You are currently viewing Vaalenna hiuksia luonnollisesti -kaneli, sitruuna tai hunaja
photo: Jayson Hinrichsen

Vaalenna hiuksia luonnollisesti -kaneli, sitruuna tai hunaja

Kesä tekee tuloaan ja usein keväisin innostutaan käydään kampaajalla vähän vaalentamassa hiusten yleisilmettä. Hiusten kemiallisen vaalennuksen lisäksi on olemassa myös luonnollisia tapoja vaalentaa hiuksia kotioloissa. Tähän toimii esimerkiksi kaneli, sitruuna tai hunaja.

Luonnollinen vaalennus saattaa säästää hiusta rasitukselta, mutta muista, että vaalennus ei tule olemaan yhtä voimakas kuin olisi tavallisella vaalennusvärillä tehtynä. Hoitojen kanssa tulee olla johdonmukainen, jotta saat niistä tuloksia.

vaalennus luonnollisesti
photo: Tamara Bellis

Vaalenna hiuksia kotona – keinoina kaneli, sitruuna ja hunaja

 

Hunaja

Hunaja vaalentaa, mutta myös hoitaa ja pehmentää hiusta. Hunaja sisältää glukoosioksidaasia, jonka tarkoitus on parantaa hunajan säilyvyyttä. Kun hunajaan lisätään vettä tai etikkaa, entsyymi muodostaa hiuksenhienoja määriä vetyperoksidia – joka taas on vaalennuksessa käytetty aine. Jos mukaan haluaa erilaisia sävyjä, voi sekaan heittää kanelia tai kardemummaa.

Levitä hunaja pyyhekuiviin hiuksiin ja anna olla yön yli myssyn tai pyyhkeen alla. Lyhyempikin aika voi riittää. Lämpö lisää vaikutusta.

hiusten vaalennus hunajalla

Sitruuna

Mahdollisesti tunnetuin kotikeino vaalentaa hiuksia on sitruuna. Se on myös kotikonsteista tehokkain

Sitruunan happamuus avaa ensin hiusta ja se saa aikaan vaalentavat efektin.  Sitruuna myös syväpuhdistaa hiusta.

Levitä sitruuna kuivaan tukkaan. Mitä vahvempi mehu, sitä enemmän vaikutusta. Voit suihkuttaa sitruunaa suihkupullolla tai tehdä kammalla raitoja. Lämpö lisää vaikutusta.

Houston vaalennus sitruunalla

Kaneli

Ruskeasta väristään huolimatta kaneli voi vaalentaa hiusta. Kanelilla on myös muita hyviä vaikutuksia, sillä se edistää hiusten kasvua ja joidenkin mukaan se vähentää myös hiuspohjan hilseilyä. Vaikutus johtuu kanelimaldehydistä, joka on kanelin pääyhdiste.

Sekoita kanelia esimerkiksi hoitoaineeseen tai hunajaan ja levitä kaikkialle hiuksiin. Vaikutusaika kanelilla vaalentamiseen tulee olla pitkä, vähintään 8h. Pese hiukset shamppoolla.

hiusten vaalenus kanelilla

Jos vaalennat hiuksia kotona, niin kannattaa kokeilla ensin miten erilaiset vaihtoehdot hiuksiisi tehoavat ja vaihtavatko ne hiustesi sävyä siihen suuntaan mihin toivot. Kaneli, sitruuna ja hunaja vaalentaa hiuksia, mutta se saattaa viedä aikaa ja vaatia kärsivällisyyttä.

Vastaa