• You are currently viewing Murrosiän alkaminen pojilla -näistä merkeistä tunnistat

    Murrosiän alkaminen pojilla -näistä merkeistä tunnistat

    Murrosiän alkaminen pojilla

    Murrosiän alkaminen pojilla käynnistyy keskimäärin 12-vuotiaana, mutta ensimmäisiä merkkejään se voi antaa itsestään jo ennen kymmentä ikävuotta. Murrosiän alkamiseen vaikuttaa paljolti perimä, mutta vuosikymmenten aikana kehon kypsyminen ja murrosiän alkaminen on aikaistunut yleiselläkin tasolla.

    Esiteini-iässä lapsi alkaa jo taiteilla lapsuuden ja nuoruuden välillä, mieli on täynnä ristiriitaisia tunteita ja kotona saattavat ovetkin paukkua. Murrosiässä mieli kypsyy huomattavasti kehoa hitaammin. Kun pojan fyysinen kehitys lapsesta mieheksi vie reilut kolme vuotta, psyykkiseen kehitykseen kuluu puolet enemmän.

    Koska hämmentynyt esiteini tai teini hyvin harvoin puhuu avoimesti oman kehonsa ja mielensä muutoksista, on vanhemmilla toisinaan hankala olla kartalla tilanteesta – etenkin jos murrosikä alkaa tavallista aikaisemmin.

    Mistä sitten voi tunnistaa alkavan murrosiän?

    Ulospäin, kaikkien silmille näkyvät muutokset voivat vaihdella paljon. Siinä missä yhdellä ensimmäisiä merkkejä ovat muutokset mielialassa, toisella madaltuu ääni ja kolmas hujahtaa äkkiä hurjan määrän pituutta. Murrosikä aiheuttaa useimmille suuria myllerryksiä mieleen ja tuo mukanaan asioita, joista omille vanhemmillekin on hankalaa puhua – olivatpa välit miten läheiset tahansa.

    1. Kivesten kasvu. Osalla kivekset kasvavat varhain ja nopeasti, toisilla kasvu kestää vuosia. Samaan aikaan alkaa kasvaa häpykarvoitus. Kasvojen ja kainaloiden karvoitus ilmaantuu yleensä vuotta-paria myöhemmin.
    2. Ihon epäpuhtaudet alkavat lisääntyä ja hiki alkaa haista. Lasta voi tsempata luonnollisiin muutoksiin hakemalla yhdessä hänen iholleen sopivia hoitotuotteita sekä tuoksuttomia deodorantteja.
    3. Yölliset siemensyöksyt ja erektiot. Ne alkavat pojilla keskimäärin 13-vuotiaina ja saattavat tuntua aluksi jopa pelottavilta. Erektio saattaa syntyä ilman minkäänlaista seksuaalista kiihoketta, ja tämä tuntuu monista kiusalliselta.
    4. Kehon kasvaminen. Pituus venähtää ja jalkaterät sekä kädet kasvavat. Keho saattaa hetkellisesti tuntua ja näyttääkin mittasuhteiltaan hassulta.
    5. Mielialanvaihtelut. Kasvavan pojan mieli yrittää sopeutua uuteen tilanteeseen, jolloin ulospäin käytös tuntuu jopa taantuvan. Pojan murrosikä tapahtuu useasti lyhyemmässä ajassa kuin tytöillä, jonka vuoksi aikaa sopeutumiseenkin on vähemmän. Taantunut käytös saattaa näkyä vaihtelevasti lapsekkuutena ja pelokkuutena, tai vaihtoehtoisesti hyvin uhmakkaina ulostuloina: röyhkeytenä, rivoina juttuina, epäsiisteytenä ja kiroiluina.

    Muutoksen tuulissa pyörivää lasta tai nuorta ei kannata ahdistaa nurkkaan pakottamalla häntä puhumaan. Sen sijaan vanhemman avoin ja suvaitsevainen asenne sekä aito mielenkiinto toimivat väylänä vaikeidenkin aikojen yli. Ole aidosti kiinnostunut lapsesi tekemisistä ja pidä huolta että hän tietää, että luoksesi voi aina tulla.

     

     

    Vastaa