Lomamajoitus: Kaupallinen yhteistyö Interhome
Mä en ole varmasti ainoa joka on lapsuudessa matkustanut lähinnä vain pakettimatkoilla. Nyt taas en oikeestaan matkusta niillä enää ollenkaan. Musta on paljon monipuolisempaa ja edullisempaa rakentaa matka itse.
Rakentamalla loman itse saa lentoja ja junia välillä tosi edullisesti ja majoituksia niin ikään voi löytää tosi huokeaan hintaan. Majoitusten suhteen valikoima on myös paljon suurempi.
Rippimatkalle perheen kanssa
Meillä on tapana (tämä lähti jo omasta lapsuudenperheestäni) antaa lapsille rippilahjaksi matka. Reissuun lähdetään perheen kanssa. Rippilapsi saa olla mukana päättämässä kohdetta ja mukaan hän saa ottaa ystävän. Esikoisen rippimatkalla olimme Kreetalla.
Nyt on sitten toisen rippikoulaisen vuoro joten matkaa jo suunnitellaan. Alunperin mietimme josko jo nyt syksynä olisimme lähteneet reissuun ja katselinkin Interhomelta kämppiä Ranskan Nizzan läheisyydestä. Siellä oli aivan ihania huviloita joihin meidänkin iso perhe olisi hyvin mahtunut. Joihinkin olisi mahtunut myös ystäväperheitä meidän lisäksi.
Päädyimme nyt kuitenkin epävakaan taloustilanteen vuoksi siihen, että siirrämme tätä rippimatkaa hieman vielä eteenpäin. Rippijuhliin menee kuitenkin iso siivu rahaa ja näiden hurjien hintojen kanssa on suurperheellisenä koko ajan vähän tiukkaa. Voitte kuvitella paljonko meidän kokoinen perhe tarvitsee rahaa jo pelkästään matkoihin päästäkseen perille kohteeseen ja takaisin.
Sisarusten kanssa Italian viinitiloille
Matkakuume vaivasi joten päätin lähteä sisarusteni kanssa kuitenkin Italiaan viinitiloja ihastelemaan ensi syksynä. Valitsimme majoituksen tietysti Interhomen kautta. Milanoon oli edullisinta matkustaa joten sen läheisyys valikoitui meidän kohteeksemme.
Tällaisen aikuisten reissun saa järkättyä todella edullisesti kun majoitusta on maksamassa useampi ihminen ja jos matkat ostaa ajoissa, niin perille pääsee myös edullisemmin. Interhomella on hyviä aikaisen varaajan (Early Bird) -alennuksia.
Interhome auttaa löytämään unelmalomasi
Interhomen kautta on helppoa löytää omalle reissuseuralleen majoitus monesta eri maasta.
Suomessa Interhome on palvellut asiakkaita jo yli 25 vuotta ja majoituksen varaaminen Interhomen kautta on vaivatonta sekä turvallista. Jokainen loma-asunto on tarkastettu ennen asiakkaan saapumista.
Lomahuoneistossa lomailu on yksityisempää kuin hotelleissa. Se onkin yksi syy miksi majoituksen varaaminen Interhomelta on minun ja monen muunkin makuun. Kannattaa tutustua!