Rahamama on anonyymi nimimerkki äidille, jonka elämässä on ollut pitkät velkavuodet. Tänään hän elää vauva-arkea vanhempainvapaalla, tekee pienimuotoisesti digimarkkinointia ja some-sisältöjä, ja maksaa velat pois velkajärjestelyn kautta. Tie tähän pisteeseen ei ole ollut suora, eikä helppo.
Lapsuudessa raha oli Rahamamalle asia, josta ei juuri puhuttu. Laskut maksettiin, ja arki pyöri, mutta taloudenhallintaa tai säästämistä ei opetettu. Nuorena aikuisena velka tuntui luonnolliselta osalta elämää. omakotitalo ja oma yritys olivat unelmia, joita kohti mentiin lainarahalla. Niin kauan kuin terveys ja työkyky olivat kunnossa, talous pysyi pinnalla.
Kun terveys petti, niin kaikki muuttui
Velkaantuminen ei tullut yhdestä isosta virheestä, vaan pitkänä liukumana. Kaikki muuttui, kun terveys petti. Fyysiset ongelmat pakottivat lopettamaan yritystoiminnan. Kun yritys jouduttiin lopettamaan ei siihen tehdyt hankinnat enää olleetkaan sijoitus, vaan pelkkiä velkoja.
Tulot romahtivat, mutta velat jäivät. Yrityslainat, omakotitalo ja arjen kulut muodostivat yhtälön, jota ei enää voinut ratkaista. Rahamama yritti sinnitellä: vuokrasi talon, lähti ulkomaille töihin ja haki uusia ratkaisuja. Lopulta velkakuorma kasvoi hallitsemattomaksi.
Todellinen kriisi iski, kun vuokralainen lakkasi maksamasta vuokraa ja talo jouduttiin hakemaan häädön kautta takaisin. Näky oli lohduton: koti oli käytännössä raunio, eikä vakuutus korvannut vahinkoja.
Silloin oli Rahamaman pakko katsoa totuutta silmiin. Vaihtoehdot olivat ottaa lisää velkaa tai päästää talolaina, muut lainat ja vanhat yritysvelat kaatumaan. Siinä Rahamama ymmärsi, että ongelma ei ole enää ”vähän tiukka talous”, vaan täysi kriisi.
Häpeä veloista kulki mukana
Ulosoton vuodet toivat mukanaan häpeää, pelkoa ja jatkuvaa väsymystä. Samalla ne toivat myös rutiinin, tietyn summan tiesi lähtevän tuloista, vaikka käteen jäävä osuus oli usein tuskallisen pieni. Vuonna 2019 tuli ensimmäinen maksuhäiriömerkintä, ja lopulta velkaneuvojan kautta avautui mahdollisuus velkajärjestelyyn.
Vuonna 2024 Rahamama sai päätöksen velkajärjestelystä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tulevaisuudessa oli selkeä päätepiste. Pian tämän jälkeen hän sai tietää olevansa raskaana. Velkajärjestely ja vauva muuttivat suhteen rahaan pysyvästi. Arki koostuu nyt perusasioista, ilmaisista iloista ja rehellisyydestä.
”Tuntui, että jokin henkinen lukko aukesi – että nyt uskallan ajatella tulevaisuutta muutenkin kuin velkojen kautta.” -hän muistelee.
Vertaistukea muille samassa tilanteessa oleville
Rahamama puhuu veloista avoimesti anonyymilla Instagram-tilillään @rahamama_ Hän haluaa murtaa velkaan liittyvää häpeää ja muistuttaa, että velka ei ole identiteetti. Velkajärjestely päättyy huhtikuussa 2027. Se on päivä, joka on merkitty kalenteriin punaisella. Sen jälkeen alkaa elämä ilman velkavuorta.
Rahamaman tarina on muistutus siitä, että velkaantuminen ei synny tyhjiössä. Sen taustalla on usein sairautta, huonoa tuuria ja puuttuvaa tukea. Mutta siinä on myös toivoa, vaikka tie ulos tuntuisi pitkältä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa

