• Miesystävän poika mainipuloi ja esittää

    Haluaisin kysyä poikien äideiltä mieltäni vaivaavasta asiasta. Kerron tämän tarinana. Tarinassa keskiössä on miesystävän poika joka manipuloi ja esittää. . *lasten nimet muutettu

    Pekka on ekaluokkalainen lapsi ja Martti on Pekkaa vuoden nuorempi. Pekka on tarinan naisen poika ja Martti hänen miesystävän poika.

    Poikien vanhemmat ovat siis yhdessä.

    Martti on lasten tutustumisesta asti ollut hieman hankala kaveri, koska hänellä ei ole ennen kavereita ollut. Pekka kuitenkin vanhempana ottaa Marttia hyvin huomioon.

    miesystäväni poika

    Martti alkaa kuitenkin hyvin pian tehdä kiusaa. Ärsyttämistä, lällättelyä ja valehtelua. Pekka yrittää olla äidin neuvosta välittämättä. Martin vanhemmat hyväksyvät käytöksen ja vetoavat ikäeroon.

    Isovanhempi sai raivokohtauksen

    Martin isovanhemmat tulivat mukaan kuvioon. Pekka leikkii Martin kanssa. Martti on oppinut uuden tavan. Hän alkaa tekemään tekoitkua, kun hänen isovanhemmat ovat paikalla. Isovanhemmat lähtevät tähän täysin mukaan ja syyttävät Pekkaa vaikka ja mistä. Pekan äiti on varma ettei Pekka ole tehnyt mitään Martille, koska on nähnyt miten Martti on yrittänyt samaa hänelle.

    Tilanteita tulee useampia.

    Pekan äiti päättää jäädä vahtimaan lapsia kokoajaksi, kun ovat ulkona. Pekan äiti on stressaantunut. Äiti komentaa Pekkaa kokoajan ettei vain tule vähääkään mitään mahdollisuuksia Martille tehdä itkuesitystä.

    No sitten se tulee. Martti heittelee pallomeri palloja Pekkaa päin. Pekkaa heittää takaisin. Martti aloittaa hysteerisen tekoitkun. Toinen isovanhemmista rientää taas paikalle salama ja aloittaa “ vooooi vooooi mikä sun nyt tuli” Martti yrittää sanoa jotain, mutta Pekan äiti sanoo tiukasti ettei tässä ole ollut yhtään mitään. Olen tässä seurannut tilannetta alusta loppuun. Isovanhempi päättää kuitenki kierrellen yrittää sanoa, että Pekka keksi huonon leikin. Äiti sanoo, että leikki oli kyllä Martin idea. Pekan äitin mitta on täynnä. Hän yrittää mennä juttelemaan isovanhempien kanssa asiasta.

    Isovanhempi joka ei ole tullut voivottelemaan saa yllättäen totaalisen raivokohtauksen. Hän haukkuu Pekan äidin täysin. Äiti ja Pekka lähtevät.

    Pulkkamäen jälkeen tilanne eskaloitui

    Tämän jälkeen Pekka ja Martti ovat edelleen vaihtelevasti tekemisissä. Pekalla on muitakin kavereita eikä Pekalla ole ikinä mitään ihmeellistä, kuin kivaa leikkiä. Mutta ainakun näkevät Martin kanssa ja ovat hetken kaksin, Martti tulee itku silmässä selittämään miten Pekka taas häntä kiusasi.

    Lapset eivät hetkeen näe.

    Pekka ja Martti menevät vanhempiensa kanssa pulkkamäkeen. Pois lähtiessä Martin isä vetää molempia lapsia pulkassa. Pekan äiti kävelee viimeisenä, kun on liukasta. Yhtäkkiä Martti alkaa huutamaan harmistuneen kuuloisena “älä heitä Pekka mua päin lunta”. Pekan äiti ei oikein ymmärrä. Hän kävelee edelleen Pulkkien takana ja näkee ettei Pekka ole tehnyt yhtään mitään. Martti huutaa vielä muutaman kerran saman. Martin isä ei reagoi. Lopulta Martti alkaa viskoa omasta pulkastaan lunta pois, jotka oli sinne aiemmin itse kerännyt ja nyt itkuisella äänellä huutaa ” oikeesti Pekka lopeta, älä heittele mua päin”. Pekan äiti saa vihdoin suunsa auki ja toruu Marttia. Kertoo myös kuinka ikävästi se on tehty Pekalle ja tommosta ei saa tehdä eikä valehdella. Pekan äiti on edelleen järkyttynyt näkemästään eikä saa oikein sanaa suustaan. Martti vastaa häpeissään vain okei. Kaikki menevät sisälle.

    Pekan äiti on vieläkin ihmeissään mitä oikein näki. Pekan äiti ymmärtää, että Martti on todella paljon tehnyt vastaavia aikuisten manipulointi tilanteita. Pekan äiti huolestuu ja kokee valtavaa pahaa oloa ja miettii miten paljon tätä on ollut.

    Martti unohti Pekan äidin kävelevän heidän takanaan ja siksi esitys ei mennyt läpi, mutta Pekan äiti miettii jos olisi kävellyt myös heidän edellään olisi tilanne näyttänyt uskottavalta. Martti kuitenki viskoi jopa lunta.

    Poikien välit johtivat aikuisten eroon

    Pekan äiti ilmoittaa etteivät Pekka ja äiti halua olla enää missään tekemisissä. Martin isä alkaa puolustelemaan ja syyttämään Pekkaa. Pekka ja äiti eivät ole enää olleet heidän kanssaan missään tekemisissä, mutta asia jäi vaivaamaan.

    Onko joku muu joskus törmännyt vastaavaan käytökseen? Mistä johtuu ja miten on puututtu? Pekan äiti miettii, että Martti on varmasti manipuloinut myös päiväkodissa aikuisia, koska osasi niin hyvin ja uskottavasti näytellä tilanteen. Onko Pekan äidille vinkkejä pitääkö ottaa huomioon jotain?

    Äiti ja Pekka ovat paljon tapahtuneen jälkeen jutteleet asiasta.

    Kommentit

    1. Äiti 74

      Martti tarvitsee pikaisesti apua, Martista on selvästi kasvamassa narsisti. Narsismi on nähtävissä jo varhaislapsuudessa, jos osaa katsoa. Valitettavasti omat vanhemmat eivät yleensä näe ongelmaa, sinä ulkopuolisena näet paremmin. Ensinnäkin isän ja isovanhempien pitää välittömästi muuttaa omaa käytöstään ja lopettaa lapsen mukaan hyppimisen ja hakea lapselle apua. Tilanne voi olla vielä jotenkin pelastettavissa. Mutta sinä et voi tehdä mitään muuta, kun pelastaa oman lapsesi. Teit ihan oikein, kun päätit tehdä stopin.

    Vastaa