Lohja lapsiperheille. Kaupallinen yhteistyö Visit Lohja
Nyt on rehellisesti sanottava, että kun Lohja kutsui meidät tutustumaan Lohjaan lapsiperheiden näkökulmasta, niin en osannut kuvitellakaan kuinka paljon hauskaa tekemistä Lohjalta pojille ja äideille löytyy. Vielä enemmän hämmästyin niistä upeista maisemista ja nähtävyyksistä joita kohtasimme.
Lohjalla on tullut käytyä aikaisemmin lähinnä lyhyillä pysähdyksillä, esimerkiksi tankkaamassa, Kisakallion urheiluopistossa tai Sariannan kanssa palaverissa. Siinä kaikki, tähän asti.
Nyt löysimme Lohjalta kaiken tarpeellisen ja enemmänkin viihdyttävälle perhelomalle. Matkaan lähdin kolmen poikani, sekä parhaan ystäväni ja hänen poikansa eli kummipoikani kanssa. Meitä oli siis kaksi äitiä ja neljä poikaa.
Lohjasta erityisesti mieleen jäi äärimmäisen ystävällinen asiakaspalvelu ja sellainen yhteen hiileen puhaltaminen. Jokainen paikallinen yrittäjä tuki toistaan ja kehui toistensa palveluita, vaikka olisivatkin tarjonneet samoja palveluita. Todella ihailtavaa ja se antoi Lohjasta ja lohjalaisista todella lämpimän kuvan. Me Poikien Äidit annamme Lohjalle tittelin: Suomen ystävällisin kaupunki.
Mutta mitä kaikkea me koimme? Tässä postauksessa tärppejä Lohjalta, erityisesti lapsiperheille.

Jännitystä ja kokemuksia Lohjalla
Sotamuseo missä saa koskea
Kun on poikien kanssa matkassa, niin pelkkä maisemien ihastelu ja rannalla istuskelu eivät riitä. Pitää olla jotain tekemistä ja mitä jännittävämpää, sen parempi. Reissun suuri yllättäjä oli Kaarteen Sotamuseo, mikä kertoo Suomen sodista vähän erilaisella tavalla kuin museot yleensä. Museossa oli monta erikoista piirrettä, mitkä teki siitä erityisesti lapsille todella kiinnostavan. Sotamuseota suosittelemme kouluikäisille ja sitä vanhemmille. Joku erityisen kiinnostunut pienempikin saattaa jaksaa koko kierroksen.
- Ensinnäkin museossa sai koskea. Aivan mielettömän merkittävä juttu pojille päästä pitämään oikeaa sodassa käytettyä kivääriä kädessään ja muita sodan aikaisia esineitä.
- Toisekseen museon ohjattu kierros oli loistava opetustuokio lapsille. Opas, museon perustanut Kalervo Kaarre kertoi sodan yksityiskohdista ja käänteistä pojille (ja äideille) erityisen kiinnostavalla tavalla. Opin minäkin enemmän kuin historiantunneilla koulussa ikinä.
- Kolmantena museoon lisätyt erilaiset kokemukset, kuten hälyytyksessä pommisuojaan piiloutuminen, korsussa kuorsaava sotilas, sekä kirjeet rintamalta, toivat museokierrokselle ihan erilaisen tunnelman.
Sotamuseon kanssa samalla pihalla sijaitsee myös Mosaiikkigalleria, Tsasouna (ortodoksinen rukoushuone), sekä upea kesäpuutarha. Aikaa alueella saa kulutettua mukavasti useita tunteja. Me kiipesimme myös pihalla sijaitseville kallioille ja sieltä avautui meille todella upea maisema.




Pois tieltä -rallikyydistys
Ei varmaan yllätä, että osan pojista lemppari juttu Lohjalla oli rallikyyditys. Pääsimme kokemaan aidon ralliauton kyydit Pois Tieltä yrityksen järjestämänä. Homma jännitti aluksi vähän kaikkia, mutta kun kyydissä oli kerran istunut, niin sinne olisi halunnut yhä uudestaan. On käsittämätöntä, että miten ammattilainen pystyy käsittelemään autoa niin taitavasti ja miten äkkiä siihen alkaa kyydissä olevana luottamaan.
