarvittavat investoinnit.

    Veljekset perustivat suositun tacoravintolan

    Muutama viikko tuon puhelun jälkeen SLO Bros Taco Truck jo parkkeerasi tarjoilemaan tacoja nälkäisille helsinkiläisille.

    Idea tacoravintolan perustamisesta sai alkusysäyksen jo muutama vuosi sitten, kun veljekset olivat lomailemassa Kaliforniassa. Paikassa, johon varsinkin Kalle oli hinkunut jo vuosikymmenen.

    Osavaltio on pullollaan toinen toistaan mahtavampia meksikolaisia ravintoloita ja katuruokakulttuuri on vertaansa vailla.

    Veljekset päättivät tuoda oman näkemyksensä tästä kulttuurista myös Suomeen.

    Yrityksen nimestä löytyvät kirjaimet SLO viittaavat ruoan hitaan, kypsennyksen ja rennon meiningin lisäksi kalifornialaiskaupunki San Luis Obispoon, jossa idea ensimmäistä kertaa näki päivänvalon.

    Pää ideana oli tuoda orastava trendiruoka Suomeen uudella, laadukkaalla ja rennolla tavalla.

    Taco Truck oli korona-ajan idea

    Ennen varsinaista ravintolaa tuli siis huikea Taco Truck, mikä liikkuu nyt kesällä pääosin K-Markettien yhteydessä pääkaupunkiseudulla. Mukana on myös yksittäisiä tapahtumia ja yksityistilaisuuksia. Aikataulu on nähtävissä nettisivuilta slobros.fi, jonka kautta voi myös laittaa tiedusteluja.

    Idea Taco Truckiin lähti raintolatoiminnan epävauaudesta ravintoa-alalla.

    Kallella ja Jaakolla oli ollut jo muutama vuosi sitten burgerkärry Rockfestin yhteydessä. Korona pysäyttäessä normaalin ravintolatoiminnan, tuli veljeksille mieleen tuo muutaman vuoden takainen menestyksekäs formaatti.

    Nopean aivoriihen jälkeen ruokakärry alkoi vaikuttaa erittäin toimivalta ratkaisulta kesäksi, jonka aikana saataisiin hyvä kuva konseptin toimivuudesta. Pitkään oli hautunut ajatus Kalifornia-teemasta, mutta rajaus pelkkiin tacoihin oli tässä tilanteessa aika selkeä ratkaisu.

    Vastaanotto oli loistava

    Vastaanotto SLO Bros Taco Truckille oli juuri niin täydellinen kuin veljekset olivat kuvitelleetkin. Laskelmat kävivät toteen jo parin viikon jälkeen ja idea osoittautui kannattavaksi. Palaute oli huikeaa ja epätodellisen tuntuista. Tacoja kehuttiin järjestäen Euroopan ja maailman parhaiksi.

    -Parhaiten jäi mieleen huippupalaute latinalais-amerikkalaisilta asiakkailta, joita riitti koko kesän ajan, kertovat veljekset.

    SLO Bros

    Ravintola maailman parhaan ruokakaupan yhteydessä

    Nyt SLO Bros ravintola löytyy Järvenpään K-citymarketin yhteydestä.

    Kaikki siellä on alusta asti itse tehtyä. Tacoissa pohjana on ravintolan oma vehnätortilla, jonka parissa veljekset ovat työskennelleet epätodellisen pitkään.

    Täytevaihtoehtoina on nautaa, kanaa, possua, kalaa ja vegaanista kaktusta ja jakkihedelmää. Mukana myös vaihtuva kampanjataco.

    Kaikissa tacoissa mennään maku ja selkeys edellä. Kypsennystavat ja maustaminen ovat tarkkaan harkittuja ja tutkittuja. Tacojen lisäksi on muutama spesiaalituote täydentämässä pakettia.

    SLO Bros ravintolan suosituin tuote on Pollo Asado eli hiillostettu kana  -taco ja Carnitas eli hidas possu -taco.

    Molempien pohjana on veljesten oma tortilla, Pico de Gallo -tuoretomaattisalsa ja yli 90 pinnaa avokadoa sisältävä guacamole. Pollo Asadoon tulee lisäksi vahvasti maustettua, hiillostettua kananpaistia, Adobo-kastiketta, joka tehdään chipotlesta ja paahdetusta paprikasta. Tämän lisäksi pikkelöityä varsiselleriä. Carnitakseen tulee lisäksi yön yli maustehelvetissä kypsynyttä possun niskaa ja meidän omaa pirtsakkaa BBQ-kastiketta.

    SLO Bros mukana jenkkiviikoilla

    Ensi viikolla alkaa Citymarketilla jenkkiviikko, jossa SLO Bros on isossa osassa.

    Myyntiin tulee Clam Chowder eli kermainen simpukkakeitto, joka tarjoillaan maalaisleivän sisältä. Kyytipojaksi Bloody Mary -drinksu. Tämä on kombo, jonka veljekset testasivat toimivaksi jo Kalifornian reissulla San Franciscon satamassa.

    Viikko huipentuu lauantaina SLO Bros Taco Eating Championship -taconsyöntikilpailuun. Tämä tapahtuu Järvempään cittarin parkkipaikalla, jossa on myös rodeohärkä palkintoineen, kaikille hulluille. Mukana myös paljon ruokaa ja livemusaa.

    SLO Bros toivottaa kaikki tervetulleeksi tacoilemaan kanssaan.

    Vastaa