• You are currently viewing Sisarusulkopuolisuus – ”Minua ei hyväksytty koskaan”
    Photo: Annie Spratt

    Sisarusulkopuolisuus – ”Minua ei hyväksytty koskaan”

    Sisarusulkopuolisuus. Olen elänyt sellaisessa koko ikäni.

    Ensimmäiset muistoni omista sisaruksistani kuljettavat minut hetkeen, jolloin minut jätettiin kylmästi ulkopuolelle. Olimme isovanhempiemme maatilalla, jossa lapsenlapsia varten oli ihana, vanha, keltaiseksi maalattu puinen leikkimökki.

    Kaksi isoveljeäni sekä isosiskoni menivät leikkimään mökkiin, ovi suljettiin ja minua kiellettiin menemästä perässä. Ja se oli vasta alkua.

    Kyse ei ole ollut ikäerosta, sillä olemme kaikki syntyneet reilun vuoden välein. Lisäksi minun jälkeeni perheeseemme syntyivät vielä kaksi pikkuveljeäni, jotka on aina otettu mukaan porukkaan.

    Minä olen ulkopuolinen, väliinputoaja, enkä ole koskaan oppinut ymmärtämään miksi. Sisarukseni järjestivät leffailtoja, tekivät pyöräretkiä ja uimareissuja, mutta minua ei pyydetty mukaan oikeastaan koskaan.

    Olen aina tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa, ja ystäviäkin minulla on ollut lapsuudesta saakka. Koulussa kuljin ensimmäiseltä luokalta yläasteen loppuun samassa kaveriporukassa, eikä minua siellä haluttu jättää ulkopuolelle.

    Asuimme kuitenkin niin syrjässä, että useimmiten vapaa-aikana sisarukset olivat ainoa seura.

    Koko lapsuuteni aikana otin asian puheeksi äitini kanssa vain muutamia kertoja. Noiden kertojen jälkeen minut pyydettiin mukaan selkeästi velvollisuudentunnosta, mutta tilanne palautui nopeasti normaaliksi.

    Eikä minulla heidän kanssaan ollut kivaakaan, koska huomasin että he olivat seurassani hirveän pidättyväisiä.

    Kun aloimme varttumaan isommiksi, teini-ikään ja sen yli, välimatka muihin sisaruksiin tuntui vain kasvavan. Kun muutimme jokainen vuorollamme pois lapsuudenkodistamme omiin koteihimme, vanhempani järjestivät jokaiselle läksiäisjuhlat.

    Muiden sisarusteni läksiäisissä korttiin oli kerätty roppakaupalla muistoja, oli tehty iloa ja naurua pursuavia videoita lapsuudesta sekä kasattu ”selviytymispaketit”. Kun tuli minun vuoroni, sain lahjakortin Ikeaan sekä kortin jossa toivotettiin onnea omaan kotiin. En ole kiittämätön, se oli kiva ja tarpeellinen lahja jonka otin vastaan kiitollisena, mutta kontrasti muihin oli jälleen merkittävä.

    Nyt kun olemme kaikki pitkällä aikuisuudessa ja meillä on omatkin perheet, asetelmat ovat edelleen samat. Sisarukseni pitävät tiiviisti yhteyttä, lomailevat perheittäin ja viettävät yhdessä myös juhlat. Meitä ei kutsuta mukaan koskaan.

    Uskon että kun vanhemmistamme aika jättää, tiemme erkanevat kokonaan. Olen 38-vuotias, enkä vieläkään tiedä mistä on kyse. Nämä kokemukset ovat jättäneet minuun syvät arvet, sillä olen niin pitkään joutunut kokemaan olevani täysin kelpaamaton.

    Sisarusulkopuolisuus on kipeä aihe, josta ei puhuta likimainkaan riittävän paljon.

    Kommentit

    1. Mimmi

      Aika hurjaa.. väkisin tulee mieleen voisitko olla adoptiolapsi? Tai kasvatti muualta? Itse kyllä alkaisin lataamaan kysymyksiä pöytään kaikille ja vanhemmille. Uskon että tuon kanssa eläminen on haavoittanut pahasti🥺 katkaise se kierre ja vaadit vastauksia. On ne mitä tahansa, ehkä sitten voisit päästä jotenkin irti.

      Tai onko ollut esim jotain sairautta sinulla ja olisit ollut pois perheestä? Pienenä siis jolloin sidettä ei olisi syntynyt? Vai onko vain yksi joka on ollut ” kade”( esikoinen/ tai mikä järjestyksenne onkaan)
      ja sitten myrkyttänyt muutkin. Pienellä teolla pystyy vaikuttamaan muihinkin.

      Sillä siihen uskon myös omassa perheessä ollut niin.

      1. ihmemaan-mutsi

        Moi Mimmi!

        Kiitos viestistäsi. Haastateltavamme haluaa pysyä anonyymina, mutta sain luvan vastata pariin kysymykseen. Perheen kaikki lapset ovat biologisia, eikä haastateltava ainakaan tiedosta että perheessä
        olisi ollut sairautta tai muunlaista kriisiä joka olisi tämän tilanteen syntymisen voinut aiheuttaa.

    2. Hanne

      Tämä oli kuin omasta elämästäni, vain sillä erotuksella, että olen meistä kolmesta vanhin. Iän kohdalla purskahdin itkemään, niin etten nähnyt enää lukea – ollaan saman ikäisiäkin.

    Vastaa