Kirjoitan tämän äitinä, jonka elämä pysähtyi yhtenä tavallisena syyspäivänä kun sain puhelun poikani mopokolarista. Poikani joutui kolariin ja sai pysyviä vammoja päähänsä. Ei siksi, että hän olisi ajanut holtittomasti tai ollut humalassa, vaan siksi, että hänen kypäränsä ei ollut kunnolla kiinni. Remmi roikkui auki.
Tästä on nyt jo vuosia, mutta mustan sen. kuin eilisen päivän.
Poikani oli iloinen, ystävällinen ja vauhdista pitävä nuori, kuten monet teini-ikäiset ovat. Mopon kanssa liikkuminen toi hänelle vapautta ja omaa tilaa, ja me vanhemmatkin iloitsimme hänen itsenäistymisestään.
Puhuimme pojalle usein liikenneturvallisuudesta, kypärästä, vauhdista. Onnettomuuspäivänä hänellä oli kypärä päässä mutta ei kunnolla kiinni. Meille ei tullut mieleemmekään mainita siitä erikseen.
Kypärä ei pysynyt onnettomuudessa pojan päässä ja siksi kirjoitan nyt tätä teille, erityisesti teille äideille ja isille, joilla on teini-ikäisiä kotona.
Puhukaa nuorillenne, että kypärän päässä pitämisen lisäksi on ensiaroisen tärkeää, että se on kiinni!
Me emme voi olla aina vieressä, kun he lähtevät ovesta. Mutta meidän pitää jaksaa muistuttaa, jankuttaa ja vaatia. Kypärä päässä ei riitä, sen on oltava kiinni ja sopivan tiukalla.
Monet nuoret ajattelevat, että “ei mulle käy mitään” tai että remmin kiristäminen on “turhaa säätöä”. Mutta me tiedämme paremmin. Me tiedämme, miten ohut se raja voi olla elämän ja kuoleman välillä.
Meidän poika sai onnettomuudessa pysyvän vamman päähänsä. Hän voi nykyään paremmin, mutta vammat kulkevat mukana läpi hänen elämänsä ja vaikuttavat asioihin aina.
En toivo tätä samaa kohtaloa kenellekään toiselle! Pidetään huolta nuoristamme. Puhutaan. Vaaditaan. Rakastetaan niin paljon, että uskalletaan olla tiukkoja ja muistetaan kertoa myös ne yksinkertaisimmatkin ohjeet, ihan vaan varmuuden vuoksi.
-Anonyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voi lähettää yhteys sivun alalaidasta. Julkaisemme ne nimettömänä.