Voinko valita lapseni kaverit?

Tarvitsen apua muilta äideiltä. Poikani on joutunut mielestäni väärään seuraan ja nyt mietin, että voinko valita lapseni kaverit? Mikä ikä on sellainen, että lapsen kaverisuhteisiin ei tule enää puuttua?

Poikani on nyt yläasteella ja hänellä on ollut aina paljon kavereita. Yläasteelle siirryttäessä kaveripiiri meni vähän uusiksi. Vanhoja ala-aste kavereita jäi jonkin verran, mutta suurin osa kavereista vaihtui.

Minulla on nyt tunne, että poika on väärissä piireissä ja haluaisin, että hän ei pyörisi näiden lasten kanssa. Miten menetellä?

Kuvituskuva

Tupakkaa, alkoholia ja häiriökäyttäytymistä

Poikani kaveripiirissä on tyttöjä ja poikia, lapsia yhteensä kymmenkunta.

Se mikä herätti huolestukseni oli se, että näin tuon porukan tytöt kerran illalla kylillä tupakat ja oluet käsissään. Oma poikani ei ole tietääkseni vielä päihteitä kokeillut, enkä toivo hänen vielä kokeilevan.

Naapurini osasi kertoa kaveriporukan kahden pojan olleen myös poliisin kanssa tekemisissä erinnäistä pikkurikoksista. Naapurini tuntee toisen näiden poikien perheen.

Juttelin näistä tiedoistani pojalleni joka kiisti kaiken. Kumpikaan ei voinut pitää hänen mukaansa paikkaansa. Erilaisia selityksiä riitti. Poikani viihtyy näiden nuorten kanssa ja minun sanomisillani ei ole kuulemma merkitystä.

Pojan isä on sitä mieltä, että meidän tulee luottaa poikaamme, joka ei ole itse mitään pahaa tehnyt. Minä taas haluaisin hallita tilannetta ennen kun jotain sattuu.

Muutammeko vai mitä teemme?

Poikani ei puhu minulle juurikaan enää sen jälkeen kun toivoin, että hän etsisi uusia kavereita tai palaisi vanhojen seuraan. Mykkäkoulu on jatkunut jo viikkoja.

Olen jopa miettinyt sitä vaihtoehtoa, että muuttaisimme muualle. Olisin valmis lähtemään pitkällekin suojellakseni poikaani vääriltä tyypeiltä. En halua, että hän pahimmillaan löytää seurustelukumppanin tuolta porukoista, se olisi pahin pelkoni.

Onko mieheni oikeassa ja teen kärpäsestä härkäsen, vai olisitteko muutkin valmiita tekemään mitä tahansa jotta lapsenne ei joutuisi vääriin piireihin?

Olen kiitollinen kaikista ajatuksista, puolesta ja vastaan.

Vastaa