Meillä ensimmäinen testaaja oli Oscar 10 vuotta ja hän oli aivan valkoinen kun istui ralliauton kyytiin ensimmäisen kerran. Ajelun jälkeen Oscar oli super innoissaan menossa heti uudestaan. Minäkin menin kyytiin, vaikka meinasin perua. Ajattelin, että huudan koko matkan. Mutta kyydissä olikin varsin mukavaa, vaikka aika jännittävää.
Pois Tieltä tarjoaa myös mahdollisuutta ajaa ralliautoa itse ja Offroad safareita. Onpa siellä kuulemma nuorten poikien synttäreitäkin järkätty, ei hullumpi idea. Ralliautolla pääsee ajamaan alaikäinenkin, koska ajo tapahtuu suljetulla alueella.
Lue myös: Kulttuurituottajaksi vaikka väkisin

Maastopyöräily lohjanharjulla
Lohjalla on hauskan muotoinen maasto. Itse kaupungin keskusta on Lohjanjärven ja Lohjanharjun välissä. Lohjanharju on Salpausselän läntinen osa, joten se on muodostunut jääkauden päättyessä 10 000 vuotta sitten. Lohjanharjulle päädyimme EKEventin Elina Kaukojärven järjestämän maastopyöräilyretken ansioista. Reittioppaaksi saimme lisäksi Lohja Trailsin Manu Heikuran. Meidän Ollie on niin pieni ikäisekseen, että hänen kokoiselle hyvän maastopyörän hankkiminen oli vähän haasteellista. Lasten maastopyörät saatiin lainaan kuitenkin CrossfitLohjalta.
Me kokeiltiin poikien kanssa maastopyöräilyä viimeksi Ylläksellä, ystäväni ja poikansa ovat maastopyöräilleet enemmän. Päästiin kokeilemaan astetta hurjempaa mäkeäkin, vieläkin puntti tutisee. Harjun maisemat ovat upeita ja sinne kannattaa lähteä vaikka patikoimaan lasten kanssa. Ottakaa eväät mukaan ja pistäkää viltti johonkin upealle paikalle, niitä kyllä löytyy. Me pysähdyimme evästämään ison siirtolohkareen äärelle, retkieväät meille tarjosi Juhlaserviisi.
Ajoimme Neitsytlinnankukkulalle, sekä upealla näköalatasanteelle mistä näkyi pitkälle Lohjanjärvelle. Tällä viikolla Lohjalla ajetaan kuulemma Lohjanjärven ympäripyöräilyt omatoimisesti. Se vaikutti mielenkiintoielta lenkiltä lähteä ajamaan. Maisemat olisivat ainakin vailla vertaansa.

Luontoa ja nähtävyyksiä Lohjalla
Ponttooniveneajelu Lohjanjärvellä
Reissumme luksushetki oli ajelu pontooniveneellä Lohjanjärvellä. Sääkin oli kohdillaan ja saatiin nauttia upeista maisemista auringon lämmittäessä. Ponttoonivene ajelun meille järjesti Fun4rent. Oli aika upeaa nähdä rannan kalliot vedestä käsin, tunnelma oli kuin saaristossa. Ponttonivene starttasi Lohjan keskustan Aurlahden rannasta ja kiersimme pienen lenkin pitkin Lohjanjärveä, näimme “merihirviön” ja aivan mielettömiä rantahuviloita. Poikia kiinnosti erityisesti vedessä kelluva kenkä, josta jäi tosin epäselväksi oliko se edes kenkä.
Suuri kiitos Rikulle turvallisesta kyydityksestä.
Fun4rentin kautta saa paljon muutakin aktiviteettia lomallensa, kuten sup-lautoja, polkuveneitä, Kelluvia mattoja, vesijettejä ja paljon muuta. Kannattaa kurkata valikoima heidän nettisivuiltaan. Aika hauskoja ideoita myös esimerkiksi kesällä järjestettäviin syntymäpäiviin.
Lue myös: Äidin pitää pystyä olemaan SE ärsyttävä äiti
Suomen kaunein puu
En ole mikään uskonnollinen ihminen, mutta kun eteeni avautui iso 12 metriä korkea Paavolan tammi, niin jotain kovin sielullista siinä hetkessä oli. Suomalaisen kansanperinteen mukaan pyhyys löytyy metsästä, ehkä pääsimme sen pyhyyden äärelle? Mene ja tiedä, jotain maagista siinä hetkessä kuitenkin oli.
Paavolantammen historiaa meille avasi Virve Haahti, joka tarjoaa opas-ja matkanjohtajapalveluja Lohjalla ja muuallakin. Tammivanhuksen tarkkaa ikää ei Virve tai kukaan muukaan voi kertoa, mutta sen arvellaan olevan 300-400 vuotta vanha. Tammen oksilla oli valtavat sammalkavustot ja jokainen oksa oli yhtä paksu kuin normaalisti puun varsi. Puun juuret olivat valtavat, niiden päälle ei kuitenkaan saa mennä seisomaan, sillä puu on kärsinyt turistien jatkuvasta tallomisesta. Tammen ympärille oli rakennettu kulkureitti, mitä pitkin Tammea pääsi katsomaan ihan vierestäkin.
Koska puussa ei voi kiipeillä tai roikkua ja se on vain ihailua varten, niin Paavolan tammen luona vierailu ei ehkä jaksa innostaa pienempiä aktiivisia lapsia pitkään. Vierailu on kuitenkin ilmaista, joten sen voi yhdistää kivaan luontokävelyyn perheen kesken ja jatkaa sitten matkaa eteenpäin. Me nautimme retkieväät upean tammen äärellä, pojat leikkivät hetken metsässä sotaa ja matka jatkui. Varustaudu tälle reissulle kumisaappailla, sillä ainakin nyt alkukesästä reitti tammelle oli melkoista kuravelliä.
Torholan luolan jännittävä seikkailu
Torholan luola on toinen mainio ja ilmainen retkipaikka Lohjalla. Torholan luola on Suomen pisin kuljettavissa oleva karstiluola, eli veden kalkkikiveen syövyttämä luola. Pituutta sillä on kaikkiaan 32 metriä ja korkeusero suuaukon ja alimman pisteen välillä on 12 metriä. Luolaan pääsee kokonaan sisälle, mutta pitää muistaa, että jos sinne menee, niin jonkun ulkopuolella tulee tietää siitä. Me kävimme oikeastaan vain luolan suulla, sillä sisälle meneminen vaatisi alussa jonkinasteista ryömimistä ja se ei oikein houkuttanut.
Meillä kävi tuuri, kun saimme oppaaksemme Riitta Laineen, jolla oli ilmiömäistä tietoa paikallisista kasveista. Näimme pähkinäpuita ja keltavuokkoja. Ihmettelimme lituskaa puuta ja kuuntelimme suloisen puron pulputusta. Torholassa on lapsille sopivan pituinen luontopolku luonnonsuojelualueella, joten kasvusto oli rikasta katseltavaa. Mukaan viltti ja eväät, niin retkestä saa entistäkin ikimuistoisemman.
Elämyskaivos mikä jokaisen pitäisi nähdä
Oletko ikinä käynyt 1oo metriä syvällä, maan alla? Tytyrin elämyskaivoksessa se on mahdollista, eikä kyseessä ole pelkkä kaivoksen katselu, vaan sinne on järjestetty vierailijoille todella kiva opastettu kierros. Tämä paikka oli poikien mieleen todella paljon ja Ollie onkin nyt vakuuttunut, että hänestä tulee isona kaivosmies. Tämä yllätti äidin täysin, sillä samainen poika aluksi arasteli kaivoksiin tulemista.
Kavoksissa oli paljon nähtävää ja opittavaa. Jo pelkästään kaivoksen hurjan nopeasti liikkuva hissi oli yksi elämys. Oppaanamme toimi Keimo Valkonen, joka jaksoi hienosti lapsille sopivalla tavalla kertoa kaivoksesta kiinnostavaa tietoa. Pojat oppivat mihin kaikkeen kalkkia käytetään, he saivat itsekin louhia kalkkia, etsiä jalokiviä, kokeilla vanhoja työkoneita, tutustua oikeaan louhintakaivokseen ja vaikka mitä. Näimme myös upeita nykytaide-esityksiä, sekä aika upean juhlatilan maan alla.
Kaivoksille mentäessä kannattaa varautua lämpimillä vaatteilla. Me menimme sinne pelkillä huppareilla ja lopussa vähän tuli vilu. Kevyt takki on hyvä olla mukana. Kaivosten lämpötila on sama, oli vuodenaika mikä tahansa. Kaivoskierros sopii aikalailla kaiken ikäisille, ehkä kuitenkin lapsien olisi hyvä olla jo sen ikäisiä, että jaksavat kävellä hyvin.
Nautintoja ja majoitusta Lohjalla
Lohja Spa & Resort sopii koko perheen lomanviettoon
Jos lähdette Lohjalle useammaksi yöksi, niin suosittelemme yöpymään Lohja Spaa & Resortissa. Oikeastaan perheen kanssa siellä voi viettää hyvin vaikka koko loman. Alue on todella iso ja se sijaitsee rannalla, joten kesällä tekemistä riittää. Voi lähteä retkelle metsään, pyöräilemään tai kokeilla vaikkapa vesiurheilua. Voit nauttia ajastasi tunnelmallisessa ja modernissa kylpylässä tai nauttia aamukahvin avaralla ulkoterassilla. Alueella on myös iso kenttä maaleineen, joten pallo kannattaa ottaa lapsille mukaan.
Matkaa Helsingistä Lohja Spaahan on noin 85 kilometriä. Mikäli haluat liikkua Lohjan keskustaan, on sinulla melkein kätevintä olla auto käytössäsi. Lohja Span lähellä sijaitsee Fiskarsin ruukki ja Mustion Linna, molempiin on noin 17 kilometriä.
Meidän visiitti Lohja Spa & Resorttiin oli melko lyhyt, olimme siellä vain yhden yön ja upeat maisemat jäivät tarkemmin kokematta. Rannalle emme ehtineet, mutta järvi näkyi suoraan majoituksemme ikkunoista. Me majoituimme kahdessa huoneistossa, joissa oli kätevästi väliovi ja huoneet sai yhdistettyä. Sopii isommallekin perheelle.
Kävimme vierailullamme upeassa kylpylässä, mikä todella yllätti positiivisesti. Kylpylä ei ollut mikään iso, mutta se oli moderni ja monipuolinen. Meidän pojat saivat siellä mainisoti kulumaan 1,5 tuntia ja olisivat varmasti viihtyneet kauemminkin. Kylpylässä oli leikitelty kekseliäästi erilaisialla valoilla ja kylmä/kuuma altailla. Erityisesti hauskat suihkut viihdyttivät poikia, niistä sai sadevettä, putousvettä ja sumua. Kylpylässä oli monipuolisesti erilaisia saunoja ja meidän äitien makuun oli erityisesti suolasauna, jossa saimme kuoria ihon suolalla. Iho tuntui sen jälkeen todella pehmeältä.
Gasthaus Lohja on paikallinen perheyritys
Jos kaipaat keskeiseltä sijainnilta majoitusta, niin Gasthaus Lohja on siihen mitä mainioin vaihtoehto. Hotelli on lämminhenkinen ja kaunis majoitusvaihtoehto, ihan kävelymatkan päässä keskustasta. Läheltä löytyy myös uimaranta ja hotellissa on mitä tunnelmallisin ravintola. Hotellista löytyy perinteisten huoneiden lisäksi perhehuoneita ja hauska aitta vaihtoehdoksi, se sijaitsee ulkorakennuksesta. Hotelli oli todella kotoisa ja siellä vierailu tuntui helpolta. Illallisen nautimme hotellin omassa ravintolassa, missä nautimekin reissumme parhaat ruuat. Maistoimme paikallista Ö olutta (mikä muuten oli parempaa kuin mikään olut ikinä, näin viinin ystävän näkökulmasta) ja nautimme huippu maukkaat valkosipulileivät. Illalla me äidit katselimme maisemia huoneemme parvekkeelta ja pojat viettivät aikaa hotellin oleskelutilassa, missä oli lautapelejä ja televisio. Se oli kiva lisä, sillä majoituimme molemmat perheet eri huoneissa.
Gasthaus Lohjan Aamupala oli monipuolinen ja maukas. Söin siellä ehkä elämäni parasta mannapuuroa ja pojat kaapi kokonaisen nutelapurkin tyhjäksi. Jotenkin aavistan, että tämän hotellin omistajat tietävät mitä lapset haluavat aamiaiseksi. Kun kesällä tulemme asuntomessuille, on helppo valita mihin majoitumme.
Viinitilan ihmeellisyyksiä
Olin aina ajatellut, että haluan joskus vielä viinitilalle maistelemaan viinejä. Ajatuksenani oli Italian viinitilat, mutta pääsinkin kokemaan jotain vielä ihmeellisempää ensin, sillä eksyimme Lohjalla Alitalon omenaviinitilalle. Pääsin maistelemaan viinejä kotimaiselle viinitilalle. Tämä viinitila oli kiva siitä, että siellä oli kaikille jotain, lapsille eläimiä ja minigolfia, pihalla oli trampoliini, sekä leikkimökki. Pojilla vierähti usempi tunti ihan huomaamatta, kun me äidit joimme rauhassa kahvia ja nautiskelimme auringosta. Minä maistoin talon viiniäkin, se oli todella hyvää.
Ollie ihastui paikan Onni vuoheen niin kovasti, että tämän reissun jälkeen olen saanut päivästä toiseen vakuutella, että vuohet eivät sovi lemmikiksi meidän kotiin. Tilalta löytyi myös hevosia, pupuja, marsuja ja lampaita. Viinitilalla voi ostaa viininmaistajaispaketin, missä pääsee tutustumaan eri makuihin rauhassa. Mukaan kotiin voi myös ostaa viinitilan omaa viiniä. Tilan pihalla vallitsi rento ja kotoisa tunnelma, ihmiset viihtyivät siellä pitkään ja keskustelivat toisilleen pöydästä pöytään. Todella miellyttävä paikka aurinkoiselle kesäpäivälle.
Asuntomessut 2021 Lohjalla
Tiesithän, että tämän vuoden asuntomessut on Lohjalla? Me ajattelimme mennä ehdottomasti sinne, mutta emme vain messuja varten, vaan jatkaaksemme siitä mihin jäimme. Ihastuimme ikihyviksi Lohjaan, eikä ihme, että se on Suomen yksi suosituimmista mökkikaupungeista.
Meidän vinkki on, että lisäätte Lohjan kesälomalistallenne. Sen sijaan, että ajatte vauhdilla läpi, niin pysähtykää hetkeksi, päiväksi tai kahdeksi ja käykää ihailemassa mitä kaikkea kiinnostavaa Lohjalta löytyy. Vastaan mielelläni kommenteissa lisäkysymyksiin, jos haluat tietää jotain vielä näistä paikoista mitä me koimme Lohjalla.
Kivaa kesää 2021 kaikille! Ja kiitos Lohja ikimuistoisesta viikonlopusta!
Kiva, että kävitte lohjalla! Lohjalla asuvana, kivasti olitte tuonut lohjaa esille?! Seuraavalla kerralla suosittelen kävelemään vielä liessaari läpi (muutama km keskustasta). Ihana saari johon pääsee kävelemään sillan kautta ja lopuksi nauttia päivää rannalla?
Me taidettiin siihen tutustuakin vesiltä käsin, näytti todella kivalta paikalta ja ehdottomasti on listalla kun kesällä tullaan uudestaan!
Kiitos paljon käynnistä. Olitte todella aktiviinen porukka! Vinkiksi lukijoille, että iisimmänkin ohjelman voi viikonlopulle tehdä 😉 Minna / Visitlohja
Kyllä vain, valita ne eniten kiinnostavat jutut 🙂 Kiitos mainiosta tilaisuudesta, tämä reissu kyllä muutti käsityksen Lohjasta täysin.
Jos olette joskus aikuisten kanssa liikenteessä, niin kannattaa yrittää saada illallispaikka Mikko Utterin ravintolasta. Tämä illalliselämys on palkittu ja huomioitu maanlaajuisesti. Ravintolassa vain 8 paikkaa ja voit varata koko session yksityiskäyttöön.
Hei kiitos vinkistä! Ehdottomasti.