You are currently viewing Piknik poikien kanssa

Piknik poikien kanssa

Testaajat: Oscar 8v ja Ollie 4v

lähikuva herkuista

Kaupallinen yhteistyö Picadeli

Yksi suosituimmista ohjelmanumeroista on Poikien testiryhmän mielestä kesäisin piknik ulkona. Ihan mahtavaa, miten vähäiseen pojat ovatkaan tyytyväisiä. Luommeko me aikuiset itsellemme paineet kesäloman sisällöstä? Usean lapsen perheessä jo pelkkä huvipuisto-reissu tekee suuren loven lompakkoon. Olisi  hienoa, jos lapset voisi viedä useampaan paikkaan kesässä, mutta se on sula mahdottomuus rahallisesti. Piknik on kuitenkin ilmainen, tosin muodostuu siitäkin kustannuksia esimerkiksi eväiden muodossa. Silti se tulee kuitenkin halvemmaksi kuin muut reissut.  Onneksi edullista ja ilmaistakin tekemistä riittää kesäisin.

Herkut
Poikien äitien piknikillä Picadelin salaattien lisäksi mukana oli myös karjalanpiirakoita, herneitä, mansikoita ja patonkia. Juotavana tällä kertaa pillimehua.

Poikien äitien piknik

Järjestimme kesäkuun lopulla Poikien äitien piknikin Kaivopuistossa Helsingissä. Tuulinen ja hieman viileä sää verotti osallistujamäärää, vaikka aurinko paistelikin. Kaivopuistossa valmisteltiin samaan aikaan Pride-tapahtumaa ja sitä oli hauska seurailla eväiden syönnin lomassa. Musiikistakin saimme nauttia, kun esiintyjät tekivät soundcheckiä. Paikalla ollut testiryhmä oli kuitenkin tuttuun tapaan enemmän innoissaan eväskorista, mitä herkkuja sieltä taas löytyisikään. Piknikin sponsoroi Picadeli, jonka salaatit haimme mukaamme ennen piknikin alkua. Picadelin salaatteja löytyy useista eri myymälöistä ympäri Suomen. Valikoima on loistava, salaatin voi koostaa oman makunsa mukaan useasta eri vaihtoehdosta. Jokaiselle löytyy jotakin. Salaatit ovat edullisia, lisukkeeksi voi lisätä arvokkaitakin aineksia, kuten äyriäisiä ja kalaa.

Jonna ja Sanna
Priden soundcheckin aikana hiukan laulattikin ja Jonna tietenkin kuvasi tilanteen 🙂

Vinkkejä piknikille

Piknikin voi pitää lähestulkoon missä vain. Rannalla, puistossa, niityllä, jalkapallokentän laidalla, vain mielikuvitus on rajana. Poikien mielestä parasta on mennä rannalle ja ottaa sinne piknik-eväät mukaan. Vedessä pulikoimisen ja riehumisen jälkeen on yleensä kiljuva nälkä ja erittäin terveelliset eväät uppoavat kuin vettä vain nälkäisiin suihin. Mukana on usein porkkana- ja kurkkutikkuja, kirsikkatomaatteja, hedelmiä pilkottuina, varsinkin vesimeloni ja ananas ovat suosikkeja kesäisin. Myös marjat ovat loistavia, kuten mansikat, pensasmustikat ja vadelmat. Jos haluaa oikein hifistellä, voi lapsille tehdä hedelmä ja marjavartaita tai pieniin coktail-tikkuihin juusto- ja vihanneslajitelmia. Kaikenlaiset pienet kuivat hampaissa raksuvat ovat myös helppoja ja käteviä mukana, kuten pähkinät, murot, välipalakeksit, kauralastut ja ruissipsit. Myös kerrosleivät leivinpaperiin käärittyinä maistuvat pojille. Kerrosleipien väliin voi ujuttaa salaattia ja vihanneksia viekkaana äitinä hiukan enemmänkin.

Ollie ja salaatti

Toki piknikillä täytyy välillä herkutellakin, tuolloin testiryhmän mukaan lähtee erilaisia keksejä, karkkeja, suklaata ja itseleivottuja herkkuja. Kerran mukana oli jopa juustokakkua. Kertakäyttöastiat ovat toki helppoja piknikillä, mutta jos tarvitsee aterimia, ne voi hyvin ottaa kotoa mukaan eikä käyttää muovisia. Aikuisilla on usein mukana kahvia termarissa, lapsille joskus kaakaota. Pillimehut ovat kätevät, mutta turhan roskan välttämiseksi, otamme usein juotavaa mukaan omissa juomapulloissa.

Iloinen mieli kaikille ja puhelimet pois. Eväsretkellä on mukava jutustella yhdessä ja usein isommatkin lapset innostuvat kertomaan kaikenlaista. Eväiden syönnin lomassa voi olla vaikka rikkinäistä puhelinta, pelata pelikorteilla tai varata kynät ja paperia mukaan ja pelata ristinollaa. Eväiden jälkeen on hauska kirmailla pitkin puistoa ja olla vaikka hippaa, peiliä tai väriä. Testiryhmä tykkää myös pelata petankia ja mölkkyä puistossa. Lopuksi korjataan kaikki roskat, että eväsalue jää siistiksi. Testiryhmä toivottaa mukavia eväsretkiä kaikille!

 

 

Lisää Poikien testiryhmän testauksia

Vastaa