• Riittääkö kouluruoka teinipojille?

    Vanhempien ihmetystä on herättänyt monien koulujen ruokarajoitukset, joissa esimerkiksi lihapullia saa ottaa tietyn määrän. Outoa siitä ei tee se, että määrä on asetettu, vaan se, että määrät ovat samat pienille ekaluokkalaisille ja isoille teini-ikäisille, ehkä jopa jo miehen kokoisille pojille. Riittääkö kouluruoka teinipojille?

    Opetushallitus kertoo, että kouluruokailun tehtävänä on oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen, opiskelukyvyn sekä ruokaosaamisen tukeminen.

    Kentältä kerrotaan, että moni teini-ikäinen poika jää kuitenkin kouluruuasta nälkäiseksi.

    kouluruoka

    Paljonko energiaa tarvitaan?

    On kaksi isoa syytä miksi ruokien määrällinen rajoitus ei saisi olla sama kaikille oppilaille ikään katsomatta.

    1. Energiankulutukseen vaikuttaa paino ja sukupuoli

    Kolmeen ikävuoteen asti lapsen sukupuolella ei ole väliä, mitä tulee energiankulutukseen. Siitä eteenpäin sukupuolten väliset biologiset erot kuitenkin määrittävät kuinka paljon energiaa ihmisen elimistö tarvitsee.

    7-10-vuotiailla pojilla energiantarve on 75 kcal/painokiloa kohden ja tytöillä 65 kcal/painokiloa kohden. Tässä vaiheessa erot eivät vielä ole merkittäviä, mutta erot kasvavat kun ikää tulee lisää.

    Kun puhutaan keskiarvoista, niin 10-13-vuotiaiden tyttöjen viitteellinen energiantarve on 2055 kcal ja poikien  2220 kcal. 14-17-vuotiaiden tyttöjen viitteellinen energiantarve on 2340 kcal  ja poikien 2820 kcal. (Ruokavirasto)

    Erot energiantarpeessa pienellä ekaluokkalaisella ja isolla ysiluokkalaisella pojalla voivat olla jopa 1300 kcal päivässä.

    2. Koulupäivien pituus

    Kun huomioi energiankulutusten erot ja lisää siihen vielä koulupäivien pituuden, niin on selvää, että yläasteella ruokaa tulisi tarjota enemmän kuin ala-asteella.

    Ala-asteella koulupäivä voi olla muutaman tunnin pituinen, yläasteella koulussa saatetaan olla 8 tuntia. On aikalailla eri asia yrittää jaksaa opiskella kouluruualla vielä pitkälle iltapäivään kuin lähteä melkein heti ruokailun jälkeen kotiin.

    Mahtaako poikien oppimistulosten laskuun olla syynä myös energiavaje koulun viimeisillä tunneilla?

    kouluruoka

    Lapsille tarpeeksi ruokaa

    Ihanteellista olisi, että kaikki oppilaat saisivat ruokaa niin paljon kun haluavat , mutta jos se ei ole mahdollista niin olisi tärkeää tasoittaa ruokamääriä järkevämmin lasten välillä.

    Kyselyiden mukaan eroja toteutuksessa kuntien ja koulujen välillä on olemassa. Olisi tärkeää saada Suomeen tasa-arvoinen kohtelu lapsille eri koulujen välillä.

    Saako sinun teini-ikäisesi tarpeeksi ruokaa koulussa? 

    Lähteet: Terve.fi, Opetushallitus, Ruokavirasto

    -Poikien Äidit toimitus-

     

    Vastaa