• You are currently viewing 3 helppoa askelta kohti tyytyväistä elämää

    3 helppoa askelta kohti tyytyväistä elämää

    Suomi on jälleen valittu maailman onnellisimmaksi maaksi (World Happiness Report). Voitto on herättänyt Suomen kansalaisissa huvitusta ja ihmetystä, todennäköisesti siksi, että suomalaiset eivät vaikuta kovinkaan tyytyväisiltä elämäänsä. Valintaa ei tehty kuitenkaan tyytyväistä elämää elävien kansalaisten perustella, vaan valinta on tehty hyvinvointivaltion vaatimusten onnistumisen perusteella.

    Ovatko suomalaiset oikeasti onnellisia eli tyytyväisiä elämäänsä? Kyselymme perusteella äideistä 35% kokee itsensä onnelliseksi ja 60% koki itsensä onnelliseksi ajoittain ja ajoittain ei. Tämä tarkoittaa, että 95% äideistä on vähintään ajoittain onnellinen.

    Fakta onkin, että kukaan ihminen ei ole onnellinen koko ajan. Onnellisuus on hetkittäinen tunne mikä tulee ja menee. Sen jatkuva tavoittelu voi jopa syödä tyytyväisyyttä. Tyytyväisyys puolestaan on asia mitä voi opetella ja minkä olemassaoloa voi kehittää.

    3 askelta tyytyväisyyteen

    Askel 1 -Kiitollisuus

    Ensimmäinen ja tärkein asia on kiitollisuus. Jokaisella ihmisellä Suomessa on aihetta kiitollisuuteen. Kiitollisuuden kokemusta voi lisätä siellä, että tietoisesti miettii asioista joista on kiitollinen.

    Voit valita esimerkiksi 5 asiaa joista olet kiitollinen ja ja päättää viikon ajan miettiä niitä päivittäin ja kokea niistä kiitollisuutta. Jos sinusta tuntuu, että et keksi mistä voisit olla kiitollinen, niin voit aloittaa siitä, että olet hengissä. Voit jatkaa siihen, että olet vapaa, saat sanoa mitä haluat ja ajatella mitä haluat. Sinulla on katto pään päällä ja saat jotain syötävää päivittäin.

    Kiiitollisuuden aiheita löytyy jokaisen meidän arjesta paljonkin, mutta ne voivat olla jokaiselle hyvin eri asioita. Kun kiitollisuutta harjoittelee, oppii jokaisesta päivästä löytämään paljonkin asioita joista voi olla kiitollinen.

    Lue myös: Haluaisitko lomalle, mutta rahat eivät riitä? Lue tämä!

    Askel 2 -Arvot

    Jokaisella ihmisellä on omat arvonsa ja omien arvojensa vastainen elämä syö pahasti tyytyväisyyttä. Oletko miettinyt elätkö arvojasi vastaavaa elämää? Vai joudutko tekemään elämässäsi asioista jotka sotivat arvojasi vastaan?

    Jos et vielä tunnista omia arvojasi, niin pohdi mikä elämässä on sinulle tärkeää? Jos saisit kuulla, että elät enää vain vuoden, mitä tekisit? Tai jos miettisit itseäsi vanhana keinutuolissa, niin mitä asioita mennessä elämässäsi arvostaisit? Arvot ovat tavallaan hierarkkinen järjestelmä jossa jokainen laittaa itselleen tärkeimmät asiat arvoasteikolla järjestykseen.

    Kun tunnistat arvosi on aika elää niiden mukaista elämää. Jos huomaat, että arvoissa korkealle nousee perhe, niin miksi tekisit töitä aamusta iltaan ja illasta aamuun? Jos arvoissasi korkealla nousee oma hyvinvointisi, niin miksi laiminlöisit sitä istumalla sohvalla koko päivän vaikka voisit lähteä vaikka heti lenkille?

    Askel 3 -Hetkessä eläminen

    Elämässä on hyvä olla tavoitteita ja haaveita, mutta ne eivät voi määrittää koko elämääsi. Tavoitteet antavat boostia toimintaan ja pitävät vireänä, mutta ne vievät herkästi sinut onnellisuuden jahtaamisen kehään. Ole siis varovainen sen suhteen kuinka ison roolin tavoitteet ja haaveet saavat elämässäsi ja on hyvä aina miettiä myös plan B.

    Jatkuvan tavoittelun sijaan voisitkin pysähtyä olemaan tyytväinen juuri tähän päivään. Tässä päivässä on paljon hyvää. Tavoitteet voivat kulkea rinnallasi sopusointuisesti, mutta eivät määrittää koko olotilaasi. Tänään on oikein hyvä hetki olla tyytyväinen ja jopa onnellinen, et tarvitse siihen tavoitettasi etkä haaveitasi.

    -Poikien Äidit toimitus-

    Vastaa