Poika kapinoi koulussa -keinot lopussa

Hei, haluaisin kysyä muilta kouluikäisten poikien äideiltä apua tai onko joku ollut vastaavassa tilanteessa, poika 9v kapinoi kolussa, enkä tiedä mitä tehdä?
Poikani on yhtäkkiä nyt syksyn aikana alkanut kapinoida koulussa. Hän saattaa häiriköidä paljonkin tunneilla, vastustaa opettajia, kyseenalaistaa jatkuvasti koulun sääntöjä ym. Sinänsä muutoin koulu hänellä menee erinomaisesti oppiaineiden kannalta, mutta alkaa olla jo voimaton olo jatkuvien huonojen wilmamerkintöjen ja viestien vuoksi.
Eilen meillä oli opettajien kanssa pitkä keskustelu teamsin kautta asiasta ja seuraava askel kuulemma koululla on rehtorin puhuttelu.
poika
photo: Tim Graf

Puhuminen ei auta!

Olemme puhuneet ja puhuneet asiasta kotona. Rankaisseet, palkinneet ja vaikka mitä. Lapsi kävi myös koulupsykan juttusilla, psykologilla ei keskustelussa herännyt mitään lisä huolenaiheita. Viimeksi tänään kävin hyvin tiukan keskustelun uhkaillen rangaistuksilla, jos käytös ei parane.
Kotona lapsi käyttäytyy hyvin eikä vastusta minua ja meillä ei ole ongelmia. Hän on vuoroviikoin isällään, missä on ollut isän vastustamista. Kerrottakoon että isä ei ole ikinä saanut lapseen oikein auktoriteettia ja isällä on itsellään ollut vaikeus puhua ikinä tunteista tai vaikeista asioista. Pelkään että tämä on siirtynyt lapseen, vaikka kaikkeni olen tehnyt luodakseni turvallisen ja avoimen ilmapiirin omassa kodissa, jossa saa näyttää kaikki tunteet.
Lapsi saa myös ainakin minun kodissani paljon haleja, lämpöä ja rakkautta. Isän luona varmasti myös mutta ehkä ei samalla tavoin isän tunnepuolen ongelmien vuoksi.
Erostamme on 5 vuotta jo aikaa ja sen suhteen kaikki on mennyt aina hyvin.
Onko mitään mitä voisimme vielä kokeilla?

Vastaa