Mitäs sitten tapahtuu kun kaikki lapset on poikia? Mikä siinä on mahtavaa?
Kaikki lapset on poikia
- Yhteiset leikit ja mielenkiinnonkohteet. Toki jokainen poika on oma persoonansa, eikä täysin samanlaiset jutut kiinnosta kaikkia, mutta noin suurpiirteisesti kuitenkin mielenkiinnonkohteet ja leikit osuvat myös isompina yksiin. Se helpottaa tietysti perheen arkea, kun lapsilla/teineillä on yhteiset leikit ja touhut. Esimerkiksi perheen lomamatkoille ei tarvitse raahata kavereita mukaan, kun kaverit löytyvät omasta perheestä.
- Vaatteiden ja harrastusvälineiden kierrätys. Erityisesti vauvanvaatteet voi kierrättää, vaikka kuinka monta kertaa. Leikki-ikäisen pojan vaatteet, eivät valitettavasti kestä enää kovinkaan todennäköisesti seuraavalle, mutta esimerkiksi harrastusvälineet ja vaatteet siirtyvät kätevästi. Siinä säästää puhdasta rahaa.
- Sukupuoli ei määrittele lapsen roolia perheessä. Kun kaikki lapset ovat samaa sukupuolta, on helpompaa päästää jokaisen oma luonne ja persoona valloilleen. Lapsille ei aseteta rajoja ”poikien juttuihin” ja ”tyttöjen juttuihin”. Lempivärit, lelut ja vanhempien kanssa vietetty laatuaika, ei ole sukupuolisidonnaista, vaan liittyvät enemmänkin persooniin. Ei ole tyttöjen hetkiä tai miesten iltoja, on vain aikuiset ja lapset.
- Yhteiset kaverit. Erityisesti jos pojat ovat suht saman ikäisiä, on heidän kaveripiirinsäkin todennäköisesti pitkälle yhteinen. Onhan se hauskaa, kun lapset/nuoret kokoontuvat isolla porukalla samaan paikkaan viettämään aikaansa.
- Vaatteiden ostaminen Pienenä käy jollain lempihahmon kuvalla varustetut vaatteet ja myöhemmin, mitä vain päälle sopivaa. Pojat pukevat päälleen sen, mitä heille ostaa. Kovin helppoa. Vasta teininä osa pojista alkaa näyttämään kiinnostusta tiettyihin vaatteisiin. Silloinkin ne suosikit voi olla päällä joka päivä, ei tarvitse ostaa isoa kasaa vaatteita.
- Söpöily. Mikään ei ole söpömpää, kuin samanlaisiin vaatteisiin puetut veljekset.
- Keskustelut seksuaalisuudesta ja kehityksestä voi hoitaa isi. Äidin ei tarvitse opettaa ja jutella aiheesta kasvavalle nuorelle. Voi ulkoistaa homman isälle. Toki halutessaan sen voi hoitaa itsekin, pojat kyllä puhuvat äidillekin.
- Helpompi teini-ikä. Niin ne vanhemmat ja viisaammaat ainakin väittävät, että poikien kanssa pääsee vähemmällä teini-iässä. Ja tässäkin asiassa, mahdolliset taistelut voi ulkoistaa isälle.
- Rauhalliset kylpylähetket. Kun on sen pitkän pikkulapsiajan istunut siellä naisten saunassa lasten kanssa, niin on ihan huippua saada pieni hengähdystauko ennen lapsenlapsia ja nauttia saunomisesta ihan rauhassa itsekseen. Pojat kun siirtyvät kaikki kouluiässä viimeistään isän riesaksi.
- Perheen ainoa nainen. Jotain selittämätömän maagista siinä on, kun on perheen ainoa nainen. Ei sitä osaa selittää, se pitää kokea